Tiedotusvälineille 7.9.2006, julkaistavissa heti
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Eija-Riitta Korhola:
Pääministeri Vanhasen nostettava myös Kiinan ihmisoikeusrikkomukset esiin Asem-kokouksessa
Kokoomuksen varapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola on tyytyväinen pääministeri Matti Vanhasen keskiviikkoiseen lupaukseen nostaa Burman ihmisoikeustilanne ASEM-huippukokouksen keskusteluihin. Mutta samalla Korhola muistuttaa siitä, että EU:n puheenjohtajana Suomen ja Vanhasen on puututtava Kiinassa tapahtuviin räikeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin.
– Asem-kokousta edeltävässä EU-Kiina-huippukokouksessa pääministeri Vanhanen ei voi vaieta Kiinassa jatkuvista loukkauksista. EU:n omien ihmisoikeussuuntaviivojen toimeenpaneminen unionin ulkosuhteissa on puheenjohtajamaan velvollisuus. Tämä merkitsee esimerkiksi kuolemanrangaistuksen poistamisen nostamista asialistalle keskusteluissa sellaisten maiden kanssa, jotka sitä vielä käyttävät. Tähän joukkoon kuuluu myös Kiina.
– Tietoja Kiinassa käytävästä elinkaupasta, josta viimeksi kuluneella viikolla Helsingissä vieraillut kanadalaiset ihmisoikeusaktivistit David Kilgour ja David Matas raportoivat, ei myöskään saa ohittaa. On näyttöä siitä, että Falun Gongin harjoittajista on tullut kauppatavaraa, joita tapetaan sisäelimien vuoksi.
– Pienten maiden kuten Burman rikkomuksiin on poliittisesti helpompi puuttua, mutta pääministeri osoittaisi rohkeutta ja aitoa halua parantaa ihmisoikeuskysymyksiä nostamalla ison Kiinan rikkomukset esiin. Ihmisoikeudet eivät saa jäädä kauppapolitiikan varjoon, Korhola tähdentää.
Kiinan pääministeri Wen Jaibao saapuu Helsinkiin lauantaina. Aasian maiden ja EU:n yhteinen Asem-huippukokous järjestetään Helsingissä sunnuntaina ja maanantaina.