Suomessa taas, sää on mitä ihanin. Yleisvaikutelma on vielä harmaanruskea, mutta kohta kun juoksen lenkkiä, voi jo sinivuokkoja nähdä. Nyt on hekumallinen aika juosta luonnossa – joka päivä näyttää erilaiselta.
Olen lähdössä lasten kanssa Kokoomuksen Kunta-akatemian risteilylle, jossa luennoin EU-politiikasta. Katselin juuri lauantai-aamun rattoni, Lauantaiseuran, jossa ulkoministeri Erkki Tuomioja otti kantaa mm. Naton uuteen kumppanuusohjelmatarjoukseen. Tuomioja kannatti hanketta mutta oli sitä mieltä, että tarjous pikemminkin vähentää täysjäsenyyden paineita kuin luo niitä lisää.
Niinpä niin. Miehellähän on sen verran poliittista historiaa, että katsoja ei voi välttää tiettyä kiusallista tunnetta: Déjà vu! Ihan samanlaista keskustelua käytiin EU-jäsenyydestä ja jopa sama mieskin siihen osallistui aikoinaan.
Suomen ja Naton tämänhetkiset suhteet muistuttavat erehdyttävästi tilannetta 1980-luvun jälkipuolella. Suomi oli Eftan kautta monin tavoin kytkeytynyt osaksi Eurooppaa ja EY:ä . Nyt taas olemme monella tavalla kytköksissä Natoon yksittäisten kriisinhallintaoperaatioiden kautta.
Nykyistä Naton Rauhakumppanuus -ohjelmaa voi verrata EEC-vapaakauppasopimukeen. Tätä uutta laajennettua rauhankumppanuusaloitetta sopimukseen Euroopan talousalueesta, ETA-sopimukseen. Se toi Suomen aikoinaan osaksi sisämarkkinoita, mutta jätti meidät politiikanteon ja vaikutusvallan ulkopuolelle. Tosin jo ennen kuin koko ETA-sopimus oli valmis, olimme Ruotsin vanavedessä ehtineet hakea EU-jäsenyyttä.
Nyt meille siis tarjotaan mahdollisuutta osallistua kriisinhallinnan päätöksentekoon, jos itse olemme mukana hankkeessa. Muusta Naton päätöksenteosta pysymme ulkona.
Tästä seuraa se hyvä kysymys, miksi. Katainen sanoi sen äskettäin nettikolumnissaan hyvin: näin ollen Suomi on turvallisuuden tuottaja, mutta ei sen kuluttaja. Olemme turvallisuuden tarjoaja, mutta emme täysimääräisesti sen vastaanottaja niin pitkään kuin haluamme olla liittokunnan ulkojäsenenä.
