Jälkikäteisterveiset Pariisista. Laskeuduin juuri Suomeen viettämään vuoden ilmeisesti lämpimintä kesäiltaa. Se toivottavasti huipentuu mökkisaunaan ja uintiin. Pariisissa olin loppuviikon EPP-ryhmän opintopäivillä, jossa aiheet liikkuivat terrorismin torjunnasta ruokakriisiin ja energiaan. Kokouspaikan syy löytyi vasta alkaneen Ranskan puheenjohtajuudesta. Itse olin yksi energia-osion puhujista. Ei siitä sen enempää on aina tylsää saada osakseen ns. concluding remarks, yhteenveto, jos alkaa huolestuttavasti näyttää siltä, että puheenjohtaja ei osaa pitää aikataulua kurissa niin kuin nyt. Sitten se kaikki nipistetään viimeiseltä puhujalta, mikä johtaa tietynlaiseen äkilliseen karisman ohitusleikkaukseen. Puheeni ei ollut huono mutta minä olin.
Karismasta puheen ollen, siirrytäänpä Nicholas Sarkozyyn. Kun keskiviikkoiltana menimme Elysee-palatsiin Sarkozyn isännöimälle vastaanotolle, kuulin että mies on ollut ryhmätoverini europarlamentissa. Vuonna 1999 hän istui kuulemma meppinä muutaman kuukauden ajan. Jos hän on kerran niin karismaattinen kuin Carla Bruni tietää, miksen huomannut häntä? Berlusconin kyllä muistan, mutta Sarkozya en.
Nyt hän kyllä oli karismaattinen, mutta on mahdotonta arvioida, hämäävätkö tässä tapauksessa presidenttiys, kaunis rouva ja lukuisat lehtikuvat. Sarkozy piti joka tapauksessa hyvän, suorasukaisen puheen Euroopan tilanteesta puheenjohtajakautensa kynnyksellä. Sanoi suoraan, että meillä on paha kriisi. Sanoi haluavansa pelastaa Lissabonin sopimuksen Euroopan ja laajentumisen tähden Nizzan sopimuksen turvin laajentuminen ei Sarkozyn mukaan enää onnistu. Moitti Eurooppaa siitä, että se lähti aikoinaan laajentumaan panematta sopimuspohjaa ensin perusteelliseen kuntoon. Sanoi olevansa Kroatian ja muiden Balkanin maiden puolella mutta ilman Lissabonin sopimusta homma ei etene. Lupasi taistella Irlannin mukaan rintamaan, Euroopasta ei tiputeta ketään matkalta pois.
Pragmaattinen, jämäkkä puhe; tosin kun tila ja tilanne oli varsin juhlallinen, olisin odottanut puheeseen ylevää, aatteellista, ikiaikaisempaa osiota. Mutta mitä valittamaan Sarkozylla riittää nyt puhumista, ja täytyyhän jotain säästää ensi viikollekin Strasbourgiin.
Työni on opettanut minulle, että oikeastaan me kaikki ihmiset olemme suuressa väkijoukossa yksinäisiä, hyväksyntää kaipaavia tilanneorpoja. Kun pidämme puhetta, tuntuu mukavalta jos joku katsoo silmiin selvästi kuunnellen ja hymyilee välillä mukavampi se silloin on lätistä. Ei Sarkozykaan taida tehdä poikkeusta. Kun puhe on ohi ja hän lähtee kättelemään väkijoukkoa, hän suuntaa suoraan sinne, missä on ystävälliset silmät. Niinpä minäkin sain kätellä Gallian sankaria, ja hän asettui jopa poseeraamaan kanssani kuvaan. Jos siis saan joltakulta kollegalta onnistuneen otoksen, jossa en itse näytä aivan typerältä, voin todistaa, että tämä vinkkini on yleispätevä.
Eräs lukijani pyysi kerran, että kertoisin blogissa sellaisia asioita, joita hän ei pääse tavallisena kansalaisena näkemään, erityisesti hän halusi että kertoisin ruokalistoja. No en totisesti luvannut, koska sillä todennäköisesti hilaisi pahantahtoisuuskertoimia reippaasti ylöspäin: siellä ne vain syövät, tekevätkö edes mitään työtä? Nyt voisin kuitenkin tehdä myönnytyksen, koska havaitsin erään poikkeuksellisen piirteen.
Illallispaloina oli sushia muiden cocktailpalojen joukossa ensimmäisen kerran muuten meppiurani aikana. Sushi ei ole varsinaista politiikan vastaanottojen tai illallisten perusruokaa, niin kuin eivät pizzat tai hampurilaisetkaan. Minulla on todella iso, paha sushi-himo, joten ilta oli täysosuma.
Seuraavana päivänä jopa Elysee-palatsi tuntui vaatimattomalta, kun illallispaikkana oli Versaillesin linna. Työni on useimmiten tavattoman arkista mutta tämä oli ehdottomasti siitä toisesta päästä: työmaaruokailua, jota ei ihan pian unohda. Söimme varsin suuressa salissa taistelumaalausten ympäröimänä. Ihmisiä ja hevosia sotimassa, taulu toisensa jälkeen. Eivätkä hevosparat mahtaneet mitään sille että tulivat vedetyksi mukaan ihmisten sotiin, vaikka olisivat olleet minkälaisia pasifisteja. Joistakin maalauksista se turhautuminen todella näkyi.
Tänä aamuna vuosi tieto Maailmanpankin salassa pidetystä raportista, jonka mukaan ruoan hinnannousun merkittävin syy on biopolttoainebuumi ja EU:n päätös nostaa biopolttoaineiden osuus 10 prosenttiin vuonna 2020. EU on kiistänyt päätöksen yhteyden ruoan hinnannousuun.
Minulla ei ole mitään syytä epäillä Maailmanpankin raportin viestiä. Eikä EU:n kieltäminen ole mikään yllätys, sen se tekee viran puolesta, ja mukana on annos poliittista ylpeyttä. Kuuluihan sekin aina kiistää, että päästökauppa olisi nostanut sähkönhintaa. Ja nythän tuo seikka sisältyy jo uuden päästökauppaehdotuksen perusteluosan taustaoletuksiin.
***
Lentokoneessa matkalla kotiin luin sanomalehdestä, että sushi valtaa alaa muuallakin. Nauvon satamasta saa venekansa nyt nigiriä ja makia kalastajien tuoreesta saaliista. Voi onnea! Menemme veneellä tänä kesänä ainakin Porin jazziin, joten tämä tieto varmaan vaikuttaa paattimme reittiin.
Versaillesin linnan peilisalissa. (Puvun on suunnitellut suomalainen vaatesuunnittelija Petri Markström.)
