Pauhasin eilen Pekkarisen syöttötariffipuheista. Tänään ympäristöministeri Lehtomäki jatkoi pekkarointia puhuessaan Suomalaisen energian päivillä: "Syöttötariffit, vihreät sertifikaatit, tutkimus- ja kehitystoiminta, pilottihankkeet – kaikkia näitä tarvitaan, jotta pääsemme tavoitteeseen. Ja sitten vielä asenteellista kasvua: jos esimerkiksi tuulivoimaa halutaan lisätä, on hyväksyttävä se, että mylly näkyy jonkun ikkunaan."
Nyt on aika asiallisesti perustella, miksi Pekkarinen ja Lehtomäki ovat väärässä syöttötariffiensa kanssa. On myös aika asiallisesti pahoitella sitä, että yksi ja sama puolue sai hallitusneuvotteluissa elinkeinopolitiikan vaikutusvaltaisimmat salkut: nyt se alkaa näkyä. (Vielä kerran lankean: Voi hiilivety-yhdisteen kuvatus, voi pulivaivari.)
Pointti on siinä, että Suomi saavuttaa EU:n asettamat sitovat velvoitteet parhaiten ilman syöttötariffia. Miksi? Siksi että emme ole sattumalta tällä hetkellä Euroopan kärkeä bioenergian hyödyntäjinä. Kunnia kuuluu metsäteollisuudelle ja sille, ettemme ole sotkeneet markkinoita keinotekoisilla järjestelmillä. Jos syöttötariffeilla häiritään markkinoita, vahinkoa koituu ensimmäiseksi metsäteollisuudelle, kun raaka-ainepuuta ohjautuu jalostuksen sijasta energiakäyttöön.
Vuonna 2006 uusiutuvasta energiastamme 87 % tuotettiin bioenergialla. Metsäntutkimuslaitoksen ja Metsätehon arvioiden mukaan ainespuun hakkuita voidaan kestävästi nostaa 10 miljoonaa ja energiapuun korjuuta 12 miljoonaa kuutiometriä. Näihin lisäyksiin tulee kuitenkin pyrkiä yhtäaikaisesti, eikä vain toiseen tavoitteeseen keskittymällä. Hyviä näkymiä ei pitäisi riskeerata syöttötariffin aiheuttamalla puumarkkinahäiriöllä.
Miten se sitten häiritsisi?
Syöttötariffi tarkoittaa kiinteää, usein markkinahintaan nähden moninkertaista hintaa, tuotetusta sähköstä. Järjestelmä on käytössä mm. Itävallassa ja Saksassa. Tuetun hinnan maksaa verkkoyhtiö, joka kerää kustannukset siirtomaksuissa kaikilta kuluttajilta. Syöttötariffin piirissä oleva tuotanto on suljettu markkinoiden ja kilpailun ulkopuolelle. Se edistää sähköntuotantoa, vaikka bioenergian käytön päätuote on lämpö.
Syöttötariffit sopivat oikeastaan vain sinne, missä uusiutuvan energian lähtötaso on hyvin alhainen. Kun tuotantoa on taas paljon, järjestelmä on kallis ja hallinnollisesti raskas. Saksassa on käytössä noin 500 eri syöttötariffia – sähkön hintaa se on selvästi nostanut.
Tuottajille luvattu takuuhinta johtaa tehottomuuteen. Hyvänä huonona esimerkkinä toimii jälleen Saksa, missä tuulivoimaa rakennetaan huolettomasti sinnekin, missä ei tuule. Saksan tuulivoiman huipunkäyttöaika 2001-2004 oli 1500 tuntia, kun taas Iso-Britanniassa oli 2400 tuntia.
Suomessa järjestelmä ohjaisi sellupuun polttoon. Syöttötariffi kyllä lisäisi biosähköä kaupungeissa ja kunnissa, mutta samalla se nakertaisi metsäteollisuuden asemaa. Se tekisi sen nostamalla sellupuun hintaa, koska samasta raaka-aineesta kilpailisivat biovoimalaitokset. Niiden puustamaksukyky olisi luonnollisesti sellutehtaita parempi, kun apuna olisivat päästöoikeushyödyn lisäksi syöttötariffit – se nousisi yli nykyisen sellupuun markkinahinnan. Turvatakseen puun saatavuuden, sääntelyn seurauksena metsäteollisuuden olisi nostettava sellupuun hintojaan. Tätä hinnannousua ei voi kuitenkaan siirtää lopputuotteeseen.
Suomen bioenergiasta metsäteollisuus tuottaa 80 prosenttia. Sen ansiosta metsähakkeen käyttö on kehittynyt jopa yli tavoitteiden. Korjuuteknologian kehityksestä ovat hyötyneet yli neljäsataa kaupunkien ja kuntien metsähaketta käyttävää laitosta. Metsäteollisuus on todennut syöttötariffien aiheuttaneen jo vakavia ongelmia keskieurooppalaiselle puunjalostukselle. Hinnannousu ei ole teoreettinen, siitä on olemassa esimerkkitapauksia mm. Itävallasta.
Riittävä puun tarjonta on metsäalan merkittävin haaste tällä hetkellä, ja sitä lisää todennäköinen Venäjän puuntuonnin alenema. Tähän tilanteeseen ei tulisi lisätä syöttötariffin aiheuttamaa markkinahäiriötä. Fiksumpaa olisi hoitaa asia investointitukia korottamalla. Lyhyellä tähtäimellä metsänomistajat hyötyvät, mutta hyvin nopeasti osa teollisuudesta kävisi kannattamattomaksi ja puun raaka-ainekysyntä alenisi.
Bioenergiatukien käyttöä tulee arvioida sen mukaan, että ne lisäävät tarjontaa, mutta eivät nosta energialaitoksen puustamaksukykyä. Nykyinen KEMERA-tuki täyttää tämän ehdon. Suomessa on tuoreen arvion mukaan 1,3 miljoonaa hehtaaria myöhästyneitä taimikonhoitotöitä ja ensiharvennuksia. Tätä nuoren metsän energiapuuta ei saada markkinoille. Korjattavissa oleva nuoren metsän energiapuuvolyymi on arvioiden mukaan 5 milj. kuutiometriä vuodessa.
Nykyiset edistämistoimet, harkinnanvarainen investointituki ja sähköveron palautus olisi sitä vastoin viisaampi strategia. Ne kannustavat investointeihin ja bioenergian käytön lisäämiseen. Investointituen tasoa tulee nostaa ja lisäksi varata uuden teknologian demonstrointiin erillismääräraha.
Kannattaa muistaa, että nykyinenkin kehitys on ollut erinomaista ja olemme johtava bioenergiamaa maailmassa. Päästöoikeuden hinnannousu vauhdittaa edelleen bioenergian käyttöä tulevaisuudessa. Päästöoikeus nostaa lisäksi sähkönhintaa ja parantaa näin kaiken uusiutuvan sähköntuotannon kilpailukykyä. Sen pitäisi riittää.
Voin arvata, että vihreät vastaisivat tähän kritiikkiin puhumalla tuulivoiman puolesta, jotta puuta riittäisi paremmin kuituraaka-aineeksi. He ovatkin pyrkineet saamaan metsäteollisuuden tukemaan tuulivoiman lisäystä vesivoiman sijaan – ideana ilmeisesti se, että muutaman vuoden kuluttua, kunhan metsäteollisuus olisi ensin osallistunut pari vuotta tuulivoiman syöttötariffin rahoittamiseen, alettaisiin puhua kuinka Suomella on paljon potentiaalia jäljellä lisätä bioenergian käyttöä. Niinpä niin – kun sellunvalmistus olisi ajettu meiltä pois, ja mitä todennäköisimmin saastuttavampiin olosuhteisiin.
PS. Tänään on tasan kymmenen vuotta Äiti Teresan kuolemasta. Hän jätti jäljen, joka ei unohdu. Tässä linkki artikkeliin Jotain yksinkertaisesti pyhää, jonka kirjoitin hänestä tuolloin Helsingin Sanomiin.
