TIEDOTE
Kokoomuksen varapuheenjohtaja, MEP Eija-Riitta Korhola ilmaisee surunsa oppositiojohtaja Benazir Bhutton kuolemasta. Bhutton henkilökohtaisesti tuntenut Korhola vieraili viime syksynä Bhutton kutsusta Pakistanissa ja on tehnyt yhteistyötä tämän kanssa mm. maailman johtavien musliminaisten demokratiahankkeen sekä vähemmistökysymysten parissa kansalaisjärjestö Fist Step Forumin puheenjohtajan roolissa. Korholan mukaan Bhutto oli kaiken aikaa varautunut kuolemaansa.
– Minulle Bhutto oli poliittinen ystävä ja yhteistyökumppani, jonka kanssa teimme yhteistyötä Pakistanin demokratiakehityksen eteen. Hän on esikuva ja rohkea periaatteen nainen, jolle demokratia oli sydämenasia ja joka oli omistanut elämänsä vähemmistöjen oikeuksia kunnioittavan yhteiskunnan tavoitteluun, Korhola sanoo.
– Benazir Bhutto oli täysin tietoinen häntä kohtaavasta jatkuvasta uhasta Pakistanissa. Hän puhui siitä, että hänen työnsä voi katketa pommi-iskuun milloin vain. Tuo uhka ei kuitenkaan saanut Bhuttoa perääntymään, vaan hän totesi että tämä on se hinta ja uhri, joka pitää olla valmis maksamaan. Demokratia on niin arvokasta, että olen valmis antamaan elämäni sen puolesta, jos rakas kotimaani Pakistan siitä hyötyy. Haluan loppuelämäni tehdä työtä Pakistanissa sen eteen että jokainen juutalainen voi mennä synagogaan, jokainen kristitty kirkkoon ja jokainen muslimi moskeijaan ilman että hänen tarvitsee pelätä seurauksia, muistan Bhutton kerran sanoneen.
Aiheesta lisää päivän blogitekstissä www.korhola.com
Lisätietoja Eija-Riitta Korhola 0405360326