Kastisyrjintä Intiassa

13.12.2012

Arvoisa puhemies, dalitit ovat Intian vanhan kastijärjestelmän alin ja syrjityin ryhmä, kastittomat, joihin ei ole haluttu edes koskea. Viime aikoina Intiassa on tehty useita rohkaisevia poliittisia päätöksiä dalitien aseman parantamiseksi. Daliteille on muun muassa varattu paikkoja Intian parlamentissa sekä asetettu kiintiöitä tiettyihin ammatteihin ja koulutuspaikkoihin.

Vanha kastiin perustuva syrjintä vaikuttaa silti vahvasti taustalla. ILO:n mukaan dalitit ovat Etelä-Aasian suurin yksittäinen teennäisellä velkavankeudella muun muassa raskaaseen ruumiilliseen työhön ja prostituutioon pakotettu vähemmistö. Lisäksi yleisesti Intiassa naisten lukutaito on 43 prosenttia, dalit-naisten keskuudessa se on ainoastaan 24 prosenttia.

Vaikka useita merkittäviä askelia on otettu lainsäädännön saralla, niiden täytäntöönpanon ja yleisen asennemuutoksen eteen on tehtävä vielä runsaasti töitä. Kastiin pohjautuvan syrjinnän kitkeminen tulisi huomioida myös paikallisten peruskoulujen opintosuunnitelmissa. Komission tulisi myös priorisoida kastijärjestelmään perustuvan syrjinnän kitkeminen avustusohjelmissaan.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *