Viime viikolla julkisuuteen vuoti Unkarin pääministeri Ferenc Gyurcsanyn privaatti lausunto, jonka mukaan hallitus oli valehdellut vaalit voittaakseen "aamuin, illoin ja öin" Kyynistä kommenttia on ihmetelty täällä, viimeksi tänään täysistuntopuheiden yhteydessä.
There is not much choice. There is not, because we screwed up. Not a little, a lot. No European country has done something as boneheaded as we have. Evidently, we lied throughout the last year-and-a-half, two years. It was totally clear that what we are saying is not true. You cannot quote any significant government measure we can be proud of, other than at the end we managed to bring the government back from the brink. Nothing. If we have to give account to the country about what we did for four years, then what do we say? (osa puheesta)
En halua jättää julkaisematta kirjettä, jonka sain tänään aiheeseen liittyen unkarilaissyntyisiltä suomalaisilta. On ihan paikallaan kysyä, miksei näin avoin demokratian halveksunta johda selväsanaisempiin kannanottoihin pelkän ihmettelyn sijasta. Vaikka pääministeri olisikin nyt tullut tuntoihinsa ja puhui valehtelusta parannuksen tehneenä, ei ole ihme että lausunto poiki Budapestissä mellakoita. Politiikasta se antaa surullisen kuvan.
Avoin kirje EU:n puheenjohtajamaan pääministerille ja ulkoministerille
Unkarilaissyntyisinä Suomen kansalaisina olemme tyrmistyneet Teidän suhtautumisestanne Unkarin tapahtumiin. Te tuomitsette Thaimaan johdon toimet, mutta ette tuomitse Unkarin nykyjohtajien (ns. kommunistien ja ns. liberaalien) jo toistuvia vaalivilppejä, ettekä heidän toimiaan, jotka ovat jo maanpetoksen tasoisia, tai heidän tuhansien miljardien luokan rötöksiään, tai valheitaan, ettekä sitäkään, miten he puhuvat omasta maastaan, kansastaan (tämä v:n maa lainaus G. Bushin äskettäin kättelemältä, aikaisempien aikojen nuorisokommunistijohtajalta, pääministeri Ferenc Gyurcsányilta) yhdestä EU-maiden kansasta. Samoin vaikenette myös siitä, että nämä nykyiset maan hallituspuolueet ovat päässeet valtaan suurten EU-maiden tukemina, jota ilman he olisivat jo lähes varmasti historian roskasäkissä. (Täsmentääksemme asiaa, puolueet pääsivät valtaan Lännen tukeminakin vain vaalivilpin avulla, jonka he itse myönsivät, mutta josta Länsi ja sen vapaa lehdistö oli systemaattisesti vaiti.)
Teillä, hyvät puheenjohtajamaan pääministeri ja ulkoasiainministeri, ei ollut koko asiasta aikaisemmin – eikä nytkään – mitään muuta sanottavaa, kuin että tämä on jäsenmaan omaa sisäistä demokratiaa, johon EU ei puutu. Arkikielellä sanottuna: ensin EU:n suuret maat tuovat kansan niskaan roistot väkisin, sen jälkeen hoitakoon kansa loput, jos pystyy.
Unkarilaisten korvissa soivat kaikuna – myös suomalaisen – EU-komissaarin, Olli Rehnin sanat, jotka koskivat Keski-Euroopan eri maihin liitettyjen (miljoonien) unkarilaisten kohtaloa ja kärsimyksiä vähemmistöinä: heidän avunhuutonsa sai melkein samanlaisen vastaanoton: EU vain tarkkailee – sanoi Olli Rehn eräässä haastattelussa ja torjuu kaikki tapaamispyynnöt ei-kommunistitaustaisten vähemmistöjärjestöjen kanssa.
Sen sijaan Thaimaan tapahtumiin EU:n piti puuttua ja painokkaasti ja välittömästi, ei viikon viiveellä.
Olemme myös syvästi pettyneet Suomen mediaan, joka kertoo toistuvasti suomalaisille lukijoilleen nykytapahtumien johtuvan siitä, että unkarilaiset ovat vielä kokemattomia demokratian asioissa, heillä on vielä paljon oppimista, joka on tietenkin kivuliasta, sen sijaan, että kertoisi länsimaalaisen journalismin aatteiden mukaisesti ajoissa puolueettoman totuuden asioista: Unkarin kansan monista vilpittömistä demokratiapyrkimyksistä, satojentuhansien kymmenistä mielenosoituksista ja suurvaltojen antamasta jatkuvasta tuesta maan entisille kommunisteille, jotka myivät avuliaasti maansa tyhjäksi. Emmekä ole nähneet vielä riviäkään äsken muodostuneesta Unkarin Kansallisesta Valtuuskunnasta, joka jo suunnittelee uutta perustuslakisäädöstä. Eikä media kerro, että kansan nykyisen vallankumouspyrkimyksen ensimmäisiä tekoja oli, että EU:n lippu ja neuvostotähti heitettiin Tonavaan yhtä aikaa. Teko oli kuten eräät englanninkieliset lehdet siitä uskalsivat kirjoittaa erittäin paljosta kertova symbolinen teko, jossa Unkari saattaa olla, kuten vuonna -56, taas edelläkävijä.
Käsittääksemme olisi erittäin vahingollista, jos Suomen puolelta toistuisivat vuoden 1956 Unkarin kansannousun jälkitapahtumat tuolloin YK:ssa Suomi ainoana länsimaana pidättäytyi tuomitsemasta Neuvostoliiton panssareiden vyöryä Unkariin.
Katalin Csikós, Vaasa
Ferenc Gyimes, Seinäjoki
Susanna Albert, Helsinki
György Kádár, Vaasa
Judit Mäkinen, Helsinki
