Voittajapalindromistin tuotanto käsitteli niin presidentinvaaleja, Seitsemää veljeksen suhdetta EU:hun kuin terrorismiakin
Vuoden 2005 poliittisten palindromien kisa MEP Eija-Riitta Korholan kotisivuilla on ratkennut. Voittajaksi selviytyi nimimerkki Swami, joka on osallistunut kilpailuun useilla kymmenillä palindromeilla. Korhola palkitsee Swamin koko tuotannostaan, sillä tyylikkäistä runomuotoisista tekeleistä oli vaikea löytää ehdotonta voittajaa.
Nimimerkki Swami, helsinkiläinen Sami Myllyniemi perustelee palindromien teon viehätyksen olevan siinä, ettei lopputulosta voi etukäteen tietää.
Tässä on sekin hyvä puoli, että vaikka aihepiiri lipsahtaisi vyön alle, ei siitä ole itse vastuussa – sen enempää kuin unistaan Ehkä jossain on olemassa palindromipsykoterapiaa, Swami pohtii.
Vuoden 2005 aikana Korholan kotisivuille tehtiin reilusti yli tuhat palindromia, joista valtaosa osa julkaistiin. Edellisvuosien tapaan kilpailun voittaja saa palkinnoksi matkan Euroopan parlamenttiin Brysseliin Korholan vieraaksi. Palindromi on sana tai pitempi teksti, jonka voi lukea yhtä hyvin alusta loppuun kuin lopusta alkuun.
Korholan kotisivut löytyvät osoitteesta www.korhola.com Suosituimpia osastoja ovat kolumnit, palindromit, nettipäiväkirja sekä Kysy Korholalta -palsta. Poliittisten palindromien kokoelma on yltänyt jo yli kolmeen tuhanteen, ja Korhola suunnittelee parhaimpien julkaisemista kirjana.
Monet kertovat, että palindromiharrastus on saanut heidät seuraamaan politiikkaa uudella kiinnostuksella. Ja hauskaa onkin, että sivuiltani löytyy päivittäin tuoreimmat polittiset uutiset palindromien muodossa, Korhola toteaa. Palindromeja itsekin harrastava Korhola tyytyy sivuillaan lähinnä kommentoimaan muiden aikaansaannoksia.
Esimerkkejä vuoden 2005 voittajan tuotannosta:
Tao rikos iso! Kiroat: Netti!
Sait ne, media vie nettisakkia.
Vihat, ne maan alla viruu.
Jallita ministeri iho liassa!
Majassa hapannaama luja haukkui kännyä.
Täynnä kiukkua haju, lama anna pahassa jamassa!
Ilohiiret sini-Matilla juuri vallan.
Aamen, tahi vaikka sitten ei. Vai dementia sitten?
Tao rikos iso! Kiroat!
Selitys: Vanhanen haukkui viikkolehdet ilmiantopalkkioineen suoraan DDR:stä reväistyiksi. Olisi helppo heittää Nam, Matti. OK, koit tamman tyyppistä huumoria median suhteesta pääministerin naisasioihin, mutta mieshän on ihan oikeassa! Kännykkäkameroita ja muuta uutta teknologiaa ei tosiaankaan pitäisi käyttää ison veljen valvovana silmänä juoruteollisuuden tarpeisiin.
Korholan kommentti:
Tässä asiassa voimme yhtyä Mattiin – kunhan siitä ei tehdä väärinkäsitettyä juorua!
(24.10.2005 )
Ikävä jätti rytisee.
Taas olut hatussa huutaa Kippo-Juhani:
Ivalle EU, Lauri-poju! Omit olut aivosolua! Aja et!
Aapo huutaa: Kaatuu puu! Heikot tie kaataa raisusti!
No, emissio poisti apuripojan edustajan.
Alla hallan Eero-polo, poreen alla hallan ajat.
Sudenajo, pirupaitsio, pois Simeonit susia raataa.
Keitto kiehuu, puu taa kaatuu. Hop!
Aate ajaa ulos ovia. Tulo-Timo, ujo piru.
Alueella viinahujoppi. Kaatuu hassut.
Ah tulo saa teesit, yrittäjäväki.
Selitys: Tämän päivän Hesari kertoo, missä Turkan Seitsemän veljeksen näyttelijät ovat nyt. Mutta missä olisivat itse Jukolan pojat? Palindromissa he pohtivat olvin voimin, mennäkö Eurooppaan vaiko Impivaaraan. Juhani, veljeksistä vanhin, mutta ikuinen luonnonlapsi, taivuttelee Lauria EU-kriittiselle kannalle. No, Jussi on sellainen tuuliviiri, ehkä hän on jo huomenna toista mieltä. Mutta voiko päätellä, minkä EU-kannan muut veljekset ottavat? (Tuomas ei ole palindromissa mukana, sillä vakaana ja harkitsevana miehenä hän ei vielä ole valmis kommentoimaan asiaa.)
Korholan kommentti: Ensi näkemältä vaikuttaisi, että Aapo tulkitsee EU:n koventaneen taistelua toimeentulosta ja heikentäneen heikomman turvaa. Tuo emissiokohta on kiinnostava, mahtaako päästökauppadirektiivi saanut jonkun veljeksistä, luultavimmin Eeron, perin suivaantumaan? Ehkä sen vaikutus turpeen polttoon on alkanut harmittaa sen verran, että hän on lakannut tukemasta jotain vihreää meppiäkin, joka päästökauppaa vimmaisesti ajoi. Fiksu Eerokin siis uhkaa euroskeptisöityä.
Simeonista on tullut Tanja Karpelan poliittinen vihollinen susiasiassa, ja hän uskoo vastustavansa komission susipolitiikkaa (vaikka oikeastihan susiasiassa on kyse suomalaisviranomaisten tulkinnasta). Olisikohan Simeoni jo päässyt viinanpirusta, eipä kai? Timosta, jonka voidaan olettaa ryhtyneen yrittäjäksi, ei ota selvää riittävätkö tulot vai ei.
(23.11. 2005)
Ammu! Toru jäte, satiiri, vosu makea himotunne, pelle, pop-rok!
On äly, kamalana pihaan aja rotta, katti, laamat!
Tarun ikielämästä löytää väki
Olen aasi ohutnaama
Jäättä jääpalat, unimaassa rahamassi
Te liotatte sosetta toiletissa
Maha rassaa, minut alapää jättää jamaan tuhoisaan
Elo ikävää, työ, lätsä
Mä leikin uratta, maalitta, katto rajana
Ah, ipana lamakylän, OK orpopellepennut
Omi, hae kamu, sovi riita, setä juro, tumma!
Selitys: God damn mad dog! Terroristien valmius uhrata oma henkensä pistää mietteliääksi. Mistä sikiävät nuo pommeja kantavat palavakatseiset miehet? Entä jos terrorismin vastaisen sodan sijaan julistettaisiinkin sota terrorismin syitä vastaan? Palindromi esittää tulkinnan niistä henkisistä maisemista, joissa Al-Aksan marttyyriprikaati alkaa vaikuttaa varteenotettavalta uravaihtoehdolta.
Korholan kommentti:
Tämä on runoutta selityksineen poikineen. Lempirivini on Te liotatte sosetta toiletissa. Ja mitä terrorismin syiden vastaiseen sotaan tulee, ajatusta pitää suorastaan lainata.
(14.08.2005)
Lisätietoja: Eija-Riitta Korhola 040 5360326
Korholan kotisivuilla Hall of Fame esittelee suosituimmat palindromistit