Kiinan mielipidevankien kohtelusta

20.1.2010

Arvoisa puhemies,

On sietämätöntä, että kaupalliset intressit ovat vetäneet pidemmän korren EU:n ja Kiinan suhteissa, ja vaatimukset ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja demokratiakehityksestä on pantu suunnilleen kohteliaiden tervehdysten osioon.

Olen mielenkiinnolla seurannut hakukoneyhtiö Googlen rohkeutta ja suunnitelmia lopettaa yhteistyö Kiinan viranomaisten kanssa mitä internetsivujen suodattamiseen ja sensurointiin tulee, ja jopa lähteä maasta. Samalla Google peräänkuuluttaa näkyvästi sananvapautta kiinalaisille internetin käyttäjille.

Jaan myös kollegoideni huolen Liu Xiaobon sekä muiden kiinalaisten mielipidevankien kohtelusta ja toivon, että neuvosto ja komissio ottavat Xiaobon tapauksen esille seuraavassa EU:n ja Kiinan välisessä huippukokouksessa.

Parhaillaan neuvoteltavissa sopimuksissa tulee näkyä että kauppasuhteiden kehittäminen Kiinan kanssa on jatkossa kytketty tehokkaammin poliittiseen dialogiin ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *