Rakkaat kollegani ovat kunnostautuneet sen pohtimisessa, mitä poliittista kantaa Jeesus edusti. Mitro Repo uskalsi liittyä demareihin, koska koki Jeesuksen olleen yhteiskunnalliselta näkemykseltään lähinnä sosiaalidemokraatti. Satu Hassi jatkoi Mitron pohdiskelua blogissaan, mutta täydensi, että Jeesus tuntuu myös aika vihreältä pienine hiilijalanjälkineen ja viinintissutteluineen.
Jeesukseen voidaan toki ripustaa poliittista väriä sateenkaarellisen verran, mutta jos hän olisi suonut ajallemme ja paikallemme sen korkean kunnian, että olisi inkarnoitunut 2000-luvun Suomeen, pahoin pelkään että me kaikki puoluepukarit saisimme nenillemme. Niin kuin hän tylytti aikansa poliittisia puolueita, fariseuksia, saddukeuksia ja selootteja, Jeesuksen tarkka, lahjomaton ja universuminpenetroiva katse olisi havainnut epäkohtia meidänkin puolueissamme.
Se, joka automaattisesti olettaa, että Jeesus olisi liittynyt kristillisdemokraatteihin, pettyy ehkä pahimmin. Tuo saarnaajahan pilkkasi uskonnollisesti itsevarmaa fariseusten puoluetta minkä kerkesi ja loukkasi sovinnaisuutta oleskelemalla juoppojen, huorien ja varkaiden seurassa.
No pitääkö tästä päätellä, että hän olisi viihtynyt perussuomalaisten riveissä, joihin kapakoiden kantajengi usein samastetaan? Tuskin sittenkään, sillä tuo kansanmies vierasti nurkkapatriotismia suhtautuen erityisen suojelevasti maahanmuuttajiin ja muukalaisiin; halveksitun samarialaisen hän jopa nosti esimerkiksi hyvästä ihmisestä.
Tarkoittaako tämä siis, että Jeesus heiluttaisikin suvaitsevaisen RKP:n lippua? Arameankielinen Jeesus osasi kyllä myös hepreaa ja kreikkaa, mutta pakkoruotsia hän tuskin olisi kannattanut. Siinähän maahanmuuttajat saavat kaksinkertaisen taakan niskaansa yrittäessään hakea paikkaa yhteiskunnasta. Kapinoinnista kuolemantuomion saanut mies saattoi olla muutenkin liian kulmikas puolueeseen, jonka kimmoisa omatunto venyy ja joustaa mihin hallituspohjaan tahansa.
Entäpä Kokoomus, tuo karismaattisten henkilöhahmojen uuttamo? Kurja myöntää mutta homma saattaa kaatua veropolitiikkaan. Jeesus näet ei vastustanut veroja vaan oli iloinen veronmaksaja, joka korosti pariinkin otteeseen, että keisarille on annettava se mikä keisarille kuuluu.
Oliko Mitro siis oikeassa ja Jeesus vasemmassa – ehta verot kattoon -demari? Herra nähköön, ei kai, sillä opettaja-parantaja painotti lähimmäisenrakkauden tekoja käytännössä eikä olisi tyytynyt hyvien tekojen ulkoistamiseen pelkästään yhteiskunnalle.
Vihreäkään Jeesus ei ollut, samasta syystä kuin ei kristillisdemokraattikaan. Hän ei innostunut hurskastelijoista, jotka pitivät itseään muita parempina. Hän ei myöskään riittävän suoraviivaisesti tuominnut luonnonvarojen tuhlausta, jos se tehtiin rakkaudesta, kuten syntinen nainen kallisarvoisen voidepullon kanssa toimi.
Moni Jeesuksen kannattaja kannattaa myös Kepua – löytyisikö siis Kepusta puolue myös sankarille itselleen? Tuskin. Vaikka maanläheinen puuseppä ymmärsi taatusti tehdä eron tuppeensahatun ja erikoishöylätyn laudan välillä, hän vastusti junttapeliä kaikin keinoin. Suurena hajasijoittajanakaan häntä ei pidetä: päämääränä on urbaani unelma, uusi Jerusalem.
Niinpä jää jäljelle vain vasemmistoliitto, ja se ikiaikainen klisee, että Jeesus olisi ensimmäinen kommunisti? Ehkä muuten, mutta Nasaretin duunari tuomitsi käyttövoimana katkeruuden ja vihan – siinä menee monta äkäistä laulua saman tien haaskuuseen. Omastaan jakamisenkin ajatuksessa oli pointtina, että jaetaan tasaisesti hyvää, ei kurjuutta.
Mutta voisiko käydä niin kurjasti, että katseltuaan aikansa tätä Baabelin sekamelskaa hän masentuisi, jättäisi äänestämättä ja liittyisi nukkuvien puolueeseen? Karmea ajatus, jota en tahtoisi uskoa; niin paljon hän korosti valvomista ja aikansa seuraamista.
Tässä sitä ollaan, olemme kaikki onnettomia, kukin omalla tavallamme. Herra auttakoon.
