Perjantaina nousin Tampereen junaan. Vaalienalusaikani on kiireinen, mutta en ole ainoa. Helsingissä ehdolla oleva pastori Olli Valtonen matkusti kanssani Hämeenlinnaan saakka ja palasi samantien kokoukseen Helsinkiin vastaantulevalla junalla. Saimmepahan kuitenkin rauhallisen hetken loungessa vaihtaa ajatuksia. Ollin kampanjasta on tulossa hieno, ja se myös muuttaa Kokoomuksen ilmettä – ehkäpä jopa politiikan ilmettä.
Tampereella tapaamisia oli runsaasti Aamulehdestä yritysvierailuun, Korva-kahvilaan ja kokoomusehdokkaiden tapaamiseen. Varsinkin Aleksi Jäntti jäi mieleeni: 33-vuotias Kadettikoulusta kahdeksan vuotta sitten valmistunut upseeri jätti työnsä osallistukseen eduskuntavaaleihin. Upseeri ei voi irtisanouduttuaan myöskään palata takaisin – ehdokkuus on uskalias veto. Jäntti totesi myös, että pistää talonsa myyntiin; tulevaisuus on tällä lapsiperheen isällä todella auki. Ajatus voisi hirvittää – kunnes menin Jäntin kotisivuille katselemaan. Aivan selvästi Jäntti on tapaus, joka ei jää neuvottomaksi, jos suunnitelma A pettää.
Rehellisesti sanoen kaipaisin lisää nuoria miehiä politiikkaan. He ovat todella aliedustettu joukko.
Kahvila Korvassa törmäsin Timo Rajalaan, mieheen josta olen kirjoittanut blogissani toissa syksynä. Oli todella hauska yllätys, että hän oli lähtenyt Kokoomuksen ehdokkaaksi – Rajala paljasti, että visiittini oli osaltaan vaikuttanut asiaan. Siis, hänhän se oli vaikuttava, mm. paljastaessaan nenänkäytön osa-alueen salat. Suosittelen lukemaan lisää.
Tapasin myös isoa kukkapakettia kantavan Harri Jaskarin. Harri selitti saavansa ihmisiltä kukkia tuon tuostakin – sympatian aalto syksyn lahtauksesta on melkoinen. Itsekin olen menossa uudelleen Tampereelle 9.3. sympatiseerausmielessä: osallistun Harrin kampanjahuipennukseen. Lupasin jo syksyllä, että teen parhaani auttaakseni miestä, jonka syyttömyyteen olen uskonut koko ajan.
Loppuillasta kävin puhumassa Pyynikissä myös kansanedustaja Arto Satosen kampanja-avauksessa. Yleisöä oli valtavasti, mies lienee erittäin suosittu. Enkä muistanut miten uskomattoman kauniita ovat Pyynikin talot.
Koska seurava päivä oli määrä viettää Pieksämäellä ja Mikkelissä, oikaisin junalla suoraan Pieksämäelle kulkematta lähtöruudun kautta. Yöpaikaksi löytyi retrohenkinen 70-luvun Savon Solmu. Paikka ja tunnelma oli suorastaan vangitseva – aika oli pysähtynyt nuoruuteni vuosiin. Vaikka kovin väsytti, oli pakko jäädä puolilta öin jäädä vielä hetkeksi tuijottamaan suomalaista ilonpitoa hotellin tanssilattialla keikkabändin soittaessa. Surin nuorta solistia, joka saa varmat kyhmyt äänihuuliinsa – mutta sekin niin suomalaista, nämä käheytyvät iskelmälaulajat ja kurkkuun asettunut kaiho.
Voit kommentoida tätä ja muita blogitekstejä Kysy Korholalta-
palstan puolella. Viittaa silloin otsikossa blogipäivämäärään.
