EU:n energiakomissaari Andris Piebalgsin kerrotaan kieltäneen alkukesästä energiapääosastoaan työstämästä vielä uusiutuvia koskevaa direktiiviä nautinnon pitkittämiseksi. Tuolloin Piebalgs kierteli jäsenmaissa Al Goren tyyliin kunniakierroksella, jolla juhlittiin kevään huippukokouksen päätöksiä torjua ilmastonmuutosta: 20 prosentin kasvihuonekaasujen vähennyspäätöstä, 20 prosentin energiansäästöpäästöstä sekä 20 prosentin uusiutuvien päätöstä, kaikki vuoteen 2020 mennessä.
Antakaa minun nauttia tästä hetkestä! Kun päästään itse direktiiviin ja kansalliseen taakanjakoon, juhlatunnelma kyllä lässähtää ja alkaa riitely, Piepalgs oli tunnustanut. Osaston erään työntekijän mukaan komissio elää farssin ja teatterin aikaa: uusiutuvat ovat lähes uskonto. Epäileviä tuomaita on siirretty muihin tehtäviin, ja nyt hyväksytään vain ne tutkimukset, jotka vahvistavat uskoa uusiutuvien energiamuotojen ihmeitä tekevään voimaan. Komissio haluaa säilyttää yhtä aikaa Dohan ja maataloustuet, arvioi virkanainen.
Ihmettelin itsekin keväällä komission triplapäätöstä, jossa harrastettiin kummallista loppusoinnuttelua: 20/20 vähennyksille, 20/20 säästölle, 20/20 uusiutuville. Mietin, kenenköhän päästä nämä riimit on repäisty. Runoilijan? Tuskin ainakaan insinöörin.
Vähennykset ja säästöt ovat välttämättömiä, mutta uusiutuvien osuuden nopeaa kasvattamista nykyisestä seitsemästä prosentista epäilin suuresti. Vain päättäjien asiantuntemattomuus mahdollisti suuret lupaukset siksi pidänkin ilmastopolitiikan vastakääntyneitä kaikkein vaarallisimpina. Vesivoimahan on suunnilleen käytetty, tuulivoimalla on rajansa, aurinkoenergialla ei vain ehditä vauhtiin. Jää jäljelle hakkuut.
Epäilykseni vahvistuivat, kun lokakuussa osallistuin seminaariin, jossa julkistettiin konsulttiyritys McKinseyn sekä Pöyry Consultingin yhteistutkimus siitä, millaiset mahdollisuudet EU:lla on päästä tavoitteisiinsa. Tutkimuksen anti oli suoraan sanoen masentava. Meillä ei ole teknologisesti olemassa olevia keinoja sitovaan tavoitteeseen pääsyyn, ei tuolla aikataululla. Masentavaksi tilanteen tekee, että sitovaan tavoitteeseen voidaan silti toki mennä mutta kestämättömin keinoin: hakkaamalla metsiä liikaa.
Uusiutuvien nopea lisääminen kuulostaa epäilemättä hyvältä keskivertokansalaisesta, joka on huolestunut ilmastomuutoksen etenemisestä. Olennaista kuitenkin, miten päätös toteutetaan. Masentavin paradoksi olisi, että ilmastomuutoksen torjumiseksi kaavailtu keino kiihdyttäisikin kasvihuoneilmiötä. Niin voi tapahtua, jos uusiutuvien tavoite toteutetaan pääasiassa puulla. Euroopan metsäteollisuus arvioi, että merkitsisi hakkuiden kolminkertaistamista mikä olisi kestävän metsätalouden loppu.
Ihmettelen, mikseivät ympäristöjärjestöt ole heränneet taistoon metsien puolesta. Miksi ne siivilöivät hyttysen, mutta nielevät kamelin? Johtuuko se siitä, että uhkaa ei nähdä koska taustalla on hurskas ympäristömantra, uusiutuvat?
Yhtä kaikki, luvut menivät keväällä läpi, ja tuskin löytyy poliittista nöyryyttä myöntää ratkaisun vaarallisuus. Totta kai tulisi perua myös 10 prosentin biopolttoainetavoite, koska elinkaaritutkimus on ehtinyt jo osoittaa hankkeen vakavat riskit. Valtiosihteeri Raimo Sailas totesi äskettäin aivan oikein, että jos biopolttoaineiden negatiiviset ympäristövaikutukset otettaisiin huomioon, niitä pitäisi verottaa raskaammin kuin bensiiniä ja dieseliä.
Nyt tarvitaan viisasta strategiaa, jotta metsiemme tuho vältettäisiin. Turpeen status on mietittävä uudelleen, kesantomaat on valjastettava tuotantoon, investointituin on vahvistettava tuulivoiman ja aurinkoenergian asemaa, energiatehokkuutta on lisättävä sekä energian kulutuksessa mutta myös sen tuotannossa. Juhlat ovat ohi arki pelastakoon mitä pelastettavissa on.