Päivän uutinen on, että eduskunnan puhemies Paavo Lipponen lähtee 1012 henkilön niin sanottuun viisaiden miesten ryhmään miettimään EU:n perustuslaillisen sopimuksen kohtaloa.
Helsingin Sanomien mukaan Lipponen lähti tehtävään, kun Italian sisäministeri Giuliano Amato häntä siihen pyysi.
Jutun mukaan Amato kokoaa ryhmän ja koko hanke on hänen aloitteensa, ei Italian hallituksen. Ryhmään tulee mukaan 1012 henkilöä ja he kaikki ovat entisiä pääministereitä tai komission jäseniä. Hanke on rahoitustaan myöten yksityinen, ja ryhmän odotetaan luovuttavan loppukeväästä raporttinsa EU:n puheenjohtajamaan Saksan hallitukselle.
Olen iloinen Lipposen saamasta haasteesta, mutta samalla kansanvaltainen demokraatti minussa huokaa syvään. Näinkö se menee? Kun virallinen EU makaa päättämättömyyden tilassa, joku oma-aloitteinen hanke, jonka rahoituksesta ei edes tiedetä tarpeeksi, tulee ja ottaa henkisen johdon. Raportista tullee virallista asemaansa tärkeämpi, ja pian sen johtopäätöksistä on tullut suorastaan pakottavia poliittisia totuuksia. Konventin itse itselleen ottama rooli voi jäädä hentoiseksi esimerkiksi omaehtoisesta vallan kasvattamisesta tämän rinnalla.
Samalla kun ihastelemme Lipposen tärkeää tehtävää, on syytä kysyä, kuinka demokraattisia tällaiset omaehtoiset hankkeet ovat. Perustuslain tulevaisuuden pohtijoita ei sovi tietenkään moittia, mutta on todettava selvästi, että tämä on prosessi on juuri niin demokraattinen kuin itse sallimme.
—
Päivän hyvä uutinen minulle oli, että Raakel Lignell on päättänyt suostua Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaaksi Uudellemaalle. Olen vähän ylpeäkin, sillä aikoinani kannustin Raksua mukaan politiikkaan – hän on ystäväni jo yli 20 vuoden ajalta. Raakel vaikuttaa jo aktiivisesti Sipoon kunnallispolitiikassa, ja uskon hänen singahtavan vahvojen naisehdokkaiden joukkoon. Kykypuoleemme sai hänestä samalla vakavasti otettavaa kulttuuriministeriainesta.
