Useat poliitikot ovat viime aikoina kannattaneet ajatusta Suomen roolista rauhanvälittäjänä, jopa rauhanvälittämisen suurvaltana. Se auttaisi nostamaan Suomen profiilia, siitä voisi olla hyötyä, kun Suomi pyrkii YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi vuosiksi 2013-2014, ja voisihan myös itse rauha tulla edistetyksi samalla. Presidentti Halonen pitää innostusta myönteisenä ja uskoo sen edesauttavan pyrkimyksiä turvallisuusneuvostoon. Hän on kuitenkin muistuttanut, ettei asia toteudu pelkästään omilla julistuksilla. Halonen on viisas ja realistinen viitatessaan rauhantyön vaikeuteen. Lisäksi se on epävarmaa: koskaan ei voi tietää, onnistuuko hanke vai meneekö monivuotinen työ hukkaan. Menestyksen salaisuus jääkin usein salaisuudeksi.
Kun Ahtisaari aikoinaan neuvotteli Acehin rauhanprosessista, hän sai äkäisen puhelun sveitsiläiseltä ihmisikeusjärjestöltä, joka oli kutsuttu välitystehtäviin 2000-luvun alussa. Ns. COHA-sopimus oli allekirjoitettu joulukuussa 2002 mutta se kaatui toukokuussa 2003 osapuolten sanoutuessa siitä irti. Sveitsiläisiä luonnollisesti harmitti heidän näkökulmastaan kaapattu rauhantyö. Aceh-sopimuksen taustalla vaikuttanut suomalainen Juha Christensen oli kaikessa hiljaisuudessa rakentanut suhteita toisaalla Indonesian hallituksen nimittämän edustajan ja toisaalla GAMin, Vapaa Aceh –liikkeen edustajien kanssa, ja toi prosessin loppusuoralla osapuolet Ahtisaaren pakeille. Sveitsiläisten ärtymys oli Christensenin mukaan ymmärrettävää mutta Indonesian hallituksen näkökulmasta juna oli jo mennyt eikä järjestö tajunnut tilannetta. Luottamusta puolueettomaan välittämiseen ei enää ollut, sillä tapahtumat olivat leimanneet heidät: yleisesti koettiin, että he olivat liikaa toisen osapuolen asialla, ei enää tasapuolisia.
Acehin rauha täytti tämän vuoden elokuussa viisi vuotta, ja sitä juhlittiin näyttävästi. Christensen on jatkanut paikan päällä rauhanseurantaa, jonka on määrä jatkua vuoteen 2014 asti. Acehin parlamentti on myös nimennyt Christensenin erityisneuvonantajakseen.
Christensen uskoo, että yhä useammin tulevaisuuden rauhanprosessit voivat olla epäortodoksisia. Hän itsekin on taustaltaan kielenkääntäjä ja bisnesmies, joka sattumalta ajautui konfliktinvälittäjäksi. Perinteisesti rauhanprosessi on nähty diplomaattien tehtäväksi, mutta hän uskoo että yksityissektorin edustajilla on paljon annettavaa, koska ne voivat olla toimintatavoiltaan nopeampia ja joustavampia. Rauhanprosesseille voi tulla myös yllättäviä esteitä. Rauhantyön arkea on kateus, joka ottaa monia muotoja.
Siksi rauhanrakentaminen, peace building, kerää ympärilleen myös rauhanturmelijoita, peace spoilers, jotka ovat tarvittaessa valmiita vaikka lietsomaan ongelmia lisää. Ilma saattaa olla sakeana juoruista ja tahallisista huhuista. Diplomaattista piratismia, ideavarkauksia ja kopiointia tulee vastaan paljon. Peace spoilerseja yhdistää se, että heidän mielestään sota oli niin sanotusti väärin sammutettu.
Rauhantyön yksi ongelma onkin tarkka reviirien vahtiminen. Maailma muuttuu kovaa vauhtia, ja konfliktit ovat yhä useammin etnisiä tai uskonnollisia, joihin perinteinen valtioiden välinen diplomatia ei pure. Siksi rauhanvälittämistä tulisi koskea vapaan markkinatalouden periaatteet. Mieluummin runsaasti ideoita kuin niiden mustasukkaista vahtimista. Rauhaa ei voi monopolisoida tai omistaa.
Pääsen pian testaamaan ajatuksiani, sillä otan ja lähden tänään Sudaniin Etelä-Sudanin hallituksen kutsusta – aiheena on tuleva kansanäänestys sekä yhteistyö rauhansopimuksen toteutumisen arvioinnissa ja siviilikriisien ehkäisyssä. Uusimmassa Ulkopolitiikka-lehdessä on Sudanin konfliktin taustoista hyvä artikkeli, jota voi kiinnostuneille suositella.
