Suomen KD-puolueen rooli Euroopan parlamentin kristillisdemokraattien ryhmässä lienee yhä auki. EPP-ryhmän puheenjohtajisto teki viime viikolla kielteisen päätöksen KD:n jäsenyydestä, ja jos siihen halutaan muutosta, on neuvoteltava uudelleen.
Päätöksen perusteluina on viitattu vaaliohjelman integraatiolinjauksiin. Minä en noihin perusteluihin jaksa uskoa, sillä kukaan ei liene seulonut moninaisen puolueperhe EPP:n jäsenpuolueiden integraatiokantoja muutenkaan. Puhuttaisiin mieluummin suoraan.
Ilmeisin syyhän löytyy KD:n omasta vaalikampanjasta. Radiokuuntelijoille tutuksi tullut mainos vaati puuttumaan ”Unionin epäkohtiin rankalla kädellä”. Niin aina pitääkin, mutta jos Unionin epäkohdat ovat se ainoa asia, joka eurooppalaisten kristillisdemokraattisten isien perustamasta rauhanprojektista mainitaan suurelle yleisölle, on ymmärrettävää että Euroopan kristillisdemokraatteja moinen populismi harmittaa.
Tilanne on hankala. KD:n pohjoismaiset ja eurooppalaiset sisarpuolueet kuuluvat ryhmäämme. KD on itsekin ollut edustettuna EPP-ryhmässä vuosina 1999-2003, kun olin KD:n jäsen. Sieltä kuitenkin juontavat myös nykyisen tilanteen juuret. En osaa arvioida, kuinka paljon ne vaikuttavat, mutta sen tiedän, että jättäessäni KD:n kuusi vuotta sitten puolueen tuolloin sallimat käytännöt tyrmistyttivät eurooppalaisia kollegojani.
Tapahtumat liittyivät sekä eduskuntavaaleihin 2003 ja eurovaaleihin 2004.
Puolueen pakan pahin sekoittaja oli Leo Meller, 80-luvulla seksiskandaaleihin sotkeutunut tunnettu saarnamies, jota pidetään Suomen parhaana kolehdinkerääjänä ja kuuluisimpana tuomiopäivän profeettana. Seitsemänkymmentäluvulta alkaen hän on säännöllisesti julistanut kohtalonvuosien olevan juuri nyt käsillä.
Meller tuki vuonna 2004 eurovaaliehdokas Pekka Reinikaista näyttävin keinoin. Mellerin kustannusyhtiön lääkärikirjailija Reinikainen oli Mellerin mukaan ainoa eurovaaliehdokas, jota ”Pyhä Henki suosittelee”. Hän lähetti ympäri Suomea uskoville yhteensä 75 000 kirjettä, joissa tämä vakava paljastus oli.
Kirjeessä Meller kertoi Pyhän Hengen asettaneen hänet vaaleissa ”yhden ainoan suomalaisen luottomieheksi”. Ketään muuta hänen ei ollut lupa suositella.
”Uskallan äänelläni valtuuttaa hänet suuriin tehtäviin lopun ajan Euroopan johtoelimissä”, Meller vakuutti. Samalla hän leimasi Bjarne Kalliksen suurimmaksi syypääksi kristillisdemokraattien alennustilaan. Kampanjoinnin tuloksena Reinikainen sai enemmän ääniä kuin Kallis, mutta kumpikaan ei päässyt sisään, ja puolue jäi ilman meppiä. Pari päivää vaalien jälkeen Kallis ilmoitti eroavansa puheenjohtajan tehtävästä.
Miksi Kallis erosi? Hän sanoi tehneensä päätöksensä jo aiemmin. Ehkä, mutta Kalliksen oli myös pakko erota, sillä koko Mellerin esityksen piti olla mahdotonta. Kallis oli kiistänyt puolueelle koko ilmiön olemassaolon.
Kyseessä oli näet déjà vu. Kaikki oli tapahtunut kertaalleen jo eduskuntavaaleissa Helsingissä vuonna 2003, kun Meller suitsutti tuhansissa kirjeissä kansanedustajaehdokas Reinikaista ”Jumalan valittuna aseena Arkadianmäelle”. Olin tuohon aikaan KD:n puoluesihteeri ja pidin ongelmallisena, että ehdokkaan tieten ja suostumuksella voidaan vaalimainonnassa vedota Jumalan mielipiteeseen – ja samalla vakuuttaa suurelle yleisölle, ettei puolue sotke uskontoa ja politiikkaa. Se voi ehkä tapahtua ”vahingossa” kerran mutta ei kahdesti.
Nostin asian puoluevaltuustossa (29.4.03) ja puoluehallituksessa (6.9.03) esiin ja pyysin, että puolue laatisi eettiset säännöt, jotta tapahtuma ei vastaisuudessa toistuisi. Sanoin, että oma rajani puolueen jäsenenä kulkee tässä.
Sääntöjä ei haluttu tuolloin. Kallis kiisti ilmiön kokonaan ja sanoi, ettei mitään kirjeitä edes ole eikä kukaan sotke uskontoa ja politiikkaa. Puoluehallituksen kokous 6.9.03 oli viimeinen kokoukseni krideissä. Lähtiessäni ennustin, että eurovaaleissa ilmiö nähtäisiin jälleen: Reinikainen julkaisisi EU-vastaisen kirjan, Meller markkinoisi sitä molemminpuolisen hyödyn hengessä. Lisätehoja kampanjalle hankittaisiin paljastamalla profetaalinen suunnitelma valituille uskoville.
Näin kävi. Eurovaalien jälkeen uudet kirjeet vuosivat julkisuuteen, kun Suomen Kuvalehti ja HS julkaisivat ne. Kallis erosi pikavauhtia, ja tilalle nousi Räsänen.
Olen vuosia tarkkaillut sivusta, onko KD oppinut menneistä tapahtumista vai ei. Uskon, että huijarisaarnaajista on jo ymmärretty hankkiutua etäämmälle. Mutta silti nytkin eräs ehdokas uskalsi kampanjoida Taivaan Isällä on unelma -kiertueellaan. Näissä unelmissa on vain se hankaluus että jos vaaleissa käy huonosti, joku saa aina aiheen miettiä, mitä Isän unelmille kävi ja miksi.
Onko KD kypsä puolue EPP:hen? En osaa vastata. Puolueen vaikein haaste on vahva johtajuus olosuhteissa, joissa protestanttinen yksilöllistä uskonnollisuutta korostava kulttuuri yhdistyy suoraan henkilövaaliin. Aina näet löytyy ehdokas, joka ei voi vastustaa kiusausta vaan lankeaa näyttävään uskonnolliseen kampanjointiin. Näin hän kyllä imuroi suuren henkilökohtaisen äänisaaliin mutta samalla tekee temput puolueelle ja leimaa koko porukan. Tätä tulenarkaa yhdistelmää muilla kristillisdemokraattisilla puolueilla ei ole. Norjassa ja Ruotsissa listavaali estää sen, että yksittäinen ehdokas voisi ottaa koko puolueen panttivangikseen omintakeisilla kampanjoilla ja näin vetää pohjan pois vuosien vakavalta työltä.
Lopuksi totean, että kriittiset kommenttini KD-problematiikasta eivät koske Sari Essayahia millään lailla. Pidän häntä hienona meppinä ja ihmisenä, meillä on paljon yhteistä ja uskon hyvään yhteistyöhän, olimmepa samassa tai eri puolueryhmässä.