Torjunta- ja kasvinsuojeluaineet

12.1.2009

Arvoisa puhemies,

Pidän nyt hyväksyttyjä torjunta- ja kasvinsuojeluaineita koskevia mietintöjä parhaina saavutettavissa olevina, realistisina, tuloksina – siksi annoin tukeni.

Vaikka viime hetkellä osa kollegoista esittikin täysistuntoon tarkistuksia, jotka olisivat heidän mielestään varmistaneet lainsäädännön perustumisen vahvempaan tieteelliseen näyttöön, samalla kun ne olisivat mahdollistaneet jäsenvaltiokohtaisia poikkeuksia, oli enemmistölle selvää, että parlamentin ja neuvoston kesken saavutettua neuvottelutulosta olisi uskaliasta lähteä rikkomaan – olkoonkin että tarkistukset olivat kannatettavia.

Erityisesti kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamista koskeva mietintö herätti intohimoja; parlamenttiin heijastui sekä eriävät kansalliset intressit ja toimintatavat että neuvoston puuttuva yksimielisyys. Keskustelu kävi ryhmämmekin sisällä kiivaana. Silti alan toimijoilta saatu palaute osoittaa, että lainsäädäntö on yhtenäinen ja mahdollistaa EU:n laajuisesti niille annetut tavoitteet niin ympäristön kuin kansanterveyden tilan parantamisessa ja suojelemisessa.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *