Eräs nuori mies, jota suuresti arvostan, lähetti minulle eilen Wislawa Szymborskan runon. Se on hyvä varoitus turmeluksesta, jolta kukaan ei ole suojassa. Pitemmittä puheitta, paras kun julkaisen:
Ensimmäinen valokuva Hitleristä
Mutta kukas se siinä kapalossa köllöttää?
Sehän on pikku Adolf, Hitlerin poika!
Isona kenties lakitieteen tohtori?
Tai Wienin oopperan tenori?
Kenen pikku kätönen, kaula, korva, simmukka, nenukki?
Ei tiedä vielä: painajan, lääkärin, kauppiaan papin?
Minne nuo söpöt pikku töppöset vievät, minne?
Puutarhaan, kouluun, toimistoon, naimisiin
ehkä pormestarin tyttären kanssa?
Vaavi, enkeli, muru, säihkysilmä,
kun vuosi sitten astuit maailmaan,
ei puuttunut merkkejä taivaalta eikä maasta:
keväinen aurinko, pelargonioita ikkunalaudoilla,
lupaava ennustus ruusunpunaisessa silkkipaperissa,
ja aivan synnytyksen alla äidin enneuni:
kyyhkynen unessa iloinen uutinen,
sen kiinni saaminen saapuu kauan varrottu vieras.
Kop, kop, kuka siellä, Adolfin pikku sydänhän se lyö.
Tutti, ruokalappu, riepu, helistin,
poika ja Luojan kiitos, terve,
Vanhempiinsa tullut, on kuin kissa korissa,
kuin vauvat kaikissa perhealbumeissa
No, eipäs nyt aleta itkeä,
setä tekee valokuvan mustan huivin alla.
Ateljee Klinger, Grabenstrasse, Braunen.
Braunen on pieni mutta moitteeton kaupunki,
luotettavat yhtiöt, kunnon naapurit,
ilmassa leijuu pullan ja suopasaippuan tuoksu.
Ei kuulu koirien ulinaa eikä kohtalon askelia.
Historian opettaja löysää kaulustaan
ja haukottelee vihkojen ääressä.
Wislawa Szymborska, Ihmisiä sillalla Runoja vuosilta 1957-1996
