Sunnuntain uutinen on, että seuraavan pääministerin veikataan tulevan Kokoomuksesta. Lauantain uutinen oli, että seuraavan presidentin veikataan tulevan Kokoomuksesta. Jopa Loka-Laitinen otsikoi viikonlopun Iltalehdessä kolumninsa Suuri ja mahtava kokoomus.
Laitinen totesi Kokoomuksen olevan lähes ainoa puolue, joka voi tarjota nuorille aktivisteilleen hyviä tulevaisuudennäkymiä. Hän ennakoi kokoomuslaisen hegemonian jatkuvan vielä pitkään, ja jahka Tarja Halonen lakkaa olemasta tulppa kokoomuslaiselle nimityspolitiikalle, sitä ei pidättele enää mikään. Kun mikä tahansa korkea virka vapautuu, siihen yritetään työntää kokoomuslainen.
Kyseistä kolumnia lukiessani ajattelin, että onpa veijari mieheksi tuo Aarno Laitinen.
Ensiksikin: jos Kokoomuksen menestystä ei estä mikään, pumpataan niille edes kusta päähän. Arroganssi se demaritkin tuhosi. Tarkkaan ottaen ei voinut enää edes sanoa, että demarit olisivat rakastuneet valtaansa, koska rakastuneisuus edellyttää jotain raikasta ensihuumaa. He olivat vain tottuneet rakkaaseensa ja alkaneet pitää sitä itsestäänselvyytenä. Ulospäin sellainen näyttää aina tympeältä.
Toisekseen: jos Kokoomuksen menestystä ei estä mikään, kiihdytetään sen kaarta ja lietsotaan aikaiseen loppuun. Korostamalla Kokoomuksen menestystä Laitinen institutionalisoi sen ja saa sen kuulostamaan vakiintuneelta ja ikiaikaiselta jopa niin ikiaikaiselta, että voisiko jo olla aika nousta kapinaan? Kokoomus tuskin silti koskaan kehtaa mennä sellaiseen nimityspolitiikkaan, jonka elävä esimerkki Tarja Halonen itse on. Kokoomus on sentään vuosia saanut tuntea yleiset syyt – ja vielä yleisemmät syyt – nahoissaan. Se muistijälki ei häviä ihan pian.
Menestys on totta puhuen pelottavaa, koska se saa ihmisen ja puolueen kuvittelemaan kaikenlaista tarpeetonta itsestään. Sama koskee kokonaisia puolueita. Ja siitä alkaa alamäki ellei sitten luonnonlaille löydy vastavoimaa.
Jyrki Katainen lienee miettinyt tällaisia hyvin paljon. Hänen vastalääkkeensä on nöyryys, jonka tarpeellisuutta kuulen hänen toistaneen useaan kertaan. Yksinkertaista mutta tehokasta, jos sen ottaa todesta eikä kikkaile sanoilla. On kuin hän olisi nähnyt nämä otsikot jo ennalta ja tajunnut mitä niistä seuraa, ellei pidä varaansa. Katainen tietää, että puolue menettää olennaisimman kykynsä palvella kansaa, jos se tulee täyteen itseään ja lakkaa kuuntelemasta ihmisiä.
PS. Uusisuomi.fi-blogissa yksi kiinnostavimpia tapauksia on Roskanpoimijan blogi, jossa Vihreiden Raimo Myöhänen läimii ympäristöjärjestöjä pahemmin kuin olen koskaan kehdannut, vaikka olenkin varsin suorasukaisesti todennut, että harmillisen usein ne ajavat ympäristön kannalta vahingollisia ratkaisuja ja ovat syyllistyneet ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen. Ovatko ympäristöjärjestöt syylä yhteiskunnan käsivarressa? Miksi ne sabotoivat yrityksemme estää ilmastomuutos, kysyy Myöhänen ja enteilee uutta kulttuuria vihreissä: siellä siis saa sittenkin keskustella rehellisesti. Parempi Myöhään kuin ei milloinkaan!
