Varsinainen valiokuntatyö alkoi tänään – ennen lomiahan me ehdimme vain jakaa vallan mutta emme päässeet itse asiaan. Ensimmäisessä sisämarkkinavaliokunnan kokouksessa komissaari Gunther Verheugen piti tilannekatsauksen sisämarkkinoiden kannalta keskeisistä asioista. Tässä muutama Verheugenin esiinnostama pointti:
Verheugen totesi, että koettu talouskriisi on historiallinen. Itse hän ei ole nähnyt milloinkaan aiemmin Euroopan yritysten joutuneen yhtä pahaan jamaan eikä tunne ketään toistakaan, jolla olisi muistoja pahemmasta. "Tämä on tietenkin seurausta uskomattomasta, räjähdysmäisestä yhden teollisuudenalan, kansainvälisen rahoitussektorin, kasvusta – alan, joka kykeni asettumaan kansainvälisen valvonnan ulkopuolelle."
Verhegen uskalsi arvioida, että kaikkien tehtyjen toimenpiteiden vaikutus on ollut odotettua parempi. Silti tilanteeseen ei voi mitenkään tuudittautua. On tehtävä töitä sen eteen, ettei tulevaisuudessa tapahtuisi vastaavaa irtautumista, rahoitusmarkkinoiden irtautumista reaalitaloudesta.
"Meillä on nyt satoja tuhansia yrityksiä, joilla on tilanteen aiheuttamia rahoitusvaikeuksia, vaikka ne olisivat periaatteessa erinomaisessa kunnossa."
Verheugen arvioi myös, että kestää vuosia ennen kuin eurooppalainen teollisuus saavuttaa vuoden 2007 tuotantotason. Hän ennakoi merkittäviä sosiaalipoliittisia seurauksia, sillä "pahimman mentyä ohi yritykset joutuvat turvautumaan sellaisiin toimenpiteisiin, jotka lisäävät työttömien määrää.? Verheugen luonnollisesti toivotteli seuraavalle komissiolle, että löydetään ajoissa välineet, joilla tätä voidaan torjua. ?Tärkeää on, ettei Euroopan kokonaissuunta muutu. Satsaaminen resursseja säästävään talouteen on tärkeää paitsi ympäristön ja ilmaston kannalta, myös taloudellisen kilpailukyvyn vuoksi."
Myöhästyin parisen minuuttia Verheugenin puheen aloituksesta naisellisen turhamaisuuden vuoksi. Odottelin oven suulla avustajaani Outia, jota olin pyytänyt tuomaan mukanaan toimistoltani korkokengät – lounastauolla olin käynyt reippaalla kävelyllä läpeensä mukavilla läskipohjilla, joita en kuitenkaan talon käytäville kelpuuttanut.
Verheugenia kuunnellessani selasin toisella aivopuoliskollani sähköpostia – ja törmäsin kohuun Audin myyntijohtajan Esko Kiesin haastattelusta Annassa, jossa hän arpoi suhdettaan vastakkaiseen sukupuoleen. Tämän minulle ennestään tuntemattoman Kiesin mukaan autoista ja naisista on helppo puhua, koska "auton kaikki käyttöominaisuudet löytyvät naisesta". Herra nähköön!
Käyttöominaisuudet! Sisätilat! Ajettavuus! Mukavuus! Turvallisuus! Kustannukset! Kiihtyvyys! Etuvalot! Loppupisteet!
Nyt sait meidät ainakin kiihtymään, herra Kiesi. Ei kukaan halua istua pelkästään kardaaniakselin päällä.
"Nainen menettää usein muotonsa, jos hänellä on alle seitsemän senttimetrin korot", Kiesi tiesi. Sattumoisin myönnän juuri tuon lauseen kohtalaisen oikeaksi havainnoksi, ja siksihän minäkin jäin odottamaan avustajani kenkälähetystä, mutta silti pahoittelen tuon ihmispolon suurta suuta. Toki korkeat korot tekevät miesten mielestä naisen seksikkääksi – siinä missä naisten mielestä älykkyys tekee miehen seksikkääksi.
Kiesi osoitti varsin vähäistä älyä rinnastaessaan ihmisen kulutushyödykkeeseen. Tässä suhteessa Kiesin rattaissa ilmenee vakavanpuoleista häikkää – ja miesparka tulee asiasta vielä kuulemaan.