Arvoisa Puhemies,
on selvää, että edessämme on ehkä tähän mennessä yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein ilmastonmuutoskonferenssi. Viidessä viimeisessä ilmastokokouksessa ei valitettavasti paljon ole päästy eteenpäin. Nyt viimein on todella tullut aika päättää konkreettisista toimintamalleista vuoden 2012 jälkeiselle ajanjaksolle. Yhteistä näille aiemmille kokouksille on ollut, että tuomisina todellisten läpimurtojen asemesta olemme nähneet selkään taputtelua EU:n yksipuolisten toimien ja ympäristöllisen kunnianhimon tuomasta "johtajuudesta". Ja näin päästelemme taas yhden vuoden eteenpäin.
Ongelmana on, että globaaliin ilmasto-ongelmaan kaivataan nopeasti globaaleja toimenpiteitä. Nimenomaan globaaleja toimenpiteitä on tuntunut syntyvän työläästi. Esimerkiksi vuosi sitten Nairobi ei tuonut näköpiiriin merkittävien uusien maiden sitoutumista päästöleikkauksiin vuodesta 2013 lähtien. Toivo on siis pitänyt laittaa siihen, että Kioton sopimuksen ulkopuoliset neuvottelukuviot tuottaisivat maailman neljälle suurimmalle päästäjälle, USA:lle, Kiinalle, Intialle ja Venäjälle päästövähennyksiä. Ehkä konkreettisin haaste kehittyvien maiden kohdalla on ajatus solidaarisuudesta. Aikanaan ei kuitenkaan osattu aavistaa, millaiseen nousuun päästöt lähtisivät, ja nyt noin puolet päästöistä tulee kehitysmaista, ennen muuta Kiinasta ja Intiasta. Niiden kansalaiset toki ovat oikeutettuja talouskasvuun, mutta kaikkien etu on, että tuo kasvu on puhdasta.
Neuvottelutilanne on siis hankala, mutta niin on käytäntökin: se voi houkutella globaaleilla markkinoilla toimivia yrityksiä investoimaan edelleen sinne, missä ei ole kunnon ympäristönormeja tai päästörajoja. Kehitysmaiden ihmisille mitään solidaarista ei kuitenkaan ole siinä, että heidän ympäristönsä pilataan. Päästöjen siirtyminen ei ole päästöjen leikkaamista.
Niinpä lopputulos on se, että kaikki aiemmat ilmastokokoukset ovat päättyneet suunnilleen samaan noidankehään: kolme neljännestä päästöistä kasvaa kiihtyvää vauhtia. Miten siis tästä eteenpäin? Olisiko aika irrottaa teollinen tuotanto maakohtaisista rajoituksista ja niiden sijasta laatia maailmanlaajuinen teollisuussektorikohtainen järjestelmä ja kansainvälinen hiilitalous? Pääpaino tulisi olla energiansäästöllä ja ekotehokkuudella, vähäpäästöisellä teknologialla ja sen kehittämisellä.
