Arvoisa puhemies,
kiitän komission jäsen Hedegaardia siitä, että hän osoitti ymmärtävänsä ilmastopolitiikan perusdilemman: EU ei voi vähentää yksin, koska silloin eivät ainoastaan omat tuloksemme valu hukkaan vaan synnytämme riskin, että ympäristö kokonaisuutena kärsii. Jos eurooppalainen tuotanto ei pärjää Euroopassa päästökaupan korkean kustannusnousun vuoksi, ja jos näin ollen vaikkapa terästä tai paperia tuotetaan siellä missä se tehdään suuremmilla päästöillä kuin Euroopassa, päästöt kokonaisuutena kasvavat. Yksipuolinen kunnianhimo ei ole kunnianhimoa: vasta kun toimimme yhdessä samoin pelisäännöin, on helppo kiristää vyötä tuntuvasti.
Pohjaksi tämä vaatii toisenlaisen ilmastostrategian, ominaispäästöjen johdonmukaisen leikkaamisen. Se on taloudellisista suhdanteista riippumatonta dekarbonisaatiota, joka palkitsee vähentäjää aina, toisin kuin nykyinen päästökauppamallimme. Muun muassa Kiina, japani ja USA ovat kiinnostuneita tästä strategiasta, siksi EU:nkin pitäisi päivittää strategiansa vastaamaan nykytilannetta.
Kysynkin, onko järkeä pitäytyä päästökaupassa vielä 2012 jälkeen, kun nyt näyttää siltä ettei maailmalla synny sellaisia päästökauppajärjestelmiä, jotka olisivat linkitettävissä omaamme. Jolle päästöoikeuksien määräytyminen ja allokointi ole verrannollisia, on mahdotonta välttää kilpailun vääristyminen.
Kun aloimme vajaat kymmenen vuotta sitten laatia päästökauppadirektiiviä, koko järjestelmää markkinoitiin meille valmistautumisena globaaliin päästökauppaan. hankkisimme osaamista ja kokemusta. Se kokemus on totisesti tullut kalliiksi, eikä ympäristöhyöty ole millään lailla selvä. Päästövähennykset voitaisiin toteuttaa vähemmän markkinahäiriöille ja spekulaatiolle altistavalla tavalla. Katsooko komissio, että yksipuolinen jatkaminen on perusteltua?
