Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ja hiilivuodon riski (lyhyt esittely)

22.6.2011

Arvoisa puhemies, eurooppalaista ilmasto- ja energiapolitiikkaa on leimannut järjenvastaisten ratkaisujen runsaus. On luotu päästökauppa, joka keinotekoisesti kasvattaa sähkönhintaa ja nostaa kustannuksia ilman juurikaan ilmasto- tai ympäristöhyötyä. On rakennettu tuulivoimaa sinne, missä ei tuule. Syöttötariffeilla on tehty kannattavaa siitä, mikä ei oikeasti koskaan kannattaisi. On tehty tulonsiirto teollisuudelta pörssisähköä tuottaville yrityksille. On luotu uusiutuvan energian tavoitteet niin epärealistisella aikataululla, että se vaarantaa kestävän metsätalouden. Tällaiseen ei olisi varaa enää silloin, kun globaali talous on kriisissä ja euron uskottavuus vaakalaudalla.

Esimerkkien valossa en voi ymmärtää Parlamentin halukkuutta edelleen kasvattaa yksipuolista päästöjenleikkaustavoitettamme, jonka ympäristölliset hyödyt globaalisti ovat minimaaliset verrattuna rasitteeseen teollisuudellemme ja työpaikoille.Kun Saksa on nyt ilmoittanut luopuvansa ydinvoimastaan, on selvää, että EU ei saavuta päästöleikkaustavoitteitaan kasvavasta fossiilisten energiamuotojen käytöstä johtuen. Sen sijaan niin päästöoikeuksien kuin sähkön hinta tulevat nousemaan. Maksajiksi joutuvat työnantajat ja -tekijät samalla kun päästöt edelleen kasvavat rajojemme ulkopuolella.

Nyt tarvitsemme viisautta. Selvää on, että sitoviin päästöleikkauksiin emme globaalisti tukea saa, siksi painotuksen tulee olla teknologisilla ratkaisuilla ja ongelma pilkottava osiin: Ilmastoa pakottavien vaikuttajien hallitsemisessa tarvitaan eri strategiaa. Lyhytaikaisia ovat musta noki, aerosolit, metaani ja ilmakehän otsoni, ne toimivat eri tavalla kuin pitkäaikaiset, kuten hiilidioksidi, hiilivedyt tai typen oksidit. Jos keskitymme vain yhteen, hiilidioksidiin, osoittaa se ymmärtämättömyytemme ongelman moninaisuudesta.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *