Kevätkiireitä

30.5.2006

thumb___pic000696

Innokas mehiläinen tunki itsensä kuvaan

Muutama sivuillakävijä on ehtinyt kaivata blogia. No, parhaan terän katkaisi kevätflunssa, ja sitten ovat tulleet päälle paitsi lukuisat työkiiret esitelmineen, myös ennakoimattomat kevätkiireet.

Minähän ostin marraskuussa kesäpaikan. Puutarhan kannalta kauppa siihen aikaan on kuin ostaisi sian säkissä. Nyt olen haltioituneena katsellut, miten kaunis puutarha sieltä pukkaakaan. Mutta mikä työleiri. Kaikki vapaa-aika menee.

Samaan aikaan valmistaudun Kokoomuksen puoluekokoukseen, jossa olen varapuheenjohtajaehdokkaana. Haaste tuli minulle pyytämättä ja yllätyksenä – paljon aikaa ei siis ole. Mutta otan rennosti, pragmaattisia syitä varapuheenjohtajuuteen minulla ei ole, sillä en tähtää eduskuntavaaleihin enkä ministeriksi. Mutta kiinnostavaa on osallistua keskusteluun siitä, mitä on tämän ajan kokoomuslaisuus. Epäilemättä haluan vahvistaa kristillisdemokraattista ulottuvuutta Kokoomuksessa – sitähän se joka tapauksessa Euroopassa edustaa.

thumb___pic000697

Autotallin sisältö inventoitiin

thumb___pic000698

Päätettiin syödä iltapala siellä kun torppaa pintakorjattiin sisältä. Kaurismäkeläistä tunnelmaa kanssamme jakamassa Joonas Lehtipuu

thumb___pic000699

Ikkunapuitteita tiivistetään aidolla pellavariveellä

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *