Taas turpeana

Ympäristöministeri Ville Niinistö käynnisti ristiretken turpeen energiakäyttöä vastaan, ja haluaa päästä eroon siitä 20 vuodessa. Perusteena on ennen kaikkea ilmastosyyt. Olin ällistynyt kun viikko sitten luin asiaa selostavaa Hesarin pääkirjoitusta, jossa oli halvaannuttu palvonta-asentoon syömään suoraan vihreiden kädestä.

Harmi, että turpeesta tiedetään niin vähän, että tällaiset argumentit menevät mukisematta läpi. Turve luetaan YK-tasolla fossiiliseksi polttoaineeksi, ja tuo määritelmä tulee varsin kalliiksi Suomelle, jossa tätä biohajoavaa massaa uusiutuu vuosittain noin 40 TWh edestä. Turve tarvitsisi kolmannen kategorian, joka ottaisi huomioon sen erikoislaadun: se ei ole fossiilinen eikä uusiutuva vaan hitaasti uusiutuva biomassa.

On totta sekin, että turpeenpoltto päästää hiilidioksia. Mutta niin päästää puukin, jopa enemmän. Jos puuta ja turvetta poltetaan rinnakkaisissa polttokattiloissa ja niiden päästöt mitataan putken päästä, puun CO2-luku on 109,6 g/Mj, turpeen luku on 106 g/Mj. Molemmissa tapauksissa hiilidioksidi on hiilidioksidia, eivätkä yhteyttävät kasvit “haista” niitä erilleen. Ero onkin siinä, miten asiat on jo sovittu. Kioton sopimus antaa anteeksi hiilidioksidipäästöt, jos ne tulevat jonkin elollisen, orgaanisen aineen polttamisesta. Logiikka on, että kun aine kuitenkin aikanaan lahoaa, se päästää hiilidioksidia, joten on samantekevää, jos tämä tehdään polttamalla.

Jos siis lähdetään siitä, että runsaasti hiilidioksidipäästöjä aiheuttava puu ei niitä laskennallisesti päästäkään, kun sen elinkaari otetaan huomioon, on kohtuullista pohtia, voitaisiinko turvesuo kokonaisuutena ottaa vastaavaan elinkaaritarkasteluun. Hapettomassa tilassa oleva turve ei tosin lahoa, mutta tietynlaisilla soilla turpeenkorjuu vähentäisi suon luontaisia tai ojituksista aiheutuneita CO2-, typpioksiduuli- ja metaanipäästöjä merkittävästi ja sovittaisi polttopäästöt.

Kerran olimmekin EU:ssa jo onnistua turpeen kanssa, mutta valitettavasti Suomi pilasi mahdollisuutensa itse. Euroopan parlamentti hyväksyi marraskuussa 2000 määritelmäni turpeen uusiutuvuudesta sen vuotuisen kasvun osalta.Turpeen määrittely liittyi direktiiviin, joka koski uusiutuvien energialähteiden osuutta sähköntuotannossa.

Määritelmä oli triviaali, ja sellaisena erinomainen. Kun Greenpeace lähestyi minua sanoen, että turve pitää poistaa listalta, koska se ei ole uusiutuva, vastasin, että sittenhän heillä ei ole mitään huolta. Turve on uusiutuva sikäli kuin se vuosittain uusiutuu. Jos se ei uusiudukaan, määritelmä vaikuttaa soihin yhtä vähän kuin shamppanjavispilä ihmisoikeuksiin.

Tuolloin turve oli aidosti myötätuulessa, ja se tuuli haaskattiin. Komissio muutti täysin kantansa kun esittelin uusinta tutkimusta ja ideaa uusiutuvuudesta “vuotuisen kasvun osalta”. Johtava virkames sanoi, että muotoilu ratkaisisi ne ongelmat, joita komissiolla on ollut turpeen suhteen. Samalla hän sanoi, että olisi “rikollista Suomelta olla puolustamatta” tätä muotoilua. Komissiossa päätettiin, ettei parlamentin kantaa vastusteta, mikäli neuvosto sen hyväksyy.

Seuraavana päivänä, tammikuussa 2001, ajatus kaatui neuvostossa Suomen vastustukseen. Lipposen hallituksessa oli vihreä ympäristöministeri.

Idea uusiutuvuudesta vuotuisen kasvun osalta on kestävää kehitystä: korjataan korot mutta ei kajota pääomaan. Tämä rajoitus on perusteltu, sillä soiden absoluuttista määrää ole syytä vähentää. Arvokasta suoluontoa on suojeltava, ja koskemattomat suot ovat aarre, joka on säilytettävä tuleville polville. Samoin muotoilu oli sopiva suomalaisiin oloihin ja olisi samalla tehnyt mahdottomaksi kajota Keski-Euroopan harvoihin soihin. Vuotuisen kasvun pohjalta lähtevä määritelmä ei mahdollistaisi pienten suoalueiden käyttöä lainkaan, sillä kaupallinen hyödyntäminen edellyttää suurempaa mittakaavaa kuten Suomessa, jossa kolmannes maan pinta-alasta on suota. Turpeen korjuu Suomessa onkin ollut noin puolet vuotuisen kasvun määrästä, ja turvetuotannon piirissä on vain noin 0.5 % maamme soista.

Miiksi paikallisesti arvokasta energiavaraamme kannattaa vastustaa, vaikka sille on olemassa vastuullinen ja päästöjä vähentävä käyttömuoto? Ihmettelen mutta en ylläty.

Share Button

7 kommenttia artikkeliin “Taas turpeana

  1. Kommentoin kirjoitustanne hieman myöhässä tuolla Uuden-Suomen blogin puolella. Asia jäi kiinnostamaan, ja mielelläni kuulisin kantanne heränneisiin kysymyksiin.

    Kannatatte siis turpeen energiakäyttöä siten, että ”Arvokasta suoluontoa on suojeltava”. Hyvä, niin minäkin. Mielestäni turpeen kaivuu ja käyttö metsäojitetuilta soilta voi olla ihan hyvä juttu kun vesistöpäästötkin huomioidaan.

    Vapo on tavoittellut tuotantoonsa 2% Suomen suomaasta, joka vastaa karkeasti 200 000 hehtaaria.
    Uudessa LTY:n ja MetLan tutkimuksessa johon itsekin Uuden-Suomen blogissa viittasitte, arvioidaan turvetuotantoon soveltuvia, metsäojitettuja suoalueita löytyvän Suomesta vähintään sata tuhatta hehtaaria. Käytetään tässä siis tuota 100 000 hehtaaria.

    http://www.tekniikkatalous.fi/energia/kokoomuksen+kurvinen+quotturve+parempi+kuin+tuontikivihiiliquot/a707064?s=r&wtm=-19102011

    Onko erotus, 100 000 hehtaaria, jonka Vapo myös haluaa turvetuotantoon, käytännössä siis luonnontilaisen kaltaista suota? Menossa olevista toimista päätellen näin on.

    Lisäksi kysymys johon haluaisin vastauksen on, onko näiden alueiden käyttö aidosti teknillisesti ja taloudellisesti kannttavaa? Miksi arvokkaita ojittamattomia soita haetaan jatkuvasti turvetuotantoon, jos ojitettujakin vielä riittää? Ja nimen omaan etelä-Suomessa, jossa luonnontilainen suo on harvinaisuus.

    Vaikka Suomen Luonnosuojeluliitolla on tietysti oma näkökantansa asiaan, eikä sitä sellaisenaan ehkä kannata niellä, ei näkökulman vuoksi haitanne tutustua karttaan ja kuvaukseen muutamasta Vapon:n hamuamasta ”metsäojitetusta suosta”.

    http://maps.google.com/maps/ms?msid=204118792170387642459.0004974e8ea71746b3919&msa=0&ll=63.411198,26.982422&spn=7.17349,17.248535

    Mikäli turpeenkaivuu metsäojitetuilta soilta kannattaa, niin mihin tuo 100 000 hehtaaria sitten riittäisi?

    Tekniikka & Talouden artikkelissa Turveteollisuusliiton puheenjohtaja Tomi Yli-Kyyny toteaa että ”Tuotannosta poistuu vuosittain noin 3 000 hehtaaria vanhoja alueita. Ne pitäisi saada korvattua uusilla, jotta turpeen saatavuus voidaan jatkossa turvata”. VTT:n (2010) tutkimuksen mukaan vuoteen 2020 mennessä tarvitaan uutta tuotantoaluetta 58 000 hehtaaria.
    http://www.tem.fi/files/30759/Turve_ohjelma_Joulukuu_09_12_2010_3_.pdf

    Näistä luvuista voidaan laskea että tuo 100 000 hehtaarin kokonaisreservi on hyödynnetty lyhyimmillään 15-20 vuodessa, pisimmillään 35 -vuodessa. Mikäli turpeen energiakäyttöä halutaan lisätä, aika on vielä lyhyempi.

    Onko tämä mielestänne pitkäjänteistä energiapolitiikkaa?

    Niinistön 20 vuotta ei näiden laskelmien mukaan olisi kaukana totuudesta, sillä muutenhan olisi jälleen kajottava luonnontilaisiin soihin.

    Laskentataitoni ei todellakaan ole pettämätön, joten mielelläni lukuja korjaan suuntaan tai toiseen.

    1. Karttanne virheelliset tiedot, eli Koivusuo ja Ruosmesuo ovat ojitettuja ja olleet vuosia valmiudessa turpeen nostoon. Siellä on kasvatettu ruokohelpeä viimeiset vuodet, joten Koitajoen ravinnettasapainoonko ei vaikuta mielestänne lainkaan ruokohelvelle annetut valtavat ravinnemäärät. Kaksinaamaista on taistelu soiden puolesta, jos joku yrittää väittää noita soita luonnontilaisiksi. Maakuntakaavtyöryhmän puheenjohtajana tiedän myös taustan tuossa ympäristöministeriön aluejaon muuttamisessa, muta itä en selitä tässä, koska se on pitkä juttu. Asia ei edes liity turpeeseen tai suohon, vaan sillä ”ostettiin” eräs merkintä muualle. Tämä vaihekaava on varmasti ainoita Suomesta josta ei tehty yhtään valitusta. Vapo toimii täysin oikein hakiessaa lupaa turvetuotannolle, ei kaava oli siinä esteenä, koska alue jätettiin ilman merkintää. Asian voi nähdä myös niin, että kaavaan ei tarvinnut varata aluetta, koska se oli jo hallussa.

      ”Luontoarvot: Koivusuo-Ruosmesuo on lähes 2000 hehtaarin kokoinen suoalue, joka kuuluu kansainvälisestikin arvokkaaseen ja erämaiseen keidassoiden, vanhojen metsien ja vesistöjen mosaiikkien alueeseen Koitajoen valuma-alueella. Koitajoen alue on laaja, erämainen keidassoiden ja vanhojen pääasiassa havupuuvaltaisten metsien mosaiikki. Turvetuotantoon haluttu alue sijaitsee aivan Koitajoen Natura-alueen kyljessä ja sopisi hyvin suojelualueen laajennukseksi. Mahdollisella turvetuotannolla olisi merkittäviä vaikutuksia Koitajoen Natura-alueen luontoarvoihin sekä Koitajoen ja Nuorajärven jo entuudestaan rehevöityneisiin vesistöihin. Vaikka suuri osa suoalueesta on sarkaojitettu parikymmentä vuotta sitten, on suolla edelleen merkittäviä arvoja osana erämaista kokonaisuuta sekä laajutensa ja sijaintinsakin vuoksi. Alue olisi helposti ennallistettavissa. Alueella on myös uhanalaisia suoluontotyyppejä ja ainoa maakunnan tunnettu maakotkan pesimäpaikka. Koivusuo on myös osa kansainvälisesti linnustolle arvokasta IBA-aluetta.

      Uhka: Koivusuon aluetta on valmistelut turpeenottoon jo 70-luvulta alkaen ja osia suosta on jo ennätetty sarkaojitta turpeenottoa varten. Noin 1700 hehtaarin alkuperäinen turpeenottohanke kuitenkin kariutui merkittäviin vesistövaikutuksiin. Pohjois-Karjalan maakuntakaavassa esitettiin pienempää, 500 hehtaarin varausta turvetuotannolle Koivusuolta, mutta ympäristöministeriö poisti esityksen maakuntakaavasta Natura-alueelle koituvien vaikutuksien takia. Tästä huolimatta Vapo aikoo hakea alueelle uutta ympäristölupaa perustuen 2000-luvun alussa tehtyy YVA-arviointiin”.

  2. FT: Scientists warn on damage to peatlands

    Scientists have warned that damaged UK peatlands – areas formed over thousands of years from dead and decaying plants in waterlogged conditions – are a significant source of carbon dioxide.

    They release the equivalent of almost 3.7m tonnes of CO2 a year – equal to the average emissions of about 660,000 UK households, more than all the households of Edinburgh, Cardiff and Leeds combined.

    A report by the International Union for the Conservation of Nature describes peatlands as a “Cinderella” habitat: overlooked and undervalued, covering covers less than 3 per cent of the earth’s land surface but containg twice as much carbon as the world’s forests.

    Within the UK, peatlands represent the single most important carbon store, with deep peat bogs containing more than 3.2bn tonnes of carbon: about 20 times that of UK forests. Scotland holds about half the UK’s peatland carbon.

    The reports says: “A loss of only 5 per cent of UK peat carbon would equate to the total annual UK human greenhouse gas emissions. It is therefore vital for the UK to avoid the huge losses arising from peatland damage in order to meet its international obligations in tackling global warming.”

    The scientists found much of the UK’s peatlands had been damaged, largely because of the way they had been managed, including drainage for agriculture or forestry, track building and peat extraction. Fire, overgrazing, climate change and atmospheric deposits could also worsen the effects of drainage.

    The report said damaged peatlands also reduced the quality of drinking water at source, leading to discolouration and associated increased treatment costs for water companies and consumers.

    However, healthy peat bogs had a net long-term “cooling” effect on the climate. Peatlands include the largest remaining semi-natural habitats in the UK and host internationally important biodiversity.

    Clifton Bain, Director of the IUCN UK peatland programme said: “The good news is that this inquiry has shown that peatland restoration not only benefits wildlife, but has measurable carbon savings, and can quickly reduce the cost of treating drinking water.”

    “In identifying a clear strategy for action to bring our peatlands back from the brink, the inquiry points the way forward to avoid the social and environmental costs of further deterioration,” he said.

    Jonathan Hughes, director of conservation for the Scottish Wildlife Trust, said: “We’ve always had a strong environmental case for investment in peatlands, but with this landmark publication, we now have a clear and compelling economic case too.”

  3. Paluuviite: Rene
  4. Paluuviite: benjamin
  5. Paluuviite: herbert
  6. Paluuviite: dan

Vastaa käyttäjälle Viljami Kinnunen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *