Takana on mahdoton viikko, en suosittele kenellekään. Vastasin ryhmäni päästökauppaneuvotteluista teollisuusvaliokunnassa, ja sopu oli äärimmäisen vaikea löytää. Eikä sitä sitten löytynytkään. Teollisuusvaliokunta hajosi kannassaan täysin. Valitettavasti minun linjani hävisi äänestyksissä niukasti, mikä merkitsee sitä, että sama vääntö jatkuu aina täysistuntoon saakka mahdollisesti joulukuuhun. Mutta jos uskoo asiansa oikeutukseen, ei ole muuta mahdollisuuttakaan. Kaadun vaikka saappaat jalassa mutta taistelen loppuun saakka. Muu ei ole kai kunniallistakaan. Kysymys on siitä, riittäkö että eurooppalaiset yritykset vähentävät päästöjään sopimusten mukaan vai pitääkö sen lisäksi nostaa huutokauppamallin avulla keinotekoisesti hintojakin. Se tulee viemään meiltä työpaikkoja pois.
Päästöjä pitää vähentää, mutta huutokauppaan ei ole pakko mennä. Vihreät ja liberaalit halusivat huutokauppaa, koska se nostaa hintoja ja vaikuttaa sitä kautta kuluttajien valintoihin. Minä vastustan sitä, koska tarpeeton hinnannousu myös ajaa yrityksiä sijoittamaan tehtaitaan Euroopan ulkopuolelle. Menetämme työpaikkoja, sosiaalinen turvattomuus lisääntyy. Ja globaaliin kysyntään vastataan todennäköisesti runsaammalla päästelyllä. Useat tutkimusanalyysit varoittavat tästä. Ja todistaa sen terve järkikin.
Seppänen vastasi vasemmiston linjasta päästökaupassa. Me olimme Seppäsen kanssa samaa mieltä ja hänen ryhmänsä allekirjoitti minun kompromissipakettini. Hassi pilkkasi meitä epäpyhästä allianssista.
Allianssissamme ei ole mitään kummallista eikä epäpyhää, jos on kiinnostunut työpaikoista ja ympäristöstä yhtä aikaa. Entinen stalinisti saa pilkata rauhassa. Aika tulee varmasti näyttämään, miten kalliiksi päästökauppa tulee. Vaalipuheissa ensi keväänä tullaan varmaan muistamaan, että liberaalit, vihreät ja Euroopan demarit lähtivät huutokauppamallin perään ja tulevat pahentamaan työttömyyslukuja. Juuri nyt kun Länsi-Euroopan demareiden heikkoa kannatusta ihmetellään, voi ennustaa että se jatkuu.
Teollisuusvaliokunnassa on myös tilanteen hyvin hahmottavia demareita, ja Reino Paasilinna on yksi heistä. Hän äänesti demareiden linjaa vastaan.
Neuvottelujen ja kompromissiesitysten hiomisen vuoksi en ehtinyt kauppaan, en lounaille, en illallisille. Kotona ei kaapista löytynyt siksi mitään ruokaa, joten aamiaisetkin olivat heikonlaisia. Onneksi avustaja toi syötävää toimistoon, kun mietimme ratkaisuja artikloihin yömyöhään saakka.
Seuraavan kerran päästökaupasta äänestetään ympäristövaliokunnassa, jonne niin ikään olen jättänyt vaihtoehtomallini. Jos se kaatuu sielläkin, ryhmäni vie sen täysistuntoon.
Stressiähän tällaisesta tulee mutta nyt on näin.
Jokainen poliitikko joutuu varmasti miettimään, missä on se suihku, jonka alla käy huuhtelemassa sielunsa, kun se kuohuu ja kerää sakkaa näissä taisteluissa. Mistä löytää rauhan ja rentouden, samalla kun on pakkokin vetää tiukkaa roolia asiakysymyksissä. Emme me aina löydäkään. Parlamentin päästökaupparaportöörin Avril Doylen (hänen nimestään saa muuten upean anagrammin: Daily Lover – mutta sellaiseen ei ole meidän ammatissamme aikaa) hermo on kireällä kuin viulunkieli. Itsekin kimahdin valiokunnassa kun ruotsalainen Ek arvosteli ratkaisuehdotustani, jonka olin jo hylännyt ja korvannut uudella, ja kysyin miksi hänen täytyy tuhlata vähäistä aikaa valehteluun, kun en kyseistä mallia aja. Tietenkään koko sanaa ei saisi käyttää, myönnän sen.
Mutta se suihku löytyy aina. Löydän sen usein aamulla hiljaisuudessa. Se voi tulla muutenkin, keskusteluissa ja kohtaamisissa. Tai rakkaudessa. Torstaina se tuli seminaarissa, joka pidettiin heti teollisuusvaliokunnan jälkeen. Aiheena oli uskontojen välinen dialogi ja jännitteiden purkaminen. Olin vähällä perua koko roolini siellä, sillä olin niin väsynyt ja nälkäinen lounaattoman ja päivällisettömän viikon jälkeen. Mutta hyvä etten perunut. Toisia kuunnellessa ja ajatuksia vaihtaessa muistin ensinnäkin, että päästökauppa ja uusiutuvat ovat marginaalisia asioita universumissa ja ajassa. Niistä voi miekkailla aikansa mutta kukaan ei jaksa loputtomiin. Ihmisen kuunteleminen, kärsimyksen kohtaaminen, yhteyden ja ymmärtämisen etsiminen sen sijaan ei ikinä kalpene kun mittaillaan sitä, mikä on tärkeää.
Ja sitten taas jaksaa.
