Voi planeettainvälinen taivaanrannanmaalari, voi ektoplasman varjokuva.
Nämä ovat tunnelmani kuunneltuani vajaat kolme tuntia Tanskan komissaariehdokasta Connie Hedegaardia, jonka on määrä saada ilmastokomissaarin salkku. Tämä kyseinen salkku on aivan uusi varuste komissiossa – aiemmin ilmastopolitiikka on kuulunut ympäristökomissaarin vastuulle. Mielestäni tuo seikka on ollut hyvä ja terveellinen, koska pakottaa komissaaria pysymään – ainakin periaatteessa – tietyn realismin äärellä. Nyt ilmastopolitiikan hörhöt saavat realiteettien rajoittamatta ponkaista suoraan maata ja tosiasioita kiertävälle radalle.
Kyllä Hedegaard asiansa osasi, eikä jäänyt änkyttämään kysymyksen tullen tyhjää. Hedegaard oli taitava, looginen ja sujuva. Hän osoitti johtajuutta.
Uskonnollista johtajuutta.
Siinä oli nainen, joka oli tehokkaasti sulkenut maailmansa yhdenlaisilta faktoilta ja keskittynyt seuraamaan toisenlaisia. Siinä somassa pikku maailmassa pitäisi voida myös elää mutta se merkitsee tiettyjen seikkojen väistelyä. Ilmastotutkimuksen väärinkäytökset tai viilenevät ilmat jätetään ilman muuta huomiotta. Mutta myös se kiusallinen seikka, että EU ei edusta minkään sortin johtajuutta ilmastoasioissa – ei ole pitkään aikaan tehnyt.
Tämä olisi viimeistään Kööpenhaminassa pitänyt tulla selväksi. USA, Kiina ja Japani ovat valinneet raiteen, joka on hylännyt YK-vetoisen mallin neuvoteltuine päästörajoineen ja aikatauluineen. Ne satsaavat suoraan hiili-intensiivisyyden vähentämiseen, joka aikanaan sitten näkyy myös johdonmukaisena päästöjen vähentymisenä. Sillä metodilla ei kuitenkaan altisteta taloutta ja työpaikkoja epäreilun kilpailun ja arvaamattoman hintavaihtelun piiriin. Euroopassa altistetaan.
Kun EU toimii yhä toisin, se jää yksin ja pahentaa yritystensä ahdinkoa. Kurjaa on, ettei tästä hyödy kukaan, ja kansalaiset vähiten. Ympäristökään ei hyödy, jos puhtain teollisuus maailmassa saa päästökaupassa sanktiot, joita muille ei tule.
Kysyin Hedegaardilta päästökaupan liittämisestä EU:n ulkopuolisiin järjestelmiin. Ongelmahan on tämä: Hedegaard, kuten edeltäjänsäkin, pitää päästökauppaa EU:n ilmastopolitiikan lippulaivana ja menestystarinana. Kirjallisessa vastauksessaan hän tunnusti pyrkivänsä yhdistämään sen muihin vastaaviin järjestelmiin EU:n ulkopuolella, esim USA:ssa. Mutta onko muita pakollisia cap&trade -järjestelmiä muualla? Ei. Onko tulossa ja missä? Emme tiedä. Tarkoittaisiko liittäminen samanlaisia päästötavoitteita ja päästöoikeuksien allokointia? Jos ei, miten näiden päästökauppasysteemien linkittäminen tapahtuu? Yleisesti ottaen päästöoikeuksien niukkuus määrää päästöoikeuksien markkinahinnan. Kumman päästökauppamarkkinan, USA vai EU, olisi silloin ”oikea” hinta. Ainakin Washingtonissa edustajainhuoneessa on ollut puhetta päästöoikeuksien minimi- ja kattohinnasta. Kun EU:ssa hintasäätelyä ei ole, miten ”erivaluuttaiset” systeemit voisi yhdistää.
Sain vastaukseksi sujuvaa pyöritystä, paitsi ettei nyt ollut kyse erilaisista huutokauppajärjestelmistä EU:n sisällä. CH vaihtoi aihetta lennosta ja kai toivoi, etten huomaisi – huomasin, mutta en teollisuusvaliokunnan jäsenenä saanut jatkokysymystä.
Kaikesta huomaa, ettei ilmastouurastukset nollaava hiilivuoto tai teollisuuden tulevaisuus Connien päätä vaivaa. Mutta tätä voi odottaakin komissaarilta, joka vastaa ilmastopolitiikasta. Ilmastopolitiikan hahmottaminen energiasta tai ympäristöstä erilliseksi alueeksi on kuin keskityttäisiin leukemiassa hoitamaan nuhakuumetta.
