Tiistaina julkaistu hallituksen kehitysriihen päätös herätti huolta suomalaisissa kehitysjärjestöissä. Pääministeri Matti Vanhasen vastauksesta ne saivat aiheen pelätä, että Suomen kehitysmaille lupaama ilmastorahoitus on pois virallisesta kehitysyhteistyörahoituksesta. Järjestöt pitävät sitä klassisena hölmöläistoimintana, jossa peittoa jatketaan leikkaamalla sitä toisesta päästä.
Pahoin pelkään, että järjestöjen hölmöläisvertaus on liian positiivinen. Hölmöläistouhuhan oli koko lailla harmitonta hommaa, mitä nyt ehkä saumanvaran verran menetettiin peiton pituudesta. Itse epäilen, että näin toimien voidaan menettää marginaaleja enemmänkin. Jos todella käy niin, että kehitysmaille tarkoitettu ilmastoraha on poissa perinteisestä kehitysavusta, kuten koulutuksesta ja terveydenhuollosta, tappio on selvä. Siihen ei jää paljon tulkinnanvaraa.
Yksi syy on hankittu kokemus. Vaikka kehitysyhteistyön tehottomuudesta liikkuu legendoja, monet huonot esimerkit ovat kaukaa kylmän sodan ajoilta. Silloin diktaattoreita ostettiin kilvan omalle puolelle rahalla, jonka perillemenosta ei kannettu erityistä huolta. Tehdyistä virheistä on myös opittu, ja se menee perille sitä paremmin, mitä enemmän se toteutetaan ruohonjuuritason toiminnalla ja paikallisten toteuttamana. Kaiken kaikkiaan voi sanoa että kehitysyhteistyö on laadukasta, ja erityisesti tyttöjen koulutukseen ja lasten terveyteen satsaaminen on menestystarina.
Ilmastorahan kanssa sitä vastoin voi odottaa monta virhettä – typeristä virheistähän meillä on runsaasti esimerkkejä kun ilmastosäikähtänyt maailma tekee paniikkiratkaisuja ja hurahtelee vailla kunnolla harkittua taustatukimusta. Mitä muuta kuin hätiköityä typeryyttä on hehkulamppukielto, kun nuo lamput korvataan ongelmajätettä aiheuttavilla huonotasoisilla energiansäästölampuilla – sen sijaan että olisi maltettu odottaa led-valoja? Mitä muuta kuin typeryyttä oli ensin hurahtaa biopolttoaineisiin laittamatta muuta laatukriteeriä kuin bio-sana eteen, ja sitten suurella vimmalla taistella kehityskelpoisiakin versioita vastaan? Koska meillä ei ole vielä kunnon perinteitä laadukkaille ilmastotoimille, voi veikata että moni kehitysmaille suunnattu ilmastoraha menee ensin kankkulan kaivoon.
Siksi tätä rahaa ei tule ottaa pois sieltä missä se on hyvässä käytössä.
Ilmastonmuutos on hankala ongelma – etenkin siksi että reaktiomme siihen aiheuttaa muutaman hankalan ongelman lisää. Vasta tulevaisuus näyttää, kumpi tuotti enemmän vahinkoa, itse ilmastonmuutos vai paniikkiratkaisumme sen torjumiseksi. Voi olla että pahimmat ilmastokatastrofit ovat juuri niitä, joita aiheutetaan huonolla ilmastopolitiikalla.
Näyttää siltä, että ilmastonmuutos kannibalisoi mielikuvissamme kaikki muut ongelmat. Ihmisiin on iskostunut ajatus että kun päästöjä vähennetään, niin kaikki muut ongelmat ikään kuin sulavat pois. Mikään ei voisi olla suurempi virhe. Meidän on pidettävä huoli siitä, että ilmaston nimissä ei tulla vaarantamaan satojen miljoonien lasten rokotuksia ja koulutusta. Parasta ilmastoapua on auttaa ihmisiä pois köyhyydestä, sillä köyhyys jos mikä ajaa ihmisiä tekemään ympäristön kannalta vahingollisia ratkaisuja.
