Entistäkin synkempi ennuste ilmastonmuutoksesta, otsikoitiin taannoin Kööpenhaminassa pidetystä tutkijoiden epävirallisesta kokouksesta. Samoihin aikoihin on julkaistu useita tutkimuksia hyvissä julkaisusarjoissa, joissa on mainittu ilmaston viilenneen kuluneella vuosikymmenellä – siitä huolimatta että päästöt ovat räjähdysmäisessä kasvussa. Viilenemisen ennustetaan jatkuvan ainakin vuoteen 2015, mahdollisesti pitempäänkin.
Tavallisesta kansalaisesta näiden ristiriitaisten viestien lukemisen täytyy olla hämmentävää. Viilenneet luvut ovat mitattua faktaa, mutta kukaan ei tiedä miten niitä tulisi tulkita.
Olen seurannut aktiivisesti ilmastokeskustelua maailmalla, sillä teen aiheesta väitöskirjatutkimusta. Huomioni kiinnitti eräässä tieteellisessä blogissa julkaistu kirje tutkijalta, joka oli osallistunut kyseiseen Kööpenhaminan kokoukseen erään työryhmän puheenjohtajana.
Brittiläisen East Anglian yliopiston professori ja Tyndallin ilmastonmuutoskeskuksen johtaja Mike Hulme hämmästeli tekstissään Kööpenhaminan julkilausuman syntyä. Hulme kehui itse kokousta ja siellä käytyä tasokasta keskustelua mutta hän oli tyrmistynyt kaiken tämän seurauksena maailman tietoon annetusta ja tutkijoiden nimiin laitetusta loppuyhteenvedosta, joka sisälsi koko joukon poliittisia johtopäätöksiä.
Hulme kiisti, että johtopäätökset olisivat heijastelleet tutkijoiden keskustelua:Niillä on vain luonnostelijoidensa oma auktoriteetti – ei enempää. Ei konferenssiin kokoontuneen 2500 tieteellisen asiantuntijan auktoriteettia. Eikä varsinkaan maailmanlaajan tiedeyhteisön auktoriteettia.
Hulmen mukaan Kööpenhaminan julkilausumaa ei missään vaiheessa edes altistettu tutkijoiden kommentoitavaksi. Kokouksen järjestäjäkin oli hänen mukaansa tiedemaailmalle tuntematon, joidenkin yliopistojen yhteenliittymä, joka kuitenkin halusi esiintyä näkyvästi tutkijayhteisön edustajana kuin IPCC konsanaan.
Aihe on kuuma ja se kiehtoo maailmanparantajia, jopa liioitteluun. Mutta tieteilijöiden tarvitsisi saada säilyttää uskottavuutensa, sillä heidän panostaan me tulemme tarvitsemaan seuraavat vuosikymmenet.
Hyväksyimme parlamentissa äskettäin ilmastonmuutosta koskevan päätöslauselman, jossa kehotetaan ottamaan ilmastosopimuksessa huomioon viimeiset tieteelliset raportit. Kehotetaan myös varmistamaan, että tavoitteet ovat yhdenmukaisia uusimman tieteellisen tiedon kanssa.
Oletan, että sanamuodon laatijat odottavat tutkijoiden tarjoavan yhä hälyttävämpiä tutkimustuloksia. Päästöjen kasvun osalta näin varmasti onkin. Sen sijaan juuri nyt lämpötila ei seuraa loogisesti päästöjen kasvua. Tähän asti olemme olettaneet sen. Siinä missä viime vuosisadalla näin oli, ja lämpötila nousi 0,7 astetta, tällä vuosikymmenellä on viilentynyt. Kulunut vuosikymmen on häirinnyt logiikan suoraviivaisuutta. Voimme vain sanoa, että logiikka on monimutkaisempi.
Aikasarja on liian lyhyt johtopäätösten tekoon ja siihen, että aiempi lämpeneminen voitaisiin huoletta ohittaa. Varmaa tietoa ei vielä ole. Minä tulkitsen asiaa niin, että CO2-päästöjä tulee määrätietoisesti vähentää viisaalla politiikalla, joka tähtää hiili-intensiivisyyden pienentämiseen kaikkialla maailmassa. Tärkeää kuitenkin on, ettemme ideologisista syistä tai poliittisen ylpeyden merkeissä sulje silmiämme uusimmalta tieteelliseltä tutkimukselta. Tutkijoita täytyy tosiaan kuunnella, mutta ei tuputtaa sanoja heidän suuhunsa, kuten nyt Kööpenhaminassa tehtiin.
Hyödyllisiksi tiedettyihin toimenpiteisiin kannattaa satsata joka tapauksessa. Energiaa tulee säästää, energiaomavaraisuuttamme kasvattaa, tappavia hiukkaspäästöjä karsia, saastumista pitää estää. Siksi sellaiset ilmastonmuutosta torjuvat toimet, jotka ovat linjassa kiistattomien tavoitteiden kanssa, ovat kaikissa tapauksissa välttämätön satsaus tulevaisuuteen. Yksipuolinen, byrokraattinen, kallis ja tehoton ilmastovauhtisokeus sen sijaan on yhä kyseenalaisempaa.
