Mökkisunnuntaiaamu on autereinen. Lehtiprojekti haravoitiin eilen loppuun, illalla saunottiin ja uitiin avannossa (järvi vielä jäässä), ja yöllä on pakastanut. Ikkunalle laittamani orvokit ja maassa olevat sinivuokot kyyristelevät nyt aika varuillaan aamuauringossa.
Lehdet näyttävät povailevan hallituspohjaa varsin yksituumaisesti. Vihreät mukaan näyttämään, että hallitus on ilmastopolitiikassa tosissaan, argumentoi Hesarin pääkirjoitus. Punavihreä oppositio olisi liian hankala ja jopa vaarallinen tilanteessa, jossa SAK:lla ei ole edustajaa hallituksessa, argumentoi eilinen Aamulehti. Kumpaakin argumenttia tekee vähän mieli kommentoida.
Mutta: korostan nyt kuitenkin varmuuden vuoksi, että vaikka olen hallitusneuvottelija, pohdinnoillani hallituspohjasta ei ole yhtään mitään tekemistä sen seikan kanssa. Tämä pohdintani ei tihku tietoa tiskin takaa. En lue Vanhasen ajatuksia (vaikka joku ehti jo niin luulla), en Kataisenkaan, enkä kuulu siihen piiriin, joka evaluoi utiliteetit ja sen jälkeen pyrkii minimoimaan hallituskokoonpanon haitat ja maksimoimaan sen hyödyt.
Olen kuitenkin yllättynyt molempien lehtien argumenttien kliseisyydestä. Ilmastopolitiikka on otettava vakavasti, siitä kaikki ovat nykyään yksimielisiä. Mutta miten juuri vihreät olisivat sen seikan takuumiehiä? Mikä heidän politiikassaan puhuu sen puolesta?
On kaksi aivan eri asiaa tunnistaa ongelma ja keksiä ongelmaan ratkaisu. Siitä annan tunnustusta vihreälle liikkeelle, että se on varhain pitänyt ilmastonmuutosta esillä. Mutta väitän, että heidän reseptinsä ilmastonmuutokseen ovat osa nykyisiä ongelmia. Nyt en puhu vain suomalaisesta vihreästä puolueesta vaan myös laajemmasta eurooppalaisesta vihreästä liikkeestä.
Enkä tarkoita pelkästään vihreiden ministerien huonosti neuvottelemia taakanjakoja se on jo tunnetusti tiedossa, että Suomen saama ylitiukka taakanjakoprosentti on vuosia vääristänyt kilpailutilannetta. Tarkoitan ennen kaikkea vihreän liikkeen kolmea suurta virhearviota, joissa tilanne olisi pitänyt päivittää aikoja sitten nykytietoa vastaavaksi. Näillä kaikilla kolmella seikalla on suuri vaikutus ilmastopolitiikkaan.
1) Jätteen energiahyötykäyttö. Ympäristöliike ja sen mukana vihreät ovat liian kauan vastustaneet jätteen polttoa ja kaasutusta. Ilmastomuutoksen valossa se on monella tavoin vastuutonta. Uusin väitöstutkimus viime perjantailta osoitti jälleen, kuinka typpioksiduulin (ilokaasun) pitoisuus on vain lisääntynyt. Paitsi että se on voimakas kasvihuonekaasu, se osallistuu otsonia tuhoaviin reaktioihin yläilmakehässä. Kaatopaikat ovat voimakkaita typpioksiduulin lähteitä. Siksi viisas jätepolitiikka olisi ilmastonmuutoksen kannalta välttämätöntä. Jätteen poltolla ja kaasutuksella voidaan korvata fossiilista energiaa tuntuvasti ja sillä estetään ilokaasua ja metaania päästävien kaatopaikkojen kasvaminen.
2) Turpeen energiahyötykäyttö. Vastoin kaikkia tieteellisiä näyttöjä vihreät ovat toistaneet turpeen olevan fossiilinen polttoaine. IPCC:n luokituksissa turve on jo poistettu fossiilisista; tutkimuksen mukaanhan se fossiilisen ja uusiutuvan väliltä: hitaasti uusiutuva biomassa. Lisäksi Suomessa tehty uusin tutkimus osoittaa, että Suomen turvevarat ovat vähintään yhtä suuria kuin ne olivat ennen kuin turpeen energiakäyttö aloitettiin. Suot ovat kasvaneet, ja niitä on käytetty kestävän kehityksen mukaisesti. Puunpoltosta vapautuu enemmän hiilidioksidia kuin turpeenpoltosta, ja on monia perusteita sille, että kuten puulle on annettu laskennallinen nolla, myös turpeen päästökerroin pitää arvioida uudelleen. Turpeen statuksen uusiminen EU:ssa on Suomelle merkittävä tavoite, myös ilmastonmuutoksen valossa, sillä oikein kohdennetulla turpeenkorjuulla vähennetään merkittävästi soiden metaani- ja typpioksiduulipäästöjä.
3) Suhde ydinvoimaan. Kokemus on osoittanut, että ydinvoiman alasajo merkitsee aina fossiilisten polttoaineiden käytön lisääntymistä. Ydinvoima ei ole riittävä ratkaisu ilmastonmuutokseen, mutta tällä hetkellä ratkaisua ei ole näköpiirissä ellei päästötöntä ydinvoimaa liitetä niihin toimiin, jolla ilmastonmuutosta hidastetaan. Ydinvoiman arvo myös ilmanlaadun kannalta on aika tunnustaa. Kun tarvitaan nopeaa reagointia päästöjen vähentämiseksi, ydinvoimaa ei voi ohittaa.
Toisin sanoen, vihreiden näkemykset energia- ja ilmastokysymyksissä ovat päässeet pahasti fossiloitumaan, etten sanoisi turvettumaan. He ovat olleet hyviä tunnistamaan ongelman mutta eivät ratkaisemaan sitä. Siksi Hesarin argumentti vihreistä ilmastopolitiikan takuumiehinä ontuu.
Niin myös ontuu Aamulehden argumentti, jos se nojaa SAK-pelotteeseen. Jos katsotaan SAK:n viime vuosien lobbauksen päälinjoja, voi päätellä että juuri vihreiden ilmasto- ja energiapolitiikka on ollut tulilinjalla. Vihreistä ei siis ole lievittämään tilannetta, jos SAK on argumenttina. Voisi jopa muotoilla päinvastoin: jos sinimultahallitus haluaa pitää säälliset välit SAK:hon, viisainta olisi pitää vihreät poissa hallituksesta.
Tällä en ota kantaa siihen, pitäisikö vihreiden tulla hallitukseen. Mukaan ottamiseen olisi myös monia painavia syitä. Otan kantaa vain esitettyihin argumentteihin ja totean, että nuo kuplat olisi aika puhkaista.
