Viime viikolla kansainvälinen joukko johtavia ilmastotutkijoita julkaisi ns. Hartwell-paperin, joka euron kriisistä, Britannian pääministerivaihdoksesta ja tuhkapilvistä huolimatta sai valtavan mediahuomion maailmalla. Vakavasti otettava joukko tutkijoita väitti pamfletissaan, että koko suuri ja valtavan kallis YK-prosessi päästöjen vähentämiseksi on ollut virhe. Päästöjen rajoittamiseen tähtäävä politiikka päästökauppoineen ei ilmastonmuutoksen ongelmaan tehoa vaan on saattanut jopa pahentaa sitä.
Tärkein syy on siinä, että ilmastonmuutos on niin sanottu wicked problem, ilkeä ongelma. Se tarkoittaa monimutkaista ongelmakimppua, joka ottaa monia muotoja: jos se yritetään ratkaista yhdeltä kohdin, se pullahtaa toisenlaisena esiin. Kasvihuonekaasuja alettiin aikanaan rajoittaa sopimuksella, joka oli kopio rikkipäästöjä, freoneita ja ydinaseita rajoittavista sopimuksista. Nämä olivat kuitenkin väärä esikuva, sillä ne olivat luonteeltaan yksiulotteisia ongelmia, joiden rajoittaminen oli selkeää.
Tutkijoiden viesti on, että ilmastonmuutoksen moniulotteinen ongelma tulisi hajauttaa osiin, ja alkaa ratkaista niitä kohta kohdalta. Metsien katoa erikseen, ilmansaasteita erikseen, eroosiota ja biodiversiteettikatoa erikseen. Köyhyyttä tulisi torjua suoraan, sopeutumistoimia lisätä. Näiden laittaminen yhden ison otsakkeen alle on tuottanut sekavaa ja ei-toivottua tulosta. Itsetarkoituksellinen CO2-päästöjenvähennyspolitiikka pitäisi unohtaa ja keskittyä konkreettisiin ympäristöä ja ihmisten hyvinvointia suojeleviin toimiin, joiden sivutuotteena päästötkin vähenevät.
.
Radikaalille Hartwell-paperin puheenvuorolle on ainakin yksi vahva oikeutus, epäonnistunut näyttö. Olen itsekin harmitellut jo kauan, että esimerkiksi EU:n itselleen asettama uusiutuvien tavoite uhkaa metsien hiilinieluja Euroopassa, koska se johtaa ylihakkuisiin. Samalla lisääntynyt puunpoltto pilaa hengitysilmaa ja lisää ilmakehän nokea, joka kiihdyttää jääpeitteen sulamista. Biopolttoaineiden viljely uhkaa entisestään vahingoittaa maaperän ja vesien laatua. Kummatkin ovat EU:n nimeämiä toimenpiteitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi, ja näyttää siltä, että me todella teemme hölmöläisten politiikkaa, jossa ilmastonmuutosta torjuessa kiihdytetään kasvihuoneilmiötä.
Suomessakin polttoaineverouudistus vähentää kyllä CO2-päästöjä mutta lisää toisaalta ilmansaasteita ja sitä myöten hiukkaskuolemia. Sitä emme olisi kai toivoneet, mutta yhteen asiaan, ilmastonmuutokseen, tuijottaminen saa sen aikaan. Samalla perusteella ongelmajätteemme ovat räjähtäneet kasvuun: energiansäästölamput säästävät kyllä hieman energiaa ja päästöjä mutta toivat myrkyllisen elohopean takaisin arkeemme.
Kaiken kaikkiaan: nykyisen ilmastopolitiikan ongelma on, että päästöt ja saasteet ovat lisääntyneet, sekä absoluuttisesti että suhteellisesti. Absoluuttinen päästöjen kasvu on toki ymmärrettävääkin, mutta suhteellinen ei enää ole. Se tarkoittaa, että globaalit päästöt ovat kasvaneet myös tuotantotonnia kohden. Maailma ei siis tee asioita entistä puhtaammin, vaan entistä likaisemmin. Yksi syy on siinä, että ilmastotoimet edesauttavat tuotannon siirtymistä kehitysmaihin, joiden päästöille tähänastiset sopimukset eivät ole laittaneet edes minkäänlaisia laadullisia rajoja.
Ei siis pitäisi olla niin kauheaa, jos tiedemiehet tekevät uusia avauksia ja ehdotuksia ilmastopolitiikan uudistamiseksi. Jotenkin se vain silti on: ulkopoliittisen instituutin väitöskirjatutkijakin ehti kauhistella kritiikkiä epätoivottavana. Kai peruste on se, että kun on valtavasti kokousvaivaa nähty, sen ei soisi menevän hukkaan. Rohkaisevat tulokset eivät se syy voi olla. Pikemminkin ajattelu on se, että tuloksesta viis, kunhan jotain poliittisesti näyttävää tehdään.
Käyty keskustelu osoittaa sen, että ilmastonmuutos on täysin politisoitunut alue, jossa ei enää kysytä, mikä toimii ja mikä on totta, vaan mikä on oikeaoppista. Siinä kaikuu menneen maailman askellus, ja toisinajattelijat leimataan motiiveitaan myöten.
Myös uusin Der Spiegel on kiinnittänyt huomion ilmastonmuutoksen politisoitumiseen perinpohjaisessa analyysissaan. Suosittelen tutustumaan linkkiin The Climategate Chronicle: How the Science of Global Warming Was Compromised.
Sen jälkeen: Tervetuloa jakamaan aiheesta ajatuksia Kysy Korholalta -palstalla. Aihe kiinnostaa minua sekä teoriassa että käytännössä: teen teoreettisen filosofian väitöstutkimusta ilmastonmuutoksen käsitteestä ja ilmastostrategioista, ja meppinä joudun ottamaan kantaa strategiaan, jota EU noudattaa.
