Yhdysvaltojen kongressin välivaaleista

Euroopan parlamentissa oli taannoin kiinnostava tilaisuus, jossa paneelikeskusteliun aiheena olivat USA:n kongressin välivaalit. En itse ehtinyt paikan päälle, mutta lähetin oivallisen harjoittelijani Kristian Kokkolan kuuntelemaan asiantuntijoita. Tässä Kipen raportti; suorasukaista ja mielenkiintoista puhetta. Vilkaiskaapa toiseksi viimesitä kappaletta; se kuriositeetti raflaa.

Tea Party

Tilaisuuden avasi republikaaniväritteisen The Americanin päätoimittaja Nick Schultz, joka avasi yleisölle teekutsuliikkeen taustoja. Republikaanipuolue on pitkälti ollut small government -ideologian puolestapuhuja. Bushin aikakaudella liittovaltiotason budjetti inflaatiokorjattuna asukasta kohden oli kuitenkin kasvanut n. 20%, minkä lisäksi hallinto aloitti merkittävät pankkien ja muiden yksityisen sektorin yritysten pelastusoperaatiot. Tämä turhautti suuren osan puolueen jäsenistöstä ja kannattajakunnasta.

Teekutsuliikkeen erikoisuutena voi pitää hajautumista – liike sai alkunsa lukuisista toisistaan riippumattomista verotukseen liittyneistä protesteista, jotka tapahtuivat ympäri maata. Ilmiölle oli mitä ilmeisimmin sosiaalista tilausta, sillä verraten spontaanisti syntyi vallitsevista rakenteista riippumaton kansanliike, jonka mittakaava oli todella merkittävä. Politiikan ammattiagitaattorit eivät villeimmissä unissaankaan olisi kuvitelleet pystyvänsä samaan.

Liikkeen hajautuneen rakenteen vuoksi sen sisällä ei ole olemassa varsinaista hierarkiaa. Toiminta tapahtuu solutasolla, ja muutamaa julkisuudessa esiintyvää Sarah Palinin kaltaista keulakuvaa, joilla on virallisesti vain mielipidevaikuttajan rooli, lukuun ottamatta ryhmällä ei ole varsinaista johtoa. Tämän seurauksena myöskään teekutsuliikkeellä ei ole kantaa perinteisiin arkipolitiikan kysymyksiin. Teekutsuliikkeen lähes ainoa yhteinen nimittäjä on halu heikentää keskushallintoa ja lisätä paikallistason päätöksentekoa. Voidaan siis sanoa, että liikkeen tarkoituksena on politiikkaan vaikuttamisen sijasta vaikuttaa poliittiseen kulttuuriin.

(Huomautus: numeerinen arvio budjettikasvusta oma, sivuston http://www.supportingevidence.com/Government/fed_budget_per_resident_over_time.html käppyrän perusteella. Toki on huomioitava Clintonin tilastoja kaunistanut kylmän sodan asevarustelun purkautuminen sekä Bushin kaudelle osunut 9/11:ä seurannut Afganistanin operaatio – Irak mennee aika puhtaasti Bushin piikkiin.)

Demokraatit

Seuraavana vuorossa oli Bill Clintonin entinen avustaja Al From, joka toimii nykyisin demokraattisessa think tankissa. Hän ruoti vaalitappion syitä perinpohjaisuudella ja avoimuudella, jollaista ei ikinä näkisi Suomessa tappion kärsineen puolueen edustajalta. Tappion mittakaavaa ei vähätelty ollenkaan. Huomattavaa on, että laajasti uutisoidun liittovaltiotason lisäksi republikaanit voittivat selkeästi myös osavaltiotasolla. Kuvernöörinvaaleissa tilanne muuttui demokraattien 26-23 -johdosta republikaanien 29-20 -johtoon. Lisäksi yksi osavaltio valitsi riippumattoman kuvernöörin.

Osavaltioiden lainsäädäntöelimien vaaleissa demokraatit hävisivät lähes 680 paikkaa, joka on ennätyslukema ja lähes kaksi kertaa presidentin puolueen välivaaleissa keskimäärin kärsimä tappio. Edellinen ennätys oli vuodelta 1974, jolloin Watergaten jälkipyykki toi demokraateille 628 paikkaa. Republikaanit hallitsevat nyt 26 osavaltion lainsäädäntöelimen molempia huoneita. Kuudessatoista näistä on lisäksi republikaanikuvernööri. Tämä on erityisen tärkeää siksi, että seuraavalla vaalikaudella tehdään vaalipiirien uusjaot kymmenen vuoden välein tehtävän väestönlaskennan perusteella. Vaalijärjestelmä antaa rajojen vetäjälle huomattavasti valtaa vaikuttaa tuloksiin, kts. http://en.wikipedia.org/wiki/gerrymandering

Esittelijä arvioi myös vaalitappion syitä. Päällimmäisenä oli lähtötilanne; demokraatit olivat voittaneet useammat vaalit peräjälkeen, ja odotettavissa oli parhaimmillaankin torjuntavoitto. Tappion laajuus tuli kuitenkin yllätyksenä. Keskeisessä osassa oli suuria järviä ympäröivä teollisuusvyöhyke, joka oli ollut demokraattinen viime vuosikymmenet. Alueen keskeinen väestö – valkoinen matalasti koulutettu työväenluokka – oli vaa'ankielen asemassa ja pettynyt taloustilanteeseen. Ironista kyllä sama seikka selitti Obaman voiton kaksi vuotta sitten. Demokraattien suurin virhe olikin yliarvioida omat ansionsa presidentinvaalien voitossa. Todellisuudessa niin presidentin- kuin kongressivaalien tulokset johtuivat protestimielialasta. Kyseessä ei siis ollut tuki niin demokraattien kuin republikaanienkaan ajamalle politiikalle.

Presidentin- ja samassa yhteydessä olleet kongressivaalit vieraannuttivat demokraatit tilapäisesti todellisuudesta. Vuonna 2008 Obaman henkilökohtainen suosio oli innostanut uurnille paljon demokraatteja kannattavaa väkeä, eritoten nuoria ja mustia, jotka normaalisti kuuluisivat nukkuviin. Vuonna 2008 pääpuolueet saivat yhteensä lähes 120 miljoonaa ääntä, kun taas vuonna 2010 yhdistetty äänisaalis oli 83 miljoonaa. (vrt. 107 milj. 2006 pres. vaalin yhteydessä ja 77 milj. 2008 välivaaleissa.)
Yhdysvaltojen poliittinen ilmasto tulee jatkossakin olemaan turbulentti siihen saakka, kunnes joku löytää ratkaisun pitkäaikaisiin rakenteellisiin ongelmiin. Globalisaatio ja työpaikkojen katoaminen ovat osuneet Yhdysvaltoihin siinä missä Eurooppaankin, ja mieluummin äänestetään nykytilaa vastaan kuin paremman tulevaisuuden puolesta.

Obama

Bushin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Roger Blackwill arvioi, miten vaalitulos tulee vaikuttamaan Obaman ja koko Yhdysvaltojen politiikkaan. Presidentin kannalta keskeisin signaali voidaan nähdä seuraavassa State of the Union-puheessa tammikuussa. Puheen perusteella voidaan päätellä, minkä verran myönnytyksiä hän on valmis tekemään republikaanien suuntaan. Toisaalta voidaan kysyä, missä määrin republikaanit ovat valmiita neuvottelemaan.

Ulkopolitiikan suhteen ei ole odotettavissa suuria muutoksia, sillä presidentillä on laajat toimivaltuudet. Käytännössä kongressivaalit vaikuttavat kansainvälisten sopimusten (esim. START) ratifiointiin tai Venäjän mahdolliseen WTO-jäsenyyteen.

Mielenkiintoinen kuriositeetti on, että presidentin hävittyä välivaalit on viime aikoina seurannut merkittävä sotilasoperaatio. Esimerkkeinä mainittakoon vuoden 2003 Irakin sota, vuoden 2007 lisäpanostus (Bush) ja vuoden 1999 Kosovon operaatio (Clinton). On spekuloitu esimerkiksi operaatiolla Iraniin tai P-Koreaan. Molemmissa tapauksissa kyseessä olisi lose-lose -tilanne, sillä vaihtoehtoina on joko sotilaallinen konflikti oheis- ja jälkiseuraamuksineen tai Iranin ja P-Korean päästäminen täysiverisiksi ydinasevaltioiksi.

Yleisen poliittisen ilmapiirin puolesta keskeinen kysymys on, missä määrin puolueet pystyvät yhteistyöhön. Pahimmassa ja todennäköisimmässä tapauksessa molemmat kaivautuvat poteroihin ja lainsäädäntö halvaantuu seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Tällä hetkellä ääripäät ovat puolueiden sisällä vahvoilla, ja kiistakysymykset eivät ole sellaisia, joissa olisi helppo saada kompromissia. Republikaanivoitto tullee siis näkymään entistä kriittisempänä suhtautumisena esimerkiksi ilmastokysymyksiin.

Share Button

4 kommenttia artikkeliin “Yhdysvaltojen kongressin välivaaleista

  1. Paluuviite: John
  2. Paluuviite: marion
  3. Paluuviite: Steve
  4. Paluuviite: Shannon

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *