Toimittaja Heikki Aittokoski reagoi tänään Hesarissa toukokuun alussa kirjoittamaani merkintään, joka löytyy tästä linkistä.
Juttu oli hauska, nauroin kyyneleet silmissä. Palaan asiaan, kun pääsen veneeltä, mutta lupaan jo heti Aittokoskelle, että yritän vastaisuudessa totella hänen neuvojaan ja välttää tiettyjä harvakseltaan käyttämiäni pahoja sanoja, ja säästää ne vain äärimmäiseen hätään. Hänhän on näet ihan oikeassa. Minusta muuten kiroilu on naiselle yhtä tyylitöntä kuin purkan jauhaminen – kumpaakaan en harrasta.
***
Haluaisin viitata kolumniini Pelottava ajatus, jonka kirjoitin vuonna 2000 vallan turmelevasta vaikutuksesta. Se ei koske yksinomaan poliittisen vallan käyttäjiä. Meidän kaikkien, jotka käytämme valtaa, olkoon se sanan valtaa, vaikutusvaltaa tai mitä vain, on syytä olla tarkkana.
Siksi lehtiäkin saa arvostella ja jopa poliitikko voi sen tehdä; mielikuvien muokkaajana isolla lehdellä on paljon valtaa ja paljon vastuuta. Minut kimmastutti kyseiseen merkintään populismi-sanalle annettu uusi sisältö, jota pidän poliittisen kulttuurin kannalta outona. Se ei totisesti rohkaise poliitikkoa olemaan kommunikoiva.
Tähän Aittokoski ei ottanut kantaa; sen sijaan hän torjui viittaukseni vihreiden suuresta suosiosta HS:n rivitoimittajien parissa. Jääköön tämä jonkun journalismin tutkijan palstamittaustutkimukseksi.
Yhtä kaikki, on mielestäni erikoista ettei meillä Suomessa ole yhtään porvarillista valtakunnallista sanomalehteä – vaikka porvari-sanaa vierastankin. Tuskin montaa tällaista EU-maata on olemassakaan.
Esiinnostamani ilmiö vihreiden suosimisesta on ehkä jo hieman lientymässä, mutta mielestäni vihreät ovat kaiken kaikkiaan saaneet nauttia vuosia median erityiskohtelua – ehkä vasta nyt ne ovat putoamassa tavalliseksi puolueeksi muiden rinnalle. Vihreät ovat olleet sitä mitä stalkut 70-luvulla; tulkitsemassa miten asiat "oikeasti" ovat. Ilmiön näki myös lehtijuttujen rakenteessa, jossa juttu päättyi hämmästyttävän usein siihen, että kyseisen suunnan poliitikko saa viimeisen sanan. Jos kirjoitettiin vaikkapa jätteenpoltosta, viimeisen kommentin sai vihreä, jonka suurta synteesiä me muut emme sitten enää päässeetkään kommentoimaan. Ehkäpä toimittaja sanoisi, että puolueiden kokojärjestyksestä se johtuu. Voipi olla – mutta ihmisen taju draaman laeista toimii joka tapauksessa niin, että lopussa kiitos seisoo.
Olen muuten saanut valtavasti kannustavaa palautetta Aittokosken kirjeestä. Ihmiset ovat olleet ilahtuneita siitä, että sanon vihdoinkin asian niin kuin se on. Sori, Heikki! Maailmaa katsellaan niin monin silmin.
