Rintaruokinnassa

Viime aikojen päästökauppakeskustelussa on vilautettu mahdollisuutta koko järjestelmän romahtamisesta. Talouslaman keskellä päästöoikeuksista on ylitarjontaa ja niiden hinta on siksi hyvin alhainen. Ratkaisuksi EU:n komissio on tarjonnut backloadingia: osa päästöoikeuksista otettaisiin pois markkinoilta, niiden hinta nousisi, sitä myöten myös sähkönhinta.

Poliittisen ryhmäni päästökaupparaportöörinä olen ottanut kriittisen kannan komission aikeisiin. Mutta niinkuin mikään asia maailmassa, ei tämäkään ole helppo tai itsestäänselvä. Ymmärrän niitä, jotka ovat huolissaan päästökaupasta ja haluavat pelastaa sen. Uhkana pidetään sitä, että päästökauppa korvautuu yhä kirjavammilla kansallisten poliitikoiden käytännöillä, kuten vaikkapa hiiliverolla. Se tapahtuisi jo fiskaalisista syistä: valtiot haluavat rahaa.

Ongelmaa ei kuitenkaan kannata paikata uusilla ongelmilla, backloading vain kumuloisi niitä. Markkinamekanismiin puuttuminen antaisi huolestuttavan signaalin poliittisesta epävakaudesta: kuka uskaltaisi sijoittaa sellaiseen Eurooppaan? Sähkönhinnan nostaminen ei ole viisasta etenkään nyt, kun liuskekaasubuumi on avannut kohtuuhintaisen energian näkymät muualla maailmassa. Eurooppalaisen teollisuuden muuttaminen pois hinta- ja energiavakauden perään on todellinen huolenaihe, jos meidän reseptimme kaikkeen on sähkön hinnan nostaminen.

Useimmat ovat yhtä mieltä siitä, että päästökauppa vaatii rakenteellisen uudistuksen. Mutta silloin on olennaista katsoa rehellisesti, mikä päästökauppamarkkinoita häiritsee eniten.

Päästökaupan kannalta jäsenmaiden päällekkäinen politiikka, erityisesti uusiutuvan tuet, osin myös verot ja energiatehokkuustuet ja –määräykset ovat koituneet päästökaupan kohtaloksi. Päällekkäisyys on koko ajan häirinnyt normaalien energiamarkkinoiden muodostumista.

Myöskään kansantaloudelle ei tee mitään hyvää se, että korvaamme kannattavaa energiaa kannattamattomalla ja uskottelemme, että sellaisesta syntyisi kasvua.

Suhtautumisessa uusiutuvaan energiaa on paljolti samaa maniaa kuin aikoinaan oli biopolttoaineiden kohdalla. Vielä kahdeksan vuotta sitten biopolttoainebuumi oli niin kiihkeä, että riitti kun tuotteella oli “bio”-alkuinen nimi; kannattavuutta tai ympäristöystävällisyyttä ei juuri mietitty. Vasta myöhemmin alettiin pohtia tuotteen koko elinkaarta.

Vastaavalla tavalla ajatellaan, että uusiutuva energia on itsessään jotain niin hyvää, että se saa maksaa mitä tahansa tai olla kuinka järjetöntä tahansa, onhan se uusiutuvaa.

Tarkoitus lienee hyvä, mutta uusiutuvalle tehdään syöttötariffeilla ja muilla tukimuodoilla samalla karhunpalvelus. Tuo energiamuoto jää lapsenkenkiinsä eikä nouse koskaan jaloilleen. Se ikään kuin jää imemään tissiä loputtomiin eikä edes yritä hakea aitoa kannattavuutta markkinoilta kun kannattavuus tulee itsestään, tarjottimella. Liialliset tuet lukitsevat teknologian epäkypsälle tasolle. Tämä selittää sen hulluuden, mitä viime vuosina on harjoitettu: tuulivoimaa on rakennettu esimerkiksi Saksassa sinnekin, missä ei tuule. Ei ole väliä, sähköstä saa takuuhinnan.

Tähän ongelmaan ollaan nyt heräämässä kaikkialla. Iso-Britanniassa on havahduttu, että uusiutuvan tavoitteisiin ei tulla pääsemään, se on jättimäisen kallista. Espanjan talouskriisin takana on uusiutuvan energian tukemisesta syntynyt jättivelka. Saksassa uusiutuvan energian massiivisen investoinnin kääntöpuoli on vieläkin massiivisempi investointi fossiiliseen energiaan.

Niin hyvää kun uusiutuva energia onkin, sitä ei tulisi toteuttaa hinnalla millä hyvänsä. Oma arvioni on, että EU:n on ennemmin tai myöhemmin pakko alentaa uusiutuvien tavoitettaan, jotta tuo energiamuoto pääsisi oikeaan, ei keinotekoiseen kannattavuuteen.

Mielestäni niin myös pitäisi tehdä, nimenomaan siksi, että saisimme aikaan tarpeeksi korkeatasoista uusiutuvaa energiaa. Päätös pelastaisi myös päästökauppamarkkinat – jos niin halutaan.

(Blogi kirjoitettu alunperin Tekniikka ja talous -julkaisuun)

Share Button

8 kommenttia artikkeliin “Rintaruokinnassa

  1. Asiaan liittyen…SMR ratakaisuna moneen ongelmaan?
    Amory Lovins- hajautetun energian guru 70-luvulta- kannatti alkuun myös ydinvoimaa, mutta tod.näk. BigOilin tukemana alkoi vastustaa ydinvoimaa.
    Tämä SMR -hajautettu päästötön edullinen turvallinen ratkaisu- voisi kelvata pikkuhiljaa … kun valopaneelit ja tuulimyllyt eivät auta käytännössä yhtään…
    Googlaa
    William Tucker Terrestrial energy
    Tom Blees Prescription for the planet
    Fennovoiman kannattaisi ehkä hajauttaa sähkön ja lämmön tuotantoa
    lähelle käyttäjiä?

    Siis esim. lähelle metallisulattoja Torniossa, Kainuussa,
    Kokkolassa,.. ja biodieseltehtaiden lähelle Kemiin, Imatralle,.. ja
    kaupunkien lähelle Pk-seudulle, Turkuun, Treelle,.., ja
    kasvihuonekeskittymien lähelle Närpiöön, … ja kylpylöiden lähelle…

    Pienet Modulaariset ydinvoimalat ovat tulevaisuutta, ne tarjoaa
    sarjavalmistuksen kustannus- ja laatuedut.

    Ne tuodaan rekalla paikalleen ja toimivat 10-20 v ilman huoltoa.

    Pienet Modulaariset ydinvoimalat (SMR, esim PRISM, KLT-40, BN-350,…)
    ovat olleet laivojen, sukellusveneiden, suolanpoiston ym.
    voimanlähteinä jo yli 50 vuotta. Neuvostovalmisteinen BN-sarjan nopeat
    reaktorit ovat kuulemma luotettavimpia sikäläisistä, toimineet
    luotettavasti jo 40 vuotta suolanpoistossa ja sähkönteossa.

    Ilman turvallisuus-ongelmia, päästöttömiä, tehokkaita.

    Veikkaan, että SMR laitosten polttoaine- ja käyttökustannukset painuu pian alle 1c/kwh ja investointikustannus per 1000MW tasolle 1/10 OL3.

    Laitoksethan ovat passivitekniikkaan pohjaavia, oleellisesti yksinkertaisempia kuin nämä jättimyllyt kuten OL3. Niissä on kertaluokkia vähemmän putkia, venttilejä, pumppuja, systeemeitä,.. Ja niiden koko on merikontin luokkaa. Niitä voidaan sitten kytkeä kymmeniä vierekkäin, jolloin tehoa on helppo säädellä laajoissa puitteissa.
    Googlaa WNA Small Modular reactors

  2. Tärkeä puheenvuoro taas Eija-Riitalta.

    Ohessa asiaan liittyen- kotimaisesta näkökulmasta- muutama konkreettinen toimi.

    Usein unohdetaan, että yritysten toiminnassa ja valintapäätöksissä KUSTANNUKSET ratkaisee!

    Työvoimakustannukset ovat usein PIENIMPIÄ kustannus-kompponenteja meidän prosessiteollisuusvaltaisessa maassamme.

    Varsinkin nyt kun Nokia -klusteri näivettyy meillä ja siirtyy suunittelemaan ja tekemään kympin kännyköitä Intiaan ja Kiinaan.
    Perinteisen prosessiteollisuuden- kemian, metallurgian, metsä,
    konepajateollisuuden merkitys korostuu- on siis huolehdittava myös
    näiden perinteisten (muitta hyvinkin modernien) alojen
    toimintaympäristön kilpailukyvystä.
    Kemian tehtaat, paperitehtaat, teräs- ja metallisulatot, …
    niissä muut kustannuskomponentit ovat paljon tärkeämpiä kuin tehtaan väen palkat.

    1) Sähkö ja energia yleensä on usein suurin kustannuskomponentti- 30-60% tuotteen kustannuksista.
    Energia on perinteisesti ollut AINOA kilpailutekijä maassame, muut
    kustannuskompnentit ovat yleensä ottaen kalliimpia kuin kilpailijoilla.

    2) Raakapuu on metsäteollisuudessa tärkeä kustannus. Puu on meillä kallista ja ei liiku, mm koska omistajia on noin miljoona. Heille ei
    pienten metsäplänttien tuloista ole juuri väliä, joten puun myyntikin unohtuu …

    3) Kuljetukset ovat meillä iso kustannus myös, maamme on laaja ja asiakkaat kaukana.
    Rikkidirektiivi vaivihkainen tulo meppiemme (Satu, Sirpa, ..) toimesta oli yksi ikävä lisä teollisuuden kuljetuskustannuksiin.
    Eikä ne rikkipesurit ole pitkän ajan lopullinen ratkaisu- vasta pienet laivaydinvoimalat tuo pääsötöntä voimaa laivoihin. Niitähän on ollut
    käytösä jo yli 50 vuotta.

    4) Nokialle, insinööritaloille, kaupalle, hallinnolle, .. työvoiman kustannukset ovatkin ylivoimaisesti tärkein kustannustekijä.
    Intiasta Nokia saa normaalit aivot ja näppärät kädet kokoonpanotöihin 200€/kk.
    Osaavan T&K-, tuotanto-, markkinointi-, liikkeenjohto- yms väkeäkin alkaa noista halpamaista kouliintua- IT-insinöörin saa n 500€/kk
    Intiasta.

    Toistaiseksi kohtuuhintaisia huippuosaajia on kuitenkin riittänyt
    Suomessakin, mutta trendi on selvä: emme voi vaatia kymmenkertaista
    palkkaa voidaksemme asua noissa törkykalliissa neukkukuutiopissa
    pk-seudulla.
    Sisäinen devalvaatio on väistämätöntä.
    Suomalaisten pitää pystyä tekemään töitä halvemmalla- tähän asti
    suomalainen insinööri on ollut hyvä ja suhteellisen halpa.
    Suomalainen vientiteollisuuden työntekijä on lisäksi uhrautunut
    tukemaan massiivista (korruptoitunutta?) kotimaista asunto- businesta,
    muuhun elämiseen onkin sitten jäänyt suht vähän rahaa. Harmi.

    Johtopäätöksiä:

    1)
    Helpointa on luoda kestävää kilpailukykyä meillä tarjoamalla
    päästötöntä, edullista energiaa teollisuudelle – ja myös maataloudelle
    , kaupalle, loma-kylpylöille, ja kotitalouksille,..
    Vain ydinenergia pystyy siihen – eikä se tarvi miljardien tukiakaan.
    Kasvihuoneille halpa lämpö ja sähkö toisi oleellisen kilpailuedun
    nykytilanteeseen verrattuna. Samoin emolehmäpihatot, avomaatuotanto
    (viinitarhat, esim)

    2)
    Puun hintoja pitää saada alemmas. Meillä puu kasvaa 100v, tropiikissa
    7 vuotta täyteen mittaan. Metsän omistus pitänee siirtyä
    ammattilaisille?
    Myös malmien hyödyntämisen kustannukset ja byrokratia viiveineen pitää
    olla kilpailukykyistä.
    3)
    Kaivoskapitalisteja voidaan alkaa verottaa sitten, kun ne on ensin
    päässeet omilleen riski-investoinneissaan maahamme. Kun
    kaivoskapitalisti on saanut ROIn noin 130%, niin voidaan alkaa
    verottaa osa voitosta , esim- 30-50% vero nettotuloksesta, kuten
    Aussit tekee?

    4)
    Kuljetukset on vaikeampi juttu, mutta esim. veroton metsä+turve
    biodiesel, autoille ja laivoille(?) hyvät tiet, auto- junakalusto,
    laivat käyttämääm pieniä ydinvoimaloita, samoin kuin jäänmurtajat,
    lentotukialukset ja sukellusveneet. Tekes voisi panostaa esim 300
    miljoonaa kotimaisen SMR- laivaydinvoimalan kehittämiseen, onnistunee
    yhteistyössä alan ulkomaisten osaajien kanssa?

    5)
    Työvoimakustannuksia voidaan alentaa jos elämisen kustannukset saadaan
    vastaavasti alemmas.
    Varsinkin asuminen, tontit, kaavoitus, raakentaminen, liikkuminen, on
    meillä suhteellisen kalliita -lienee sitä suomalaista korruptiotakin
    mukana, kun tontit, rakentaminen maksaa hurjasti. Kasvukeskuksiin
    tarvitaan halpoja perusasuntoja, esim modulaarisia puukerrostaloja
    hyvien yhteyksien ääreen. Jotta nuoret suomalaiset ja intialaiset
    insinöörit, filippiiniläiset ja espanjalaiset hoitajat pystyy tekemään
    töitä sillä globaalin tason tonnin kk-palkalla.
    Hyviä esimerkkejä löytyy STX Cabins, IKEAn StoraEnson Skanskan,
    Marinetekin, puutalotehtaiden, …, edulliset 1-2 k€/m2, mutta
    laadukkaat moduulitalot,
    Ensin voisivat vaikkapa sairaalat, kaupunkien sosiaalitoimi, jne
    rakennuttaa niitä omille työntekijöilleen?

    6)
    Osaamisinvestointeja reilusti lisää potentiaalisille kasvualoille.
    Siis lisää projektirahaa Tekesille, Akatemialle, yliopistoille, (AMK)
    korkeakouluille. Esim1-10 vuoden rahoitus uusille
    tuote/palvelu-innovaatioille.
    Tuon määräajan jälkeen niiden pitää pääsääntöisesti spin-offata
    yritykseksi, tai keksiä muuta kehiteltävää.

    Mistä rahaa?
    Meillä verovaroja jaetaan vuosikymmenien historiallisena jatkumona –
    ja vahvojen lobbareiden avittamana- moneen vähemmän tärkeään asiaan.

    Nuo miljardit toisin, viisaammin käytettyinä loisivat uusia oikeita,
    itsekannattavia työpaikkoja, verotuloja ja vientieuroja.
    Seuraavista esimerkki-keinoista olisi monen mrd hyöty- niillä
    saataisiin maamme taas pois kaltevalta pinnalta…

    Julkishallinnossa on noin 700 000 työpaikkaa.
    80% niistä ihmisistä tekee arvokasta työtä ahkerasti, mutta n 20% on
    (monelta sisäpiiriläiseltä kuulemani mukaan) aika turhakkeita, jopa
    haittakkeita, virkakieltoisia, väsyneitä, .. Nuokin palkkarahat kun
    voissi käyttää kuntien ja valtion tärkeisiin perustehtäviin, hoito-,
    opetus-, tutkimustyöhön.
    Pahinta on, että esim kuntaliitoksissa nuo turhakkeet saavat kovaa
    palkkaa tyhjäntekemisestä jopa 15 vuoden irtisanomissuojalla?
    Onko tässä maassa mitään tasarvoa- yksityisspuolella kun
    irtisanomisaika on muutamia päiviä…(keskikoko ni
    Lisäksi myös julkishallinnossa kilometrikorvaukset saattavat olla
    merkittäväpalkanlisä…

    Sijoittamalla julkishallinnot palkkarahat viisaammin poistuisi monta
    ongelmaa ongelma-alueilla sosiaali- ja opetustyössä (vanhusten,
    lasten, sairaiden tuki) sekä saataisiin vereksiä voimia kehittelemään
    uutta yritystoimintaa maahan.

    Ministerien, kansanedustajien vastuulla on organisoida julkishallinto
    tehokkaasti- eikä siis mielistellä niitä ja näitä kapeita eturyhmiä!
    Koululaitoksemme on massiivinen ja byrokraattinen systeemi, joka on
    aika korruptoitunut- esim Jalasjärven AKK, ym., miljoonien huijaukset.
    Etujärjestöt päättää – eikä markkinoiden tuleva kysyntä? Yliopistoissa
    opetetaan paljon ”kiva-tietää” asioita, samalla kun opiskelijoille ei
    anneta perustietoja työ- ja yrityselämästä.
    Järkeistämällä markkinaohjautuvaksi koulutusta säästettäisiin paljon
    rahaa ja aikaa- ja saataisiin paremmilla valmiuksia ihmisiä
    nuorempana töihin.

    Maataloustuki kaikkine tukiorganisaatioineen ja -virkoineen maksaa
    valtavasti (2- 6 mrd vuodessa)
    Kaiken lisäksi meidän pientilavaltainen maatilamme ovat monta
    vuosikymmentä jäljessä tuottavuudessa naapurimaitamme. Esim
    maitotilamme ovat pieniä, 25 lypsävän navettoja, joissa on vähän
    lypsyrobotteja.
    Naapureilla on jo satojen lypsävien navettoja joissa on usieta
    robotteja- niinpä ne pärjääkin 20 c/ maitolitran hinnalla- kun
    meikäläiset piennavetat ei pärjää tuplahinnalla 40c/l

    Peltomme ovat liian pieniä tehokkaiden isojen koneiden kääntymiseen,
    kuitenkin niistä saa hirmuista tukiaista hehtaaria kohden. Tosin
    Ranskassa ja Kreikassa saa vielä monta kertaa enemmän?
    Ei ihme, että EU jää jälkeen kun rahat uppoaa älyttömiin Kankkulan kaivoihin?

    Tuttujen 500 mullikan lihatila saa noin tonnin tukia päivässä, puoli
    milliä vuodessa, eikä pärjää silti? Onkos tuossa enää järkeä?
    Mielestäni
    tulisi paljon halvemmaksi maksaa esim 3 tonnin kk-palkkaa
    karjahoitajalle, jolla hän vois pitää tilan tuotantovalmiudessa, jos
    vaikka lihan hinta alkaa nousta niin paljon, että tila alkaa kannattaa
    omillaan.

    Ym, ym, keksipä lisää…

    Kevätterv Kai Lähteenmäki FM
    strategia- ja kaivoskonsultti
    kai.j.lahteenmaki@gmail.com

    1. Totta, hyvä että otit esille tuon sähkönhinnan aiheuttaman suuren kustannustekijän. Usein viitataan siihen ettei oikeasti päästökauppakustannuksilla ole merkitystä työvoimakustannuksiin verrattuna, mutta kustannuslaskelmat osoittavat kyllä toisin.

      1. Herää kysymys, miksi päästökauppa yleensä on tarpeen? Se on merkittävä haittatekijä, mutta sen sijaan hyötyjä en näe ensimmäistäkään. Vaikka vielä uskoisi hiilidioksidin ihmeitä tekevään voimaankin, niin eihän päästökauppa globaalipäästöjä voi alentaa. Kyseessä on selvästi sellainen vuorovaikutusjärjestelmä, jota ei keinotekoisella pörssijärjestelmällä voida ratkaista.

        1. Päästökauppa olisi fiksu markkinamekanismi, jos se olisi globaali järjestelmä. Se etsisi aivan itsestään kaikkei edullisimman päästöähennyskeinon, koska hiilelle määräytyy jokin markkinahinta ja koska päästöoikeuuksien määrä vähenee joka tapauksessa markkinoilta lineaaristesti, poliittisen päätöksen mukaan. Sen pahimmat ongelmat liittyvät siihen, että sitä käytetään yksipuolisesti millä, jolloin kilpailijoillamme ei ole tätä hintahissiä. Näin ollen tuotanto siirtyy vähitellen muualle. Toinen vakava ongelma on liittynyt päästöoikeuksien määräytymisperusteisiin. Olen kirjoittanut aiheesta paljon vosikausia ja hakusana päästökauppa auttaa löytämään niitä. Itse pidän sitä liian kalliina systeeminä niin kauan kuin se nostaa kaiken sähkön hintaa, kun järjestelmä on ollut se että päästöoikeuden hinta liitetään pörssisähkön hintaan.

  3. Paluuviite: Wade
  4. Paluuviite: Trevor
  5. Paluuviite: Larry

Vastaa käyttäjälle Eija-Riitta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *