Euroopan Unioni valmistelee parhaillaan asetusta laittomien hakkuiden torjumiseksi. Komission esitys on tänä keväänä europarlamentin käsittelyssä, ja olen ryhmäni raportööri asiassa. Maailmanlaajuisesti ongelma on merkittävä: nopeasti etenevää metsäkatoa voidaan estää vain panemalla tiukka sulku laittomista lähteistä tulevan puun kysynnälle.
EU:n aikomus on hyvä. Laillisille metsäalan toimijoille laittomat hakkuut ovat ilmiselvä haitta, joka pitää kitkeä pois. Vastatoimenpiteet on kuitenkin harkittava tarkkaan, jotta ei syyllistyttäisi hankaloittamaan juuri niiden tahojen toimintaa, jotka toimivat oikein. Tällaista uhkaa tapahtua, jos luodaan kallis ja byrokraattinen kontrollijärjestelmä, joka ei ole kansantaloudellisesti järkevä ja joka ei kohdennu oikein.
Valtaosa EU:ssa käytetystä puusta tulee EU:n sisältä, laillisesti. Ongelmat sen sijaan ovat muualla. On turhauttavaa, jos me laadimme tiukat valvontajärjestelmät itsellemme, jotta voisimme sitten puuttua siihen mitättömän pieneen laittomaan osuuteen, joka tulee EU:n ulkopuolelta meille. Vaikka asetuksen esipuhe ja selitysosa puhuu vain tuontipuusta ja tropiikkiin liittyvistä ongelmista, käytännössä asetus vaikuttaa ensisijaisesti EU:n omiin puuntuottajiin. Samalla konkretisoituu tyypillinen EU:n yksipuolisen politiikan ongelma: luodaan byrokraattinen järjestelmä, jonka kustannusvaikutukset unohdetaan.
Siksi olisikin oleellista, että tuleva lainsäädäntö pohjautuisi mahdollisimman kattaviin kansainvälisiin ja olemassa oleviin sopimuksiin ja pyrkisi vahvistamaan niitä, jotta varsinaiseen ongelmaan voitaisiin tarttua. Euroopan tiukka sisäinen kuri raskaine byrokratioineen ei auta itse ongelmaan, mutta tekisi meistä jälleen kerran oman ympäristöaatteemme uhreja.
Valitettavasti ympäristöjärjestöt ovat olleet asiassa vähemmän avuliaita väärää tietoa levittäessään. Viime kesänä STT julkaisi WWF:n lähteeseen perustuvan uutisen, jonka mukaan laitonta puuta EU:ssa tuotaisiin eniten juuri Suomeen. Uutinen julkaistiin laajalti, kyseenalaistamatta ja lähteitä tarkistamatta. Forest.fi-verkkolehden päätoimittajan Hannes Mäntyrannan mukaan WWF:n arvio perustui virheelliseen oletukseen, jonka mukaan Venäjältä viedyssä puussa laittoman osuus olisi sama kuin Venäjällä hakatussa puussa. Lisäksi WWF:n raportin taustalta löytyi Greenpeacen tietoja, jotka nekin oli jo ehditty osoittaa vääriksi.
WWF:n uutinen oli perätön: laitonta puuta ei Suomeen tuoda. Olen itsekin käynyt tutustumassa Venäjällä alkuperäjärjestelmään, jolla suomalaisyhtiöt varmistavat puun laillisuuden. Järjestelmä on laadittu yhteistyössä ympäristöjärjestöjen kanssa, myös niiden itsensä vaatimuksesta, ja järjestöt osallistuivat järjestelmän esittelyyn. Järjestelmä on sertifioitu ISO- ja EMAS-periaatteella, eikä kukaan ole osoittanut siinä puutteita. WWF on tästä hyvin tietoinen.
Mäntyranta kysyikin, mitä järkeä yritysten on kantaa ympäristövastuuta, jos tätä vastuuta vaativat tahot voivat sivuuttaa itse vaatimansa työn noin vain uutisia laatiessaan.
WWF vastasi Mäntyrannan kritiikkiin perustellen, ettei suomalaisyhtiöiden hyväksi todettuja järjestelmiä voitu ottaa huomioon, koska niitä ei ole ”toistaiseksi arvioitu määrälliseltä pohjalta”. Mäntyranta puolestaan ihmetteli mitä vastaus tarkoittaa; sitäkö mikä määrä laitonta puuta läpäisee järjestelmät? Jos järjestelmä toimii aukottomasti ja määrä on nolla, seuraako siitä, ettei määrällistä arviota voida edes tehdä, hän hämmästeli.
Ongelmallisinta Mäntyrannan mukaan oli kuitenkin se, että alkuperäjärjestelmä oli tehty WWF:n ajaman FSC-metsäsertifiointijärjestelmän mukaan. Se herätti kysymyksen, eikö edes perustaja luota järjestelmäänsä.
Pari vuotta sitten Financial Timesin kolumnisti John Kay kirjoitti kolumnin, jonka otsikko sanoi kaiken: ”Miksi ympäristöliikkeeseen tulee suhtautua kuin uskontoon.” Kay hämmästeli ympäristöväen saamattomuutta erilaisten kriisien äärellä – on kuin ratkaisuista ongelmiin ei oltaisikaan kiinnostuneita vaan paino pannaan parannussaarnaan ja katumusriitteihin. "Vaarana ympäristöevankeliumissa on, että rituaalit, eleet ja retoriikka ottavat substanssin sijan", päätteli Kay.
Niin kauan kuin törmään tilanteisiin, joissa ympäristöliikkeen omat vaatimukset eivät kelpaakaan enää silloin kun ne on toteutettu, minulla on kiusaus kallistaa korvani Kayn kritiikille. Uskontoa arvostan suuresti mutta uskonnollisten tunteiden siirtäminen planeetan pelastusoppiin tuottaa paitsi puolivillaisia uskonnollisia kokemuksia myös kehnosti pelastetun planeetan.
(Julkaistu alunperin kolumnina Hämeen Sanomissa 11.01.09)