Korhola: Milloin Suomessa herätään uusiutuvan energian tukiviidakon vaaroihin?

Kokoomuksen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola puhui perjantaina Porin EU arjessa -tapahtumassa, jonka teemana oli EU ja energia. Korhola on varoitellut uusiutuvan energian tukiviidakosta jo useamman vuoden ajan. Hänen mukaansa uusiutuva energia on teoriassa kannatettava ja hyvä asia, mutta sen keinotekoinen tukeminen käy kuluttajalle aivan liian kalliiksi.

”Uusiutuvasta energiasta on tullut samankaltainen buumituote kuin biopolttoaineista aikoinaan. Ympäristöystävälliset sanat ’bio’ ja ’uusiutuva’ ovat synnyttäneet sellaisen käsityksen, että hintalappu saa olla mikä vain. Valitettavasti tulos voi olla ympäristölle päinvastainen”, Korhola toteaa.

Suomessa esimerkiksi tuulivoima ei ole vielä kilpailukykyinen verrattuna perinteisiin energiamuotoihin. Kuitenkin tätä energiamuotoa tuetaan ns. syöttötariffijärjestelmällä, joka asettaa tuulivoimalla tuotetulle sähkölle takuuhinnan. ”Näin tämänkaltainen energiamuoto ei koskaan kypsy itsenäiseksi, sillä se ei edes yritä hakea todellista kannattavuutta markkinoilta. Tämä estää todellisten markkinoiden syntymisen.”, sanoo Korhola.

Uusiutuvien tukemisesta aiheutuvat energiamarkkinoiden ongelmat vaikuttavat myös päästökaupan toimivuuteen. Korhola on Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnassa päästöoikeuksien huutokaupan ajoitusta (ns. backloading) koskevan komission esityksen varjoraportööri, eli hän vastaa oman poliittisen ryhmänsä kannan muodostamisesta.

Hän on kritisoinut sitä, että eurooppalaiselle teollisuudelle ja kuluttajille tulisi lisälasku komission suunnitelmista vetää päästöoikeuksia pois markkinoilta. Toteutuessaan esitys sekoittaisi energiamarkkinat ja nostaisi sähkön hintaa, joka vaikuttaisi esimerkiksi Suomen kaltaisen vientiriippuvaisen maan talouteen huomattavasti.

Lisätietoja: MEP Eija-Riitta Korhola, gsm +358 40 536 0326

Email: eija-riitta.korhola@europarl.europa.eu

Share Button

8 kommenttia artikkeliin “Korhola: Milloin Suomessa herätään uusiutuvan energian tukiviidakon vaaroihin?

  1. Paluuviite: paul
  2. Paluuviite: Robert
  3. Paluuviite: danny
  4. Paluuviite: eugene
  5. Paluuviite: jeffrey
  6. I do not know whether it’s just me or if everyone else encountering issues with your
    website. It looks like some of the text on your posts are running off the screen. Can somebody else please provide feedback and let me know if
    this is happening to them as well? This may be a problem
    with my web browser because I’ve had this happen previously.
    Thank you

  7. Today, while I was at work, my cousin stole my iPad and tested to see if it can survive a 30 foot drop, just so she can be a youtube sensation. My apple ipad is now broken and she has 83 views. I know this is totally off topic but I had to share it with someone!|

  8. I am extremely impressed together with your writing skills and also with the format to your blog.
    Is this a paid subject or did you customize it yourself?

    Anyway keep up the nice quality writing, it’s rare to look a great
    weblog like this one today..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *