Ajattelin eilen illalla Strasbourgissa nukkumaan romahtaessani, että näistä viikoista pitäisi tehdä kellontarkka selostus. Ehkä taidankin tehdä sen taas joskus. Se selittäisi, miksi en ota täysistuntoviikolla vastaan lobbareita enkä juuri muitakaan vieraita.
Ylimääräistä kiirettä lisää se, että minulla on työn alla yhtä aikaa neljä raporttia, joissa vastaan ryhmäni kannasta. Ylihuomiseen mennessä minulla on kunnia päättää myös Vuoden kristillisen kirjan kohtalosta – viimeiset kolme viikkoa olen lukenut kymmentä finaaliin selvinnyttä teosta, ja asia ratkeaa ensi sunnuntaina Kirjamessuilla. Huomiota on vaatinut myös ihmisoikeustyö.
Lähes joka täysistuntoviikon torstaina parlamentti ensin keskustelee ja sitten äänestää korkeintaan kolmesta kiireellisestä päätöslauselmasta eli resoluutiosta, jotka käsittelevät ihmisoikeusrikkomuksia sekä demokratian ja oikeusvaltion tilaa maailmalla. Olen yksi näiden urgency-päätöslauselmien aktiivisista laatijoista.
Kiireellisten ihmisoikeuspäätöslauselmien lähtökohta on siinä, että maailmalla tapahtuu loukkauksia ja vääryyksiä, jotka huutavat välitöntä reagointia. Jos parlamentti valmistelisi asiaa koskevan kannanoton hidasta reittiä valiokuntien kautta, juttu ehtisi vanheta, eikä puuttumisesta olisi toivottavaa apua. Idea on saada aikaan Euroopan parlamentin voimakas ja ajantasainen kannanotto, kun ihmisoikeuksia, demokratiaa tai oikeusvaltiota tallataan jossain päin maailmaa.
En ole juuri kertonut blogissani työstäni näiden päätöslauselmien laatijana. Jokainen poliittinen ryhmä laatii ensin ehdotuksensa päätöslauselmaksi, jonka jälkeen yhteisen päätöslauselman sisällöstä neuvotellaan. Se on ajoittain kovaa vääntöä. Joskus työn takana on kuitenkin itse päätöslauselman aihe ja se, että parlamentti puuttuisi kaikkein kiireellisimpiin kysymyksiin. Tämä on tarina siitä, miten sain Pakistanin tilanteen täysistunnon käsittelyyn:
Huoleni radikaalin islamin keskukseksi mainitun Pakistanin tilasta syveni entisestään, kun tutustuin maan ihmisoikeustilanteeseen kuukausi sitten Islamabadissa (blogimerkintä Sydän surusta raskas ja kuukauden teema Pakistan uuden edessä ). Minulle kävi selväksi, että maan demokraattiset voimat ja erityisesti uskonnolliset vähemmistöt tarvitsevat tukeamme. Jo ennen matkalle menoa olin ehdottanut, että otamme Pakistanin esille vielä tämän syksyn aikana, ja toistin ehdotukseni matkalta palattuani.
Viime viikon alussa otin yhteyttä kollegaani Charles Tannockiin, EPP-ryhmän ulkoasiankoordinaattoriin. Tannock vetää parlamentin Intia-työryhmää ja seuraa tarkkaan Etelä-Aasian tapahtumia – arvelin hänen jakavan huoleni Pakistanin tilanteesta. Tiedossani oli että ex-pääministeri Benazir Bhutto on palaamassa maahan torstaina, jolla perustelin aiheen ajankohtaisuutta Musharrafin vaikeuksien lisäksi. Otimmekin asian esille tiistaina EPP:n työryhmässä, joka valmistelee täysistunnon käsittelyyn otettavia asioita. Saimme ryhmän puolellemme, ja Pakistan oli nousemassa kiireellisen päätöslauselman aiheeksi.
Aloin luonnostella päätöslauselmaa EPP:n puolesta. Toisin kuin on tavallisten päätöslauselmien kanssa, sihteeristö ei juuri ehdi valmistella kiireellisiä päätöslauselmia. Tämä tarkoittaa sitä, että mepit tuottavat henkilökohtaisesti tekstin resoluutioon.
Varhain torstaiaamuna sain järkyttävän uutisen: oppositiojohtaja Bhutton autosaattuetta vastaan oli tehty itsemurhapommi-isku, joka oli aiheuttanut yli 130 ihmisen kuoleman – yli 500 oli loukkaantunut. Siviilejä vastaan tehty pommi-isku oli Pakistanin historian tuhoisimpia. Vakavasti loukkaantuneiden joukossa oli ihmisiä, joita olin tavannut Pakistanin matkan aikana.
Pian tämän jälkeen sain tiedon, että parlamentin puheenjohtajiston kokous oli päättänyt myöhään edellisenä iltana jättää Pakistanin pois kiireellisten päätöslauselmien joukosta. Se oli korvattu Uzbekistanilta – taustalla EU:n viisumiongelmat ja neuvoston päätös purkaa maata koskevat talouspakotteet.
Huono homma: jos tilanne Pakistanissa ei ollut kiireellinen, niin mikä sitten? Siinä missä monet pakistanilaiset olivat rohkeita henkensä uhalla edistäessään demokratiaa ja ihmisoikeuksia, EU voisi osoittaa edes solidaarisuuttaan heitä kohtaan. Pakistan oli saatava takaisin listalle.
Tein asiasta tiedotteen ja otin yhteyttä Tannockiin ja EPP:n ulkoasioista vastaavaan varapuheenjohtajaan Joao Pinheiroon. Sain ryhmän kannattamaan vaatimustani, että Pakistan on palautettava listalle. Ainoa tie tähän on se, että asia otetaan esille täysistunnossa ja tämä hyväksyy muutoksen.
Jatkoin siis Pakistan-resoluution luonnostelua ja lobbaamista päätöslauselman puolesta. Maanantaina, kun asia otettiin esille täysistunnossa, se sai laajan hyväksynnän. Kukaan ei vastustanut Pakistanin tilanteen ottamista täysistunnon käsittelyyn.
Täysistunnosta jatkoin EPP:n urgency-ryhmän kokoukseen, jossa esittelin ehdotukseni päätöslauselmaksi. Tannock toi esiin omat näkemyksensä ja tuloksena oli EPP:n ehdotus päätöslauselmaksi. Siinä otetaan esille muun muassa uskonnollisten vähemmistöjen sortaminen ja jumalanpilkkalain väärinkäyttö, yhteiskunnan militarisointi, tulevat parlamenttivaalit, demokratian edistäminen ja koraanikoulujen valvonnan puute.
Huomenna ovat edessä neuvottelut muiden poliittisten ryhmien kanssa ja torstaina asian käsittely täysistunnossa. Uskon, että parlamentti seuraa lopullisessa päätöslauselmassaan hyvin pitkälle näkemyksiämme.
Kiireellisten päätöslauselmien laatiminen liittyy ajatukseeni siitä, että ihmisen kärsimyksen todistamisen tulee aina johtaa joihinkin konkreettisiin tekoihin. Ne voivat vaihdella, ja ihmisoikeustyössä on monia keinoja.
Onko päätöslauselma sitten konkreettinen teko? Totisesti joskus on, näiden seurauksena mielipidevankeja on vapautettu ja kuolemantuomioita peruttu. Yksistään se ei varmasti riitä, mutta mielestäni on tehtävä kaikkensa, jotta kansainvälisen yhteisön huomio kiinnittyy loukkauksiin. Jos oman äänensä taakse saa koko parlamentin äänen, voi vain toivoa, että ihmisoikeudet maailmassa etenevät ainakin pari senttiä, kuten Alivaltiosihteerit sanoisivat.
