Arvoisa puhemies, olemme puuttuneet kuolemantuomioon usein päätöslauselmissamme. Alaikäisten tuomitseminen kuolemaan on harvinaista, mutta Jemen on yksi niistä maista, joissa näin on toimittu. Vaikka Jemen on edistynyt ponnistuksissaan kieltää alaikäisten kuolemantuomiot, oikeusistuimet ovat niitä edelleen langettaneet. Muhammed Taher Thabet Samoumin tapaus ei ole ainoa.
Yleisesti ottaen kulttuurien välisen vuoropuhelun yhteydessä on hyvä syventyä myös pohtimaan sitä, mikä radikalisoi nuoria rikoksiin, jopa murhiin, ja miten rikolliselle tielle joutumista parhaiten estetään. Kuolemantuomiot eivät tunnetusti rikollisuutta vähennä.
Tunisiasta ja Egyptistä alkaneet demokratiamielenosoitukset ovat saaneet laajaa tukea juuri paikallisilta nuorilta. Näköalattomuus ja mahdollisuuksien puute ovat, demokratian kaipuun lisäksi, herättäneet vastarinnan. Tämä vastarinnan aalto on viime viikolla levinnyt myös Jemeniin.
Yhdyn kollegoideni huoliin ja vaatimuksiin, jotka koskevat Samoumia ja muita kuolemaantuomittuja. Vaikka nyt mielenkiinnolla ja toiveikkaina odotamme, mitä poliittisia muutoksia mielenosoitukset Arabimaissa poikivat, emme saa sulkea hetkeksikään silmiämme näiltä suurilta epäkohdilta, kuten alaikäisten kuolemantuomioilta, jotka rikkovat kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.