Ympäristöministeri Ville Niinistö käynnisti ristiretken turpeen energiakäyttöä vastaan, ja haluaa päästä eroon siitä 20 vuodessa. Perusteena on ennen kaikkea ilmastosyyt.
Harmi, että turpeesta tiedetään niin vähän, että tällaiset argumentit menevät mukisematta läpi. Turve luetaan YK-tasolla fossiiliseksi polttoaineeksi, ja tuo määritelmä tulee varsin kalliiksi Suomelle, jossa tätä biohajoavaa massaa uusiutuu vuosittain noin 40 TWh edestä. Turve tarvitsisi kolmannen kategorian, joka ottaisi huomioon sen erikoislaadun: se ei ole fossiilinen eikä uusiutuva vaan hitaasti uusiutuva biomassa.
On totta sekin, että turpeenpoltto päästää hiilidioksia. Mutta niin päästää puukin, jopa enemmän. Jos puuta ja turvetta poltetaan rinnakkaisissa polttokattiloissa ja niiden päästöt mitataan putken päästä, puun CO2-luku on 109,6 g/Mj, turpeen luku on 106 g/Mj. Molemmissa tapauksissa hiilidioksidi on hiilidioksidia, eivätkä yhteyttävät kasvit ”haista” niitä erilleen. Ero onkin siinä, miten asiat on jo sovittu. Kioton sopimus antaa anteeksi hiilidioksidipäästöt, jos ne tulevat jonkin elollisen, orgaanisen aineen polttamisesta. Logiikka on, että kun aine kuitenkin aikanaan lahoaa, se päästää hiilidioksidia, joten on samantekevää, jos tämä tehdään polttamalla.
Jos siis lähdetään siitä, että runsaasti hiilidioksidipäästöjä aiheuttava puu ei niitä laskennallisesti päästäkään, kun sen elinkaari otetaan huomioon, on kohtuullista pohtia, voitaisiinko turvesuo kokonaisuutena ottaa vastaavaan elinkaaritarkasteluun. Hapettomassa tilassa oleva turve ei tosin lahoa, mutta tietynlaisilla soilla turpeenkorjuu vähentäisi suon luontaisia tai ojituksista aiheutuneita CO2- ja metaanipäästöjä merkittävästi ja sovittaisi polttopäästöt.
Kerran olimmekin EU:ssa jo onnistua turpeen kanssa, mutta valitettavasti Suomi pilasi mahdollisuutensa itse. Euroopan parlamentti hyväksyi marraskuussa 2000 määritelmäni turpeen uusiutuvuudesta sen vuotuisen kasvun osalta.Turpeen määrittely liittyi direktiiviin, joka koski uusiutuvien energialähteiden osuutta sähköntuotannossa.
Tuolloin turve oli aidosti myötätuulessa, ja se tuuli haaskattiin. Komissio muutti täysin kantansa kun esittelin uusinta tutkimusta ja ideaa uusituvuudesta “vuotuisen kasvun osalta”. Johtava virkames sanoi, että muotoilu ratkaisisi ne ongelmat, joita komissiolla on ollut turpeen suhteen. Samalla hän sanoi, että olisi ”rikollista Suomelta olla puolustamatta” tätä muotoilua. Komissiossa päätettiin, ettei parlamentin kantaa vastusteta, mikäli neuvosto sen hyväksyy.
Seuraavana päivänä ajatus kaatui neuvostossa Suomen vastustukseen. Lipposen hallituksessa oli vihreä ympäristöministeri.
Idea uusiutuvuudesta vuotuisen kasvun osalta on kestävää kehitystä: korjataan korot mutta ei kajota pääomaan. Arvokasta suoluontoa on suojeltava, ja koskemattomat suot ovat aarre, joka on säilytettävä tuleville polville. Turpeen korjuu Suomessa onkin ollut noin puolet vuotuisen kasvun määrästä, ja turvetuotannon piirissä on vain noin 0.5 % maamme soista.
Miiksi paikallisesti arvokasta energiavaraamme kannattaa vastustaa, vaikka sille on olemassa vastuullinen ja päästöjä vähentävä käyttömuoto? Ihmettelen mutta en ylläty.
