Helsingin Sanomien Brysselin kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä on kirjoittanut virkistävän katsauksen nykypoliitikkojen ahdingosta. Minä lainaan nyt Sipilää, joka puolestaan lainaa politiikan tutkijaa Teresa Capelosta. Sipilälle on kuitenkin annettava paljon journalistisia plussapisteitä, sillä hyvän toimittajan tunnistaa siitä, että tämä osaa yhdistää terävän analyysin loistavaan ajoitukseen.
Capelosin teesi on, että karismaattisilla ja pätevillä poliitikoilla on takarivin taavia parempi skandaalinkestävyys. Vain heillä on varaa ajautua skandaaliin kansan heitä hylkäämättä. Ja skandaali taas on jotakin, jolla ei välttämättä ole tekemistä suoranaisten väärinkäytösten tai korruption kanssa. Se voi olla vain jotakin sellaista yllättävää tai noloa, joka shokeeraa.
Kiinnostava on myös tutkijoiden huomio siitä, että globalisaatio ruokkii poliittisia skandaaleja, koska uutinen leviää internetin ansiosta hetkessä. Toivottavasti se myös häviää hetkessä – kuka tätä ammattia muuten kestäisi.
Amerikkalaisten tutkimusten mukaan olennaista ei ole vain se, mitä poliitikko on tehnyt, vaan se miten hän tekoonsa ensihetkillä rysän päällä reagoi. ”Blame management pyrkii vahinkojen minimointiin”, kirjoittaa Sipilä.
Juuri näin. Ja yhdestoista käsky on: Älä selitä.
Olen miettinyt tätä usein. Olisiko Esko Aho presidentti, jos hän kännykkä-isä-syytösten alettua olisi malttanut olla olematta defensiivinen ja huokaissut vain, että ”kun niitä lapsia on niin penteleen ikävä – soittokin lohduttaa”. Moni suomalainen olisi tuntenut piston sydämessään: juuri näin, tuohan puhuu minusta.
Kun Tarja Halonen puolestaan vastasi kummasteluihin yksinhuoltajuudesta ja avosuhteesta sanomalla, että ”kun aina ei käy niin kuin toivoisi” niin tiesin samalla hetkellä, että tällä kertaa käy niin kuin hän toivoo: hän voittaa vuoden 2000 vaalit. Sillä lauseella hän kosketti kaikkien meidän tunteita, jotka tiedämme tuon kipeästi todeksi.
Minä pidän tämän päivän skandaalin kohteesta erittäin paljon. Oikeasti sydämellinen ja avoin ihminen, joka toivoo kaikille hyvää eikä helposti sano pahaa sanaa muille. Lämmin sydän ja vilpitön – ehkä vilkaskin – mieli. Hänellä on paljon ystäviä ja vähän vihamiehiä, eikä mikään ihme. En voi siis kuin toivoa karisman pikaisesti siloittavaa vaikutusta, sillä innostavia poliitikkoja ei ole maassamme liikaa.
Ps. Päivän palindromi tangeeraa aihealuetta ymmärtäväisellä otteella. Se on palindrominero Markku I. Mannisen kynästä – Manninen palkittiin Brysselin matkalla Korholan kotisivujen palindromistina joskus vuonna 2001 – jos oikein muistan.
”Eki? No, Eki on Eki. Ike? No Ike on Ike!”
