Helsingin Sanomat uutisoi tänään Eurajoelle kokoontuneen noin 50-henkisen ydinvoimaleirin ajatuksia. Leirillä kaivattiin uusia strategioita ydinvoiman torjuntaan ja todettiin, että uusia laajoja ryhmittymiä tarvittaisiin vastustukseen. Antikampanjaa kerrottiin käytävän nostamalla muita energiavaihtoehtoja esiin. Ydinvoiman väittäminen ympäristöä säästäväksi ja sen vihreydellä ratsastaminen ärsyttävät ympäristöaktiiveja, juttu kertoi.
Näin näyttää todella käyneen. Varsinkin tapaukset, joissa johtavat ympäristöaktiivit muuttavat mieltään ydinvoimasta, nostattavat erittäin vahvoja tunteita. Ja juuri näitä tapauksia on tullut viime vuosina vastaan.
Ne liittyvät systemaattisesti ilmastonmuutoksen ongelmaan ja jatkuvasti kasvaviin päästöihin. Ilmastonmuutos oli syynä kuuluisan vihreän liikkeen gurun ja Gaia-kirjan kirjoittajan James Lovelockin mielenmuutokseen. Se taas vaikutti Greenpeacen perustajajäsenen Patrick Mooren kannan muuttumiseen. Myös entinen ydinvoiman vastustaja-aktivisti Simone Weiss ja Whole Earth Catalogin kirjoittaja Stewart Brand ovat tunnettuja ympäristöliikkeen käännynnäisiä.
Ensi joulukuussa, kun menen YK:n ilmastokokoukseen Poznanissa, haastattelen tohtori Patrick Moorea eräässä seminaarissa. Hän on todennut saaneensa Greenpeace-kollegoiltaan ankaria nimityksiä Eko-Juudaksesta Eko-huoraan. Moore on todennut haastattelussa: Minua vastustetaan usein sanomalla, etten ole ympäristöihminen koska tuen ydinvoimaa tai mitä tahansa, josta he eivät ole samaa mieltä. Vastaan sanomalla, ettei heillä ole valtuuksia päättää siitä kuka on ympäristön asialla ja kuka ei. On loogisesti epäjohdonmukaista pitää ilmaston lämpenemistä suurimpana uhkana planeetalle ja ihmiskunnalle ja sitten hylätä yksi ilmeisistä ratkaisumalleista, vaikka sillä olisikin joitakin haittapuolia Uskon, että löydämme ydinjätteen ongelmaan ratkaisun tekniikan avulla, Moore sanoo.
Minä jäin miettimään noita titteleitä, jotka Moore sai Greenpeacen kollegoiltaan Robert Hunterilta ja Paul Watsonilta. Eko-Juudas ja Eko-huora kuulostavat molemmat samalta: ne kyseenalaistavat kantansa muuttaneen ihmisen motiivit – tai itse asiassa jo tietävät niiden liittyvän rahaan ja henkilökohtaiseen edunsaantiin, vailla vakaumusta. Se on todella paljon sanottu ja tiedetty.
Juuri tässä on syy viime päivien keskusteluun, jota olemme Atte Korholan kanssa halunneet herättää. Mistä tämä varmuus heiluttaa leimakirvestä tulee? Mistä tämä oikeus tietää, kuka on ympäristön ystävä ja kuka ei, otetaan? Millä valtuuksilla ympäristöliike ottaa tuomarin roolin ja jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin – kun se itsekin on joutunut tarkistamaan kantojaan ja totetamaan sellaisen välttämättömäksi.
Toistan vain: Maan pitäisi jo saada valita itse omat ystävänsä.
