Arvoisa puhemies,
näissä polttoitsemurhissa rakkaus vapauteen on ottanut muodon, jolle ei löydy korkeampaa hintaa: ainutkertainen ihmiselämä. Tätä viestiä ei saa ohittaa.
Kiinan kiristynyt valtionohjaus ja erityisesti vuonna 2007 syntyneet uskonnonharjoittamista koskevat uudet lait ovat johtaneet tähän tilanteeseen, mutta myös Kiinan vastaus protesteihin on ollut väkivaltainen ja armoton. Kiinan tuomioistuin on muun muassa tuominnut kolme tiibetiläistä munkkia vankeuteen syyttäen heitä polttoitsemurhan tehneen ystävänsä harkitusta murhasta.
Olemme kaikki varmasti yhtä järkyttyneitä polttoitsemurhasta keinona puolustaa ihmisoikeuksia. Kiina on ratifioinut kansainvälisiä sopimuksia, joihin nojaten sen tulisi vähintäänkin taata uskonnonvapaus ja muut perusihmisoikeudet kaikille kansalaisilleen, mutta myös välttää toimia, jotka uhkaavat Tiibetin kieltä, kulttuuria, uskontoa, perintöä ja ympäristöä. Ilman kansainvälistä apua tiibetiläisten ääni on helppo vaientaa.