Kokoomusmepeillä oli tänään pressikahvit ja keskustelimme täysistuntoviikon agendan lisäksi kaikkein kuumimmasta aiheesta, komissaarien nimityspelistä. Kun Lissabonin sopimus näyttäisi nyt tulevan voimaan, ajankohtaisia ovat myös kysymykset Unionin korkeasta ulkoedustajasta sekä EU:n presidentistä. Suomella on sikäli hivelevä tilanne, että peräti kahta suomalaisnimeä, Rehniä ja Lipposta, on mainittu näihin korkeisiin virkoihin. Etenkin Paavo Lipposen nimi on esillä, ja juuri nyt loppumetreillä lähes päivittäin.
Hyvä kollegani Ville Itälä totesi, että nyt nämä puheet presidentistä tulisi unohtaa epärealistisina: meille nauretaan kun pyrimme yhtäkkiä kaikkeen. Siksi pitäisi satsata vain Olli Rehnin salkun painavuuden varmistamiseen.
Olli Rehn on hyvä mies. Olen silti eri mieltä satsaamisesta ja etenkin Suomen hallituksen roolista ja vastuusta lobbauksessa. Koska peli on täysin auki, ja mikä tahansa palikka voi liikahtaessaan sotkea koko kuvion, meidän kannattaa omata rinnakkaisia strategioita ja edistää niitä viisaasti tasatahtiin – lopulta huipentuen siihen, jolla on parhaat mahdollisuudet.
Näitä irtopalikoita tässä pelissä näet riittää. Yksi sellainen on sukupuoli. Nykyisessä komissiossa on yhdeksän naista, eikä vähäisempi määrä voi tulla uudessakaan kyseeseen. Se seikka voi heittää tämän hetken palapelin uusiksi, sillä toistaiseksi jäsenmaiden ehdotuksissa on pöllynnyt liikaa testosteroni. Muita irtopaloja ovat muiden muassa poliittisten perheiden tasapaino, tasapaino pienten ja suurten maiden, uusien ja vanhojen, etelän ja pohjoisen sekä euromaiden ja muiden valuutta-alueiden välillä. Listaa voisi jatkaa.
Tässä tapauksessa isänmaallinen valtioviisaus voisikin olla strategia, jossa ei hirttäydytä vain yhteen nimeen tai paineta toista alas. Ennemmin kaikki kunniaan, ja mielellään vielä naisvaihtoehtokin!
Ville veikkasi, ettei Lipposella olisi mahdollisuuksia. Sitä lausuntoa ihmettelin mielessäni, mutta en viitsinyt haastaa hänen mielipidettään vaan keskityin itse puhumaan energia- ja ilmastopolitiikan ajankohtaiskuulumisista. Vaikka osittain ymmärränkin Villen pointin, tein silti vaikenemalla virheen. Tajusin sen pari tuntia myöhemmin, sillä STT:n uutinen tulkitsi meidän kaikkien Kokoomusmeppien sanovan: "Unohtakaa puheet Lipposesta."
"…suomalaisten kannattaisi keskittyä tukemaan Olli Rehniä unionin ulkoministeriksi tai mahdollisimman painavan komissaarinsalkun kantajaksi ja unohtaa puheet Paavo Lipposen valinnasta unionin presidentiksi.
– Suomi ei voi ajaa tässä asiassa kahta hevosta, Itälä sanoi kokoomusmeppien aamiaistilaisuudessa Brysselissä.
Itälän mukaan Rehnillä on pieni mutta realistinen mahdollisuus ulkoministerin salkun saamiseen, mutta myös kompastuskiviä on matkassa. Yksi haittatekijä Itälän mukaan on se, että Suomi ei ole – päinvastoin kuin ylivoimainen enemmistö EU-maista – Naton jäsenmaa.
Lipposen mahdollisuuksia päästä EU:n presidentiksi nakertaa Itälän mukaan pahasti hänen roolinsa Nordstream-kaasuputkihankkeessa. Kaasuputkea vastustetaan jyrkästi Baltian maissa ja Puolassa, ja nämä maat tuskin haluavat nähdä kaasuputkiyhtiön neuvonantajaa unionin presidenttinä, Itälä arvioi."
Minä en Lipposta unohda. Tunnetusti en kuulu Nordstreamin kannattajiin, mutta eivät Paavon mahdollisuudet suinkaan Nordstreamiin kaadu. Eräs tietty iso jäsenmaa arvostaa häntä tästä nimenomaisesta syystä.
Mutta ennen kaikkea Lipposen kannatus nousee samoista syistä, jotka olen maininnut blogissani jo pari viikkoa sitten. Vahvaksi kandidaatiksi nimetylle Tony Blairille etsitään vakavasti otettavia vaihtoehtoja, sillä hänelläkin on omat rasitteensa: Irakin sota, tulo euroalueen ulkopuolelta, euroskeptisen maan maine. Vaikka Blair lobbaa juuri nyt ahkerasti ympäri Eurooppaa presidenttiyttään, löytyy myös vastustajia, jotka eivät millään tahtoisi nähdä Blairia tehtävässään.
Minusta Blair on hurmaava mies, joka toisi väriä ja tasokkaita puheita omaankin poliittiseen arkeeni, mutta tätä värikkyyttä eivät kaikki ihaile yhtä antautuneesti. Joidenkin mielestä Blair himmentäisi komission puheenjohtajan loistoa, hän leimaisi liikaa presidenttiyden roolia tulevaisuudessa ja etenkin korkean ulkoedustajan tehtävää – ja juuri siltä tehtävältä odotetaan paljon. Niin paljon, ettei Olli Rehnin nimeä mainita täällä veikkauksissa kovinkaan usein. Olemme kyllä kuulleet, että hän on Barroson luottomies. Myös European Voice mainitsi hänet syyskuun alussa, ja suomalaislehdet hyvinkin usein, mutta muuten nimellä ei juuri spekuloida.
Yksi syy tilanteseen löytyy Saksan vaaleista, joissa kristillisdemokraatit korjasivat voiton ja pääsivät suuresta koalitiosta eroon. Nyt voimantunnossa ajatellaan, että kolmesta suuresta paikasta jopa kaksi kuuluisi oikeistolle. Tämä pudottaisi liberaalit kärkikolmikosta pois kokonaan – heillähän on jo Naton pääsihteerin virka.
Toinen syy on isojen jäsenmaiden pudotuspeli. Guy Verhofstadt olisi ollut ainoa liberaali, joka kelpaisi Ranskalle ja Saksalle, mutta hänet reputti Britannia.
Lipposella sen sijaan spekuloidaan entistä enemmän. Romano Prodin tiedetään ehdottaneen häntä ensimmäisenä, ja tähän tarttuivat sekä liberaalien Pat Cox että Jacques Delors, joka on käynyt jopa Sarkozyn puheilla ehdotuksineen. Lipposella on tiettyjä vahvuuksia, jotka painavat juuri nyt. Hänet tunnetaan luotettavana "eurooppalaisena", hänellä on sekä hyvät Venäjä-suhteet että transatlanttiset suhteet, hän on aikanaan vetänyt oman maansa talouskriisistä kasvu-uralle ja hän on vienyt Suomen ainoana Pohjoismaana euroon. Edellä mainittujen ansioiden lisäksi niin Merkeliä kuin Sarkozyakin miellyttävät lisäksi hänen energianäkemyksensä: Merkel haluaa vauhdittaa kaasuputkea ja Sarkozy näkee Lipposessa ydinenergian uskottavan puolestapuhujan, edellä mainittujen ansioiden lisäksi.
Vaikkei Lipposta nostetakaan esiin minään anti-Blairina, luottamusta herättää vähemmän narsistinen ja esiin pyrkivä tyyli, jota pidetään sopivampana tulevalle presidentin roolille; enemmän kuin puheliasta tähteä kaivataan "trouble shooteria", joka vain tarvittaessa avaa sanaisen arkkunsa. José Luís Rodríguez Zapatero, joka ottaa puolivuotisen kiertävän presidenttiyden haltuunsa Ruotsin puheenjohtajakauden jälkeen tammikuussa, on jo ehtinyt vakuuttaa että Blair ei käy: Irakin sodan muistutuksia ei enää kaivata.
On esillä ollut toki muitakin nimiä. Hollannin Jan Peter Balkenende on liikkeellä ja lobbaa itseän, siitäkin huolimatta, ettei nimenomaan presidentintehtävää veikata oikeiston leiriin. Mutta kaikkihan voi muuttua. Espanjan Felipe Gonzálezin kompastuskivi on puolestaan englannin kielen puute.
Kaiken lisäksi oman poliittisen ryhmäni kovin ydin europarlamentissa on kysellyt, josko Lipposesta saataisiin se oikea mies. Hän kelpaisi meillekin.
Johtopäätökseni: teen peliteoreettisen päätelmän, jonka tarkoituksena on utiliteetin maksimointi. Lipponen on nousussa. Häntä kannattaisi siis ajaa siksi, että EU-presidentti ei veisi meiltä komissaarinpaikkaa – saisimme molemmat! Korkea ulkoedustaja sen sijaan merkitsisi yhtä paikkaa, ja Rehnin mahdollisuudet juuri tähän tehtävään ovat melko pienet. Hänelle on tavoiteltava lähinnä mahdollisimman raskasta komissaarinsalkkua.
Näistä syistä luettuani STT:n uutisen soitin toimittajalle ja korjasin uutisen. Ei kannata julistaa ketään tässä vaiheessa nimityspelin ulkopuolelle. Kun mitä tahansa voi tapahtua, erinomaisten ehdokkaidemme monipuolinen esilläpitäminen on isänmaan etu. Ja Suomen hallituksen kannattaisi ilmaista tukensa Lipposelle – olisi aika noloa tehdä se jälkijunassa.
Jälkikirjoitus: Suomen Kuvalehti (SK 41) käsittelee pääkirjoituksessaan samaa aihetta mutta päätyy päinvastaiseen johtopäätökseen: pääkirjoitus kiittää hallitusta, joka on keskittänyt tukensa Rehnin taakse, "mikä onkin varminta". Perusteluna se, että Rehn on jo näyttänyt kyntensä laajentumiskomissaarina. Lehti toivoo, ettei molemmilla nimillä spekulointi johda siihen , että molemmat putoavat.
Ihan looginen ajatusketju. Pari virhettä siinä kuitenkin näen. Jos katsoo eurooppalaista mediaa juuri nyt, varminta olisi ilman muuta siirtyä Lipposen taakse: hänestä puhutaan enemmän, juuri nyt. Näyttää siltä kuin Rehnin mahdollisuuksiin ei vakavasti uskottaisi ulkoministerin tehtävien kohdalla – muuten toki kyllä. Komissaariksi hän päässee joka tapauksessa, joten Lipposen promottaminen ei ole tässä suhteessa riski.
Ja toinen argumentti. Näytön on antanut Lipponenkin, siitä koko asia on alkunsa saanutkin. Lippostahan ei ole tarjottu Suomesta käsin alun alkaenkaan, vaan hänet keksi "syvä unioni". Rehnin näyttö komissaarina on hyvä, mutta juuri ulkoministerin virassa esteenä voidaan nähdä se, ettei hän ole antanut näyttöä neuvoston puolella.
Toivon Suomelle parasta menestystä. Siksi haluan herättää keskustelua siitä, onko loppumatkan strategiamme nyt kohdallaan.
