Mitä minä sanoin – vol 1

22.9.2010

“Mitä minä sanoin” kuuluu maailman vastenmielisimpiin lauseisiin, tiedän sen kyllä. Poliitikon suusta kuultuna tarvitaan jo oksennuspussia.

Mutta olisin umpihullu, jos en näinä päivinä, kun lehdet pursuavat uutisia päästökaupan, biopolttoaineiden, uusiutuvien, ilmastolain ja koko EU:n ilmastopolitiikan katastrofaalisista epäonnistumisista, muistuttaisi että sitähän minä olen sanonut, vuosikausia.

Ellen näet sanoisi, blogien kommentoijat mouruaisivat, että helppohan se nyt on viisastella. Olisit sanonut ajoissa.

No minä sanoin. Aloitetaan biopolttoaineista. Vuonna 2006 vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg nosti vuoden 2007 vaalien teemaksi biopolttoaineet ja halusi vihreille hallitusvastuuta energiapolitiikassa. Yksi jos toinenkin hurahti noihin aikoihin samaan houkuttimeen, politiikan agendahan kaipaa aina jotain uutta tavaraa.

Cronberg (Kauppalehti 21.2.06) moitti Suomen hallitusta naiiviudesta sen osoittaessa pikkusummia biopolttoaineiden sovellusten kehittämiseen, kun muualla on satsattu kunnolla: “Saksassa rypsipohjaisen biodieselin vuosituotanto on yli miljoona tonnia, Itävallassa reilut satatuhatta tonnia, Suomessa kymmeniä tonneja. Ruotsissa valtio tukee pellettilämmitykseen vaihtavia kotitalouksia 5 000 eurolla, meillä pellettituki on jäänyt puheeksi. Tanska on arvioinut, että jos 16 prosenttia pelloista tuottaisi energiakasveja, pystyttäisiin maan bensiinin kulutus korvaamaan etanolilla”, kirjoitti Cronberg siinä uskossa, että etanoli olisi hyvä juttu.

Vastasin kyseiseen kirjoitukseen samassa lehdessä todeten innostuksen tyypilliseksi ympäristötrendiksi vailla sisältöä: “Valitettavasti EU:n alueella biopolttoaineiden, varsinkin peltopohjaisen pohjoismaisen energian, CO2-tehokkuus on toistaiseksi heikko. Joidenkin arvioiden mukaan se on jopa negatiivinen, varsinkin etanolin kohdalla, jolloin biopolttoaineen tuotanto vaatii enemmän energiaa kuin biopolttoainetta tekemällä saadaan. Jos esimerkiksi Tanska korvaa maassa käytetyn bensiinin etanolilla, se siirtää vain fossiilisen energian käyttöä muualle.” Viittasin myös ongelmiin, joita energiakasvien tehoviljelystä aiheutuu veden ja maaperän laadulle. ( Koko juttu on luettavissa linkistä https://www.korhola.com/#/writings/article/1640 )

Outoa minusta on se, että vihreät ovat pyyhkineet koko tuon luvun historiankirjoituksestaan pois. Googlaamalla kuka tahansa löytää Cronbergin paatoksen ja eetoksen, mutta silti Satu Hassi väitti 28.05.09 aamutelevisiossa vaalitentissä, että vihreät eivät ole vaatineen liikenteen biopolttoaineiden käyttöä vaan päinvastoin vaatineet raaka-ainepohjan selvittämistä huolellisesti.

Se vaatija olin kyllä minä, ja sain silloin kosolti kuraa niskaani.

Mieltään saa ja pitääkin muuttaa. En siis moiti vaan kiitän, että vihreät ovat päivittäneet kantansa. Mutta reilua olisi joskus rehdisti myöntää, että oltiin väärässä. Saman seikan voi tarkistaa myös MOT-ohjelman toimitukselta. Samassa ohjelmassa, jossa Cronberg vaati biopolttoainetankkaamoita joka niemeen, notkoon ja saarelmaan, minä sain vastaan vänkääjän roolin.

Kuluneella viikolla EU:n uusi tutkimusraportti on julkaissut apeaa tietoa harha-askeleesta nimeltä EU:n biopolttoainepolitiikka. Sen ansiosta ilmakehään saattaa vapautua jopa 1,5 miljardia tonnia kasvihuonekaasupäästöjä, eli noin Intian vuoden päästöjä vastaava määrä. Tiedot ilmenevät uudesta EU:n tutkimusraportista, josta hyvä tiivistelmä löytyy CO2-raportin nettisivulta: http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=ilmastouutisia&news_id=2637.

Raportin mukaan biopolttoaineet voivat aiheuttaa enemmän päästöjä kuin öljy 20 vuoden tarkastelujaksolla.

EU:n biopolitiikka voi 20 vuodessa johtaa päästöjen kasvamiseen jopa 21 prosentilla verrattuna bensiinin käyttöön. Nyt aktivistit ovat käynnistäneet oikeusprosesseja EU:ta vastaan. Se on hyvä. Tämä biohurahdus ei kuitenkaan syntynyt EU:ssa sattumalta. Alussa sillä oli ympäristöliikkeen vahva tuki ja painostus.

Sääli on sekin, että hurahtelu kostautuu. Nyt ympäristöliikkeen kritiikki kohdistuu pahiten niihin harvoihin, jotka todella panostavat tehokkaisiin ja kestävästi tuotettuihin tulevien sukupolvien polttoaineisiin. Esimerkkinä voidaan mainita Neste, jota Greenpeace kohtuuttomasti grillaa.

Mutta tarina ei lopu tähän. Varoitin aikoinani myös uusiutuvan energian kritiikittömästä lisäämisestä, sillä runsas puupoltto räjäyttää hiilidioksidipäästöt ja uhkaa metsien hiilinieluja. Ympäristöväen takinkääntöä on viime aikoina jo nähty, ja kohta varmaan kuulemme ettei sitä ole koskaan kannatettukaan. Sarja jatkuu.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *