Mikrorahoitusjärjestelyitä koskeva mietintö

15.12.2009

Arvoisa puhemies, äänestin mikrorahoitusjärjestelyitä käsittelevän mietinnön puolesta.

On vielä paljon sellaista, mitä voisimme tehdä kannustaaksemme eurooppalaisia nuoria yrittäjyyteen. Talous- ja rahoituskriisi on tuonut työllisyys- ja sosiaalikriisin, ja onkin ennustettu, että Euroopassa olisi ensi vuonna kymmenen miljoonaa uutta työtöntä. Nyt jos koskaan on siis aika tarttua toimeen.

Heikentyneen luotonannon ja myönnettyjen lainojen vähenemisen hankaloittaessa tämänhetkistä tilannetta pidän erittäin myönteisenä tämän mietinnön aloitetta kohdistaa mikroluotot niille työttömille ja työttömyysuhan alla oleville, joilla on vaikeuksia löytää kaupallista lainaa liiketoimintaideoilleen. Ohessa on kuitenkin panostettava myös esimerkiksi nuorten työpajoihin ja yrityshautomoihin sekä yrittäjyyskasvatukseen.

Kokonaisvaltainen työllisyyden paranemiseen ja yrittäjyyteen satsaaminen on hyvinvoivan Euroopan edellytys

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *