Lähi-idän ja erityisesti Syyrian tilanteen viimeaikainen kehitys

12.6.2012

Arvoisa puhemies, YK:n lasten erityisedustaja on sanonut, että hän on harvoin nähnyt tämänkaltaista lapsiin kohdistettua julmuutta, josta tänään olemme täällä kuulleet. Syyrian hallitus ei kuitenkaan ole ainoa syyllinen, myös oppositioarmeijat ovat värvänneet lapsia ainakin avustaviin tehtäviin. Kannatan neuvoston asettamia sanktioita Syyrian viranomaisia ja yrityksiä kohtaan, mutta kansainvälisen yhteisön on nyt todella aika alkaa miettiä, mikä toimii ja mikä ei.

Syyrian siviilit ovat nyt kärsineet liikaa, ja kun lapsista ja nuorista on tullut poliittisia pelinappuloita, on kansainvälisen yhteisön aika herätä tilanteen vakavuuteen, vaikka se tapahtuisi rajoitetulla kokoonpanolla. Kofi Annan ei selviä neuvotteluista ilman poliittista tukea.

Toivoisin myös, että varsinaiset kvartettineuvottelut palaisivat raiteilleen. Lisäksi toivoisin paljon enemmän näkyvyyttä uudelta EU:n erityisedustajalta Lähi-idässä. Meidän ei tule unohtaa Lähi-idän rauhanneuvotteluiden tärkeyttä, vaikka Syyrian kriisi onkin tällä hetkellä akuutti.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *