Yksi yleisimpiä vastaväitteitä eurovaaleissa äänestämiselle on, ettei sillä ole mitään merkitystä. Mitäpä yli 700 europarlamentaarikon joukossa muutama suomalaismeppi voisi?
Pahemmin ei voisi erehtyä. Yksittäinen meppi, suomalainekin, voi tehdä paljon hyvää – tai pahaa, arvioijan arvostuksista riippuen. EU-lainsäädäntöön yksittäisellä suomalaismepillä, etenkin jos tämä on isossa poliittisessa ryhmässä, voi olla huomattavasti enemmän vaikutusvaltaa kuin suomalaisministerillä.
Ongelma vain on, että lehdistö harvoin raportoi saavutuksistamme, varsinkaan hyvistä. Esimerkiksi viime viikolla parlamentti hyväksyi mietinnön, joka keskeisesti kosketti Suomen etua. Jos olisimme sen hävinneet, lehdistössä olisi nyt suuri vaikerrus. Kun vahinko estettiin, juttu ei herätä intohimoja. Vain huono uutinen on kelpo uutinen.
Tänään Strasbourgissa hyväksyttiin mietintö online-rahapelien ohjesäännöistä EU:ssa. Sisämarkkinavaliokunnan varapuheenjohtajana olin saanut tehtäväkseni olla parlamentin suurimman ryhmän raportööri tässä erittäin lobatussa ja kiistanalaisessa asiassa.
Taustalla on vaikeasti hallittava asia, sillä netissä tapahtuva pelaaminen leviää koko ajan. Komissio on käynnistänyt rikkomusmenettelyn kymmentä jäsenvaltiota vastaan selvittääkseen, ovatko niiden kansalliset rajat ylittävää pelaamista rajoittavat toimet yhteisölain vastaisia. Suomikin on näiden maiden joukossa.
Mietinnön alkuasetelma haastoi jälleen kerran kansallisen oikeuden päättää rahapelipolitiikasta. Nyt sopiva sauma käytäntöjen muuttamiseen nähtiin online-pelaamisen haastamisena vedoten netin kontrolloimisen hankaluuteen. Sen avulla olisi vähitellen pyritty koko rahapelimarkkinoiden Euroopan laajuiseen vapauttamiseen.
Mietinnössä tuodaan esille, että laittomiin käytäntöihin voitaisiin puuttua yhteisillä toimilla. Siinä kannatetaan yhteisiä standardeja online-pelaamiseen esimerkiksi ikärajojen osalta. Erityistä huolta kannetaan nuorista ja alaikäisistä pelaajista sekä peliriippuvaisista.
Kannanotollaan parlamentti näyttää vihreää valoa kansallisen monopolikäytäntömme jatkumiselle. Jotakuta se toki suututtaa. Minua ei, eikä valtaosaa suomalaista. Myös puolueiden kesken vallitsee konsensus siitä, että rahapelimarkkinoita saa ja tulee säädellä.
Mietintöä vastustanut vähemmistö puolestaan katsoi, että siinä heikennetään sisämarkkinoiden periaatetta. Heidän mukaansa rahapelit ovat taloudellista toimintaa, johon tulisi soveltaa sisämarkkinasääntöjä, kuten palveluiden tarjoamisen vapautta. He katsoivat myös, että online-pelaamisen vaaroja ei ole todistettu. Liberalisointia ajavat edustajat jättivät myös oman vaihtoehtoisen päätöslauselmansa, jonka parlamentin äänestys kaatoi kolisten.
Sisämarkkina-argumentti torjuttiin: parlamentin enemmistö ei tulkinnut rahapelejä tavanomaiseksi liiketoiminnaksi sen erityispiirteiden tähden. Rahapeleihin liittyy paljon riskejä, kuten sosiaalisia ongelmia ja rikollisuutta. Yksikään viranomainen ei pystyisi kontrolloimaan internetissä tapahtuvaa pelaamista koko Euroopan laajuisesti. Prosessin aikana tutustuin lukuisiin tutkimuksiin aiheesta: useat niistä osoittavat internetin moninkertaistavan rahapelien riskit. Siksipä markkinoiden vapauttaminen juuri riskialttiimmasta päästä olisi virhe.
Nyt saatu tulos ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö markkinoita saisi vapauttaa, vaan että se on tehtävä jäsenmaan omilla ehdoilla. Osa EU-maista onkin vapauttanut, tai vapauttamassa, esim. urheiluvedonlyönnin ja/tai joitain niin sanottuja taitopelejä. Ilmeisesti Suomessakin tullaan pokerin suhteen tekemään uudelleenjärjestelyjä.
EU-maista Britannia ja Malta ovat jo kauan olleet voimakkaasti ajamassa yhteisiin sisämarkkinoihin vedoten rahapelitoiminnan vapauttamista sekä EU-tason ohjesäännöstöä, jota noudattavat yritykset saisivat vapaasti toimia EU-alueella. (Siksi Britannian rikkaimpien ihmisten listalla onkin hämmästyttävän monta pelijärjestäjää.) Monet muut jäsenmaat, mukaan lukien Suomi, ovat taas halunneet pitää kiinni oikeudestaan yleishyödyllisiin monopoliratkaisuihin.
Kysymys ei ole pikkujutusta, sillä Suomessa vuosittain noin miljardi euroa saadaan tällä tavoin taiteelle, tieteelle, kulttuurille, nuorisotyölle ja urheilulle – sen sijaan että voitot menisivät yksityisten pelinjärjestäjien taskuihin. Minä koen sen yksiselitteisen hyvänä uutisena. Tuhannet kansalaisjärjestöt hyötyvät siitä, kuten myös jokainen liikuntatiloista, elokuvista, oopperasta tai muusta kulttuurista nauttiva suomalainen. Sama pätee useissa muissakin Euroopan maissa, ja rahapelit ovat EU:n laajuisesti urheilujärjestöjen ja etenkin ruohonjuuritason urheilutoiminnan suurin tulonlähde.
Kansalliset fiskaaliset intohimot eivät kuitenkaan voi olla perimmäinen tällaisessa kysymyksessä. Tärkeämmät syyt liitän itse kuluttajansuojaan ja ongelmien ehkäisyyn.
Selkeä enemmistö parlamentin edustajista halusi siis säilyttää nykyiset rahapelipolitiikkaa koskevat kansalliset lait. Katsomme, että niiden korvaaminen pelkällä ohjesäännöstöllä tarjoaisi huomattavasti heikomman kuluttajansuojan.
No oliko yhdellä suomalaismepillä tässä vaikutusta – kun päätös tuli nyt selvin luvuin? Luulen, että oli. Juuri meidän ryhmämme olisi voinut sotkea kuvion. Toiveikkain ohjeistuksin vapauttamista kannattava koordinaattorimme tehtävän minulle antoikin. Iso rintama ajoi meillä vapauttamista, ja jos siitä olisi tullut ryhmämme kanta, olisivat liberaalit raportöörinsä johdolla lähteneet mieluusti mukaan. Siinä tapauksessa äänestystulos olisi voinut olla hyvinkin nafti.
