Muistatteko vielä EU:n idean?
Ranskan ulkoministerin Robert Schumanin julistus jäi historiaan, eikä vain siksi, että sanat kirjattiin asiakirjaan, jossa ehdotettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamista. Sanat muistetaan siksi, että ne olivat oikeasti nerokkaita
Toisen maailmansodan päättymisestä oli kulunut vaivaiset viisi vuotta. Uusi sota haluttiin estää. Schumanin älynväläys oli, että maat piti sitoa toisiinsa yhteisellä omistusvastuulla. Jos ne yhdessä omistavat sen, minkä avulla rakennettiin aseita, sotiminen loppuu: “Tuotannosta otetaan näin yhteinen vastuu, ja siitä seuraa, että sota Ranskan ja Saksan välillä ei ole enää ajateltavissa eikä käytännössä mahdollinen.” Yhteisen vastuun tuli ”muuttaa tulevaisuuden suuntaa näillä alueilla, jotka ovat kauan keskittyneet takomaan aseita sotiin, joiden uhreiksi ne ovat ennen muita päätyneet itse.”
Kukaan ei voi kiistää, etteikö idea olisi toiminut. Eikä kenenkään tarvitse edes kysyä, onko EU arvo- vai talousyhteisö, sillä tuo neropatti Schuman laittoi nämä sisäkkäin: rauhaa ajettiin talouden avulla.
Vihollismaat sidottiin tiukasti yhteen taloudellisista eduistaan. Tuli rauha. Mitä tapahtuu, kun ystävät sidotaan tiukasti yhteen taloudellisista tappioistaan, yhteiseen isoon velkaan?
Pelkään vastata.
Viime kuukausina meillä EU:ssa kuviteltiin, että kriisi olisi saatu jotenkin hallintaan. Ei toki ratkaistua, mutta ilmapiiri oli astetta toiveikkaampi. Pessimistejä ehdittiin jo moittia synkkien näkymien lietsomisesta. Kyproksen tapaus repäisi taas kaiken auki.
Kymmenen miljardia ei kuulosta paljolta verrattuna siihen lähes viiteen sataan miljardiin, mikä kriisimaiden tukipaketteihin on yhteensä pantu. Sitä mietittiin myös huolella, lähes vuoden. Siksi ihmetyttääkin, minkälaisissa olosuhteissa syntyi idea tallettajien vastuusta. Sijoittajien vastuun rinnalle tuotu ajatus talletusverosta, käytännössä talletusten takavarikoinnista, aiheutti paniikin kyproslaisten parissa. Voimme vain toivoa, ettei se laukaise vastaavaa paniikkia ja valuuttapakoa muualla. Olennaista ei ole edes enää, mitä Kypros lopulta päättää tukipaketin suhteen. Vahinko tapahtui, kun ajatus tallettajavastuusta karkasi maailmalle.
Lohdullisessa skenaariossa tallettajat kyproslaisissa pankeissa hyväksyvät veron ja pitävät rahansa siellä. Tallettajat muissa ongelmaisissa maissa hyväksyvät sen, että Kypros on erikoistapaus, ja säilyvät sen suhteen välinpitämättöminä.
Vähemmän lohdullisessa skenaariossa tallettajat kyproslaisissa pankeissa alkavat pelätä uutta kierrosta. Sillä jos poliittiset päättäjät näkivät sen hyödyllisenä keinona kerran, miksei toista tai useampaakin kertaa? Käsissämme on laaja-alainen talletuspako heti kun talletusten jäädytys poistetaan. Koska pankin varat ovat noin 900% BKT:sta, ei olisi toivoakaan, että Kyproksen hallitus voisi tukea pankkejaan. Mikä tahansa uusi eurooppalainen laina aiheuttaisi heti julkisen velan käsistä karkaamisen.
Katastrofaalinen skenaario on, että Kyproksen tukipaketista tulee niin sanotusti euro-systeeminen, jolloin Kyproksen talouden kaatumisesta seuraa dominoefekti. Tämä tapahtuu, mikäli tallettajat ongelma-maissa, kuten Italiassa ja Espanjassa, kiinnittävät huomiota, miten vastaavia tallettajia Kyproksella kohdeltiin.
En edes yritä teeskennellä tietäväni, mitä nyt pitäisi tehdä. Kuvittelen vain tietäväni, mitä ei olisi pitänyt tehdä kolme vuotta sitten. Rahaliiton sääntöjä ei olisi pitänyt rikkoa lähtemällä Kreikan tulemisen tielle. Silloin ilmaisin huoleni sanomalla, että rakennamme hiekalle. Ja paljastin, kuinka tämä huoli syntyi keskellä yötä sängyssä pystyyn singahtaen. Aloin pelätä, että tällä tiellä menetetään kansalaisten luottamus europolitiikkaan.
Skenaarioiden tulevaisuutta on vaikea arvioida. On selvää, että Kyproksen bailout on luonut uuden tilanteen, joka on uhkaavampi kuin koskaan ennen. On päätetty erittäin vaarallisesta poliittisen toiminnan mallista ilman mitään käsitystä sen tahattomista seurauksista.
Kyseessä on myös jälleen kerran rike euron sääntöjä kohtaan. Maastrichtin sopimuksen lauseke velkaisten maiden pelastamiskiellosta oli olennainen euroalueen vakaudelle. Sen syrjään laittaminen Kreikan tapauksessa vuonna 2010 laukaisi kaikki sitä seuraavat ongelmat. Nyt todistetaan toista radikaalia virhettä, kun täysin järkevää talletussuojaa lähdettiin heikentämään. Voimme vain toivoa, että ahdistuneiden tallettajien valinta ei ole paniikki.
Se olisi pankkisysteemin kaatuminen ja euron loppu.
