Zero growth, nollakasvu, ja sen sukulaiskäsitteet ovat nyt muotia. Akateemisten tutkijoiden piirissä lauotaan vakavaksi tarkoitettua puhetta degrowthista, aikakauslehdissä mainostetaan downshiftausta ja thinktankeissa vilautellaan aivan tosissaan ajatusta dematerialisoituneen palvelutalouden luomisesta.
Ne perustuivat utopiaan, jossa elämisen ympäristövaikutus lakkaa.
Tympeää ehkä, mutta joudun nyt tunkemaan jäitä hattuun. Nollakasvu on mahdollista vain, jos pystymme vastedes päivästä toiseen jakamaan ja syömään sitä samaa leipää, jonka leivoimme eilen. Aineeton palvelutalous on totta vain, jos palvelut eivät edellytä energiaa, laitteita ja kulkemista. Niiden piilottaminen tai unohtaminen ei tietenkään vielä riitä. Havaitsen utopian aiheuttamaa sumeutta niissä puheissa, joissa vakuutetaan, etteivät kulutuksen kasvun pohjana olevat palvelut tai aineettomat hyödykkeet kuluttaisi luonnonvaroja.
Totta ihmeessä ne kuluttavat. Ajatelkaa vaikkapa Stora Ensolta Googlen hallintaan siirtyneen Summan sähkösyöppöä internetpalvelinsalia, tai sitä länsimaissa eksponentiaalisesti kasvavaa elektroniikkajätteen röykkiötä, joka yhä päätyy myrkyttämään köyhiä kehitysmaiden takapihojen kierrätyspajoissa. Sitä jonka piti säästää luontoa, kun et printtaa paperia.
On selvää, että vihreässä talousajattelussa on samalla lailla sokea pisteensä kuin oli sosialismissakin. Senhän ei pitänyt koskaan saastuttaa.
Marxin teoria syntyi aikana, jolloin työvoima oli rajallista mutta luonnonvarat kuviteltiin rajoittamattomiksi. Nyt tilanne näyttää olevan päinvastainen: tekijöitä riittää, mutta raaka-aineita, vettä, viljelymaata ja ilmastoa ei riitä kaikille. Siksi työvoiman uusintamisen rinnalle pitää nostaa myös luonnonvarojen vastuullinen uusintaminen.
Mutta tarvitaanko siinä talouskasvua? Viisitoista vuotta sitten vinoilin Vihreän Langan kolumnistina, että “talouskasvusta puhutaan edelleenkin kuin olisi keksitty ikiliikkuja”. Nyt karttunut tieto on lisännyt tuskaa: tajuan että kasvua tarvitaan – ellemme halua ryhtyä hyvinvointiyhteiskunnan alasajoon. Kiintoisaa on, että usein talouskasvua vastaan puhuvat ne tahot, jotka kuuluvat pikemminkin kakun syöjien kuin leipojien piiriin.
Samaan aikaan Euroopassa pohditaan, miten euroalue voidaan pelastaa. OECD ennustaa teollisuusmaiden kokonaisvelan ylittävän 100% niiden BKT:stä ensi vuonna. Huomattavasti alempikin velkaantumisaste vaarantaa yhteiskunnan ja talouden kehityksen. Useimmat läntiset yhteiskunnat ovat eläneet yli varojensa jo pitkään ennen nykyistä kriisiä. Julkisten talouksien tasapainottamisen on oltava ensisijainen tavoite seuraavan kymmenen vuoden jaksolle. Ilman kasvua se ei ole mitenkään mahdollista.
Osallistuin viime vuonna Sitran seminaariin, jossa eräs osanottaja pohdiskeli talouskasvun mysteeriä. Talousteoreetikot kuulemma ovat yksimielisiä siitä, että kasvu on välttämätöntä, mutta kukaan ei oikeastaan osaa selittää, miksi sitä on. Mihin kasvu perustuu?
Minä väittäisin, että kasvu tulee perimmiltään luonnosta. Talouskasvu perustuu luonnon ilmaispalveluihin, joita meille on tarjolla lämmön, valon, veden ja ravinnon muodossa. Kun luonto kasvaa, olisi hämmästyttävää ellei ihminen toimintoineen tekisi samoin. Kaikilla elävillä organismeilla on tarve kasvaa ja lisätä järjestystä. Kasvu on todellista vihreyttä.
Luonnon arvokkaiden ilmaispalveluiden jatkuvuus on siis turvattava kaikin keinoin. Luonto itse on äärettömän tuottelias, luova ja jopa tuhlaileva – mutta samalla kertaa tehokas ja tarkoituksenmukainen. Siinä on ihannetta, millaista on luonnonmukainen tuotantotalous ja mihin tähdätä ekologisella tuotesuunnittelulla. Luonto ei huolehdi yhdennetystä tuotepolitiikasta pelkästään alusta loppuun – vaan sille kaikki on aina uuden alkua.
Jotain täytyy siis tehdä toisin, mutta mitä? Parhaimman mallin antanee biotalous, jossa tavoitellaan uusiutuvien raaka-aineiden ja energian ensisijaisuutta, ja päästöjen rajoittamista luonnon metabolismin, aineenvaihdunnan, puitteisiin. Nykyaikainen metsäklusteri tulevaisuudennäkymineen lienee lähimpänä totuutta – ja suomalaisen metsäosaamisen olisi sietänyt kelvata myös maabrändääjien kärkiteemoiksi.
