Pikku-uutinen tänään Hesarissa palauttaa muistiin alkuvuoden kohun YK:n ilmastopaneelin IPCC:n virheistä. Kansainvälisen tiedeakatemioiden yhteistyöjärjestön IAC:n eilen ilmestyneen raportin mukaan IPCC:n rakenteet pitää remontoida uuteen uskoon.
Kommentit ovat tervetulleita ja tervejärkisiä. Kauhukuvien maalailu ja poliittinen pelottelu pitää lopettaa: ryhmän mielestä IPCC:n pitäisi tehdä ilmastonmuutosta koskevia ennusteita vain silloin, kun niiden tueksi on vankkaa tieteellistä näyttöä. Paneelin tulisi välttää minkään ilmastopoliittisen linjauksen puolustamista.
Kirjoitin aiheesta blogin (https://www.korhola.com/#/diary/korhola/16246) tammikuussa. Tuolloin IPCC joutui itse myöntämään joukon virheitä, joita vuoden 2007 ilmastoraportin toinen osa sisälsi. Työryhmä II:n osuudessa liioiteltiin muun muassa Himalajan jäätiköiden sulamista. Raportissa arvioitiin, että jäätiköitä saattaa uhata täydellinen sulaminen jo vuoteen 2035 mennessä, vaikkei väitteelle ole tieteellistä tukea. Ilmastosäikähtänyt maailma avasi kukkaron nyörejä: muun muassa EU antoi miljoonia Himalajan tutkimukseen ja pelastamiseen. Kiusallisinta oli, että virhe osoittautui tahalliseksi.
YK tilasi IAC:lta ulkopuolisen selvityksen (http://reviewipcc.interacademycouncil.net/report/Climate%20Change%20Assessments,%20Review%20of%20the%20Processes%20&%20Procedures%20of%20the%20IPCC.pdf), jotta moitteet virheistä ja paneelin työskentelytavasta voitaisiin kunnolla punnita. Yksi raportin johtopäätöksistä on, että IPCC:n puheenjohtajan kausi tulisi rajoittaa yhteen. Lisäksi siinä vaaditaan selkeää politiikkaa intressiristiriitojen ja jääviyksien osalta.
Vakava ongelma on ollut se, ettei IPCC:llä ole minkäänlaisia jääviyssääntöjä. Tämä on mahdollistanut tilanteita, joita muissa kansainvälisissä organisaatioissa, bisneksestä puhumattakaan, pidettäisiin sisäpiiririkokseen verrattavina asetelmina. Paneelin puheenjohtaja Rajendra Pachauri on voinut lypsää rahaa itse perustamilleen ja johtamilleen instituutioille, ja liioitellut uhkakuvat ovat tarkoituksenmukaisesti edesauttaneet rahavirtojen kulkua.
Blogissani tammikuussa vaadin Pachaurin välitöntä eroa. Pidän sitä edelleen aiheellisena, vaikkei yhden miehen symbolinen ero riitä korjaamaan syntynyttä epäluottamusta. Mutta hyvä alku se on.
Ilmastotiede on nuori tieteenala, joka kärsii lastentaudeista muutenkin. Lisäksi siihen kohdistuu valtava paine poliitikkojen ja median suunnalta: haluttaisiin tarkkoja lukuja silloinkin kun niitä ei ole antaa. Tutkijat lienevät ihmisiä, jotka lankeavat kiusauksiin siinä missä muutkin; on kai harmillista olla kuivakka tiedemies, joka kieltäytyy sanomasta mitään raflaavaa. Pannaan siis paremmaksi kun ilmakehäkin siitä tykkää!
Harmi vain. Tällä saralla tehdään isolla päätöksiä, vastakin. Niiden pohjaksi tarvitaan yksinomaan luotettavaa tietoa; muuten kalliilta ilmastotoimilta katoaa kansalaisten tuki.