Haddockmaisuuksia

3.9.2007

Voi Brontosauruksen sivupersoona, voi ektoplasman varjokuva. Suuhun tunkee hakematta kapteeni Haddockin mehevimpiä manauksia, sillä se mitä hallitusneuvotteluista alkaen pelkäsin, on alkanut tapahtua. Ministeri Pekkarinen kertoi tänään Bioenergy 2007 -konferenssin avajaisissa, että hänen tarkoituksensa on esittää lähiaikoina suuntaviivat hallitukselle vaihtoehtoisiksi toimenpiteiksi uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi. No ei tämä vielä ole se paha, vaan Pekkarisen hautoma keino: syöttötariffit. Sen siitä saa, kun noin tärkeä salkku altistetaan siltarummutukselle. Voi markkinakaappari, voi käymälälaivan kapteeni.

Asiaa tietenkin vähän lievittää se yleisö, jolle ministeri puhui. Olisi paljon huolestuttavampaa, jos hän olisi käynyt vetäisemässä puheensa EK:n tai ET:n seminaarissa. Nyt täytyy vain toivoa, että Mauri puhui lämpimikseen, yleisön korvasyyhyyn. Mutta raskauttavaa oli, että hän kajosi jo fiskaalisiinkin näkökohtiin: syöttötariffien etu investointitukiin verrattuna on se, etteivät syöttötariffit rasita valtion menotaloutta.

Eivät toki. Voi planeettainvälinen taivaanrannanmaalari. Kuluttajahan ne maksaa, pakotettuna. Sillä lailla mistä tahansa energiasta saadaan tuottajalleen kannattavaa, vaikka kissannahan hankaussähköstä. Tämä EU-politiikan hulluus, rasite ja markkinoiden vääristäjä ollaan nyt tuomassa Suomeen, vaikka sen niin taitavasti hallitusneuvotteluissa nitistimme. Ongelmaksi jäi vain hallitusohjelman kirjaus, että asia voidaan ottaa uudelleentarkasteluun, kun EU:n taakanjako uusiutuvan energian edistämisestä valmistuu. Ja nyt sen luvin Mauri avaa arkkunsa. Menen nyt nukkumaan, mutta palaan asiaan, luultavasti asiallisemmin argumentein. Voi rumaisen ruttotauti. Voi ikonoklastin irvikuva.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *